Author: admin

  • Kalle Björklid – Vesilinjalla koko ikänsä

    Suomen parhaisiin rockvalokuvaajiin kuuluva Kalle Björklid tekee töitään selvin päin humalaisten keskellä. Innostus valokuvaamiseen lähti Kallen kohdalla siitä, että hän on aina ollut visuaalisesti orientoitunut. – Harrastan kuvaamisen ohella muun muassa elokuvia. En ole käynyt mitään kouluja alaa varten, vaan olen täysin itseoppinut. Valokuvaaminen on ollut miehelle alusta asti ykkösvaihtoehto eri taiteenlajien joukosta. Muuhun ei…

  • Nuuskakannanotto peruspalveluministerille

    Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto luovutti nuuskakannanottonsa peruspalveluministeri Paula Risikolle 18.3.2009. Verkosto kannattaa nuuskan maahantuonnin kieltämistä. Kannanoton on allekirjoittanut 230 lääkäriä ja hammaslääkäriä. Nyt kun nuorten tupakan poltto on kääntynyt laskuun, Suomen markkinoille yritetään tuoda tupakkatuotetta, jolla ei ennestään ole kuin mitättömän pieni käyttäjämäärä. Suunnittelemalla uusia, nuoriin vetoavia tuotteita ja pakkauksia tupakkateollisuus houkuttelee uusia käyttäjiä erityisesti…

  • Kutsu Päihteetön pelikenttä -seminaariin

    PÄIHTEETTÖMYYDEN EDISTÄMINEN NUORTEN HARRASTUSTOIMINNASSA Seminaari SLU-talossa (Radiokatu 20, Helsinki) torstaina 2.4.2009 klo 12–16 Muistatko vielä Päihteetön pelikenttä – projektin (2001–2003)? Toiminnan tavoitteena oli järjestövetoisesti edistää päihteettömyyttä alle 18-vuotiaiden liikunta- ja urheilutoiminnassa. Onko nuorten maailma muuttunut viidessä vuodessa? Mikä on tilanne muissa kuin urheiluharrastuksissa? Tule hakemaan tietoa sekä keskustelemaan ja ideoimaan, miten voisimme yhdessä edistää päihteettömyyttä…

  • Pakko ottaa pilleri

    Rauhoittavilla ja unilääkkeillä on salakavala kaksoisrooli: ne sekä hoitavat että koukuttavat.   Riippuvuus lääkkeisiin voi kehittyä hyvinkin herkästi. Yleensä kyseessä ovat bentsodiatsepiinit, joita käytetään rauhoittavina, ahdistusta lieventävinä ja unilääkkeinä. Myös vahvat kipulääkkeet voivat koukuttaa. Lääkeriippuvaiset eivät ole vain päihdeongelmaisia, jotka usein käyttävät lääkkeitä päihteiden tavoin. Joukossa on myös ihan tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat syömään lääkkeitä…

  • Amin Asikainen – Riippuvainen treenaamisesta

    Nyrkkeilijä Amin Asikaisen mielestä huippu-urheilun ja juopottelun yhdistäminen on täysin mahdoton yhtälö. Omalla esimerkillään hän haluaa kannustaa erityisesti nuoria päihteettömään elämäntapaan. Aminin päätös hylätä kaljaporukat syntyi jo nuorella iällä urheilun viedessä miehen mukanaan. Teini-ikäisenä juomattomuuden selittely yllyttäville kavereille olikin todella hankalaa, mutta viesti tuntui kuitenkin menevän ystäville perille. – Noin yhdeksäntoistavuotiaana aloin sanoa kokonaan ei…

  • MAIJAN GLÖGI

    1 ½ litraa vettä ¾ litraa vahvaa mustaherukka-mehua kokonaista inkivääriä kanelin kuorta vaniljatanko 10 neilikkaa 1 tl kardemumman siemeniä Keitä mausteita pienessä vesimäärässä. Siivilöi mausteet pois ja lisää loppuvesi ja mustaherukkamehu. Lisää tarvittaessa sokeria. Kuumenna ja tarjoile manteleiden ja rusinoiden kera.

  • Laki on, se ei toteudu. osa III

    Lapset Kansakunnan hukkuvat toivot Filosofin kysymys: jos näet lapsen hukkuvan, etkä yritä auttaa häntä, oletko silloin murhaaja? ”Olen”, vastaa suomalainen. Tässä artikkelissa kysytään, onko maamme murhaajia täynnä. Tuusulalaisen peruskoulun käytävä ankeana maanantaiaamuna. – Vähäks oli hyvät bileet viikonloppuna ku Annin porukat oli poissa, ei ollu viinasta pulaa! Mul on vieläki darra. Siel oli kivoja amiskundeja.…

  • Guru on hyvä esikuva

    Nuoret ovat kukannuppuja. He pystyvät paljon enempään kuin uskommekaan. Jos heidän elinvoimaansa ja kykyjään ei ohjata oikeaan suuntaan, he saattavat kanavoida ne alkoholiin ja huumeisiin, ja heitä aletaan pitää haittana ja ongelmana. Mutta jos nuoret saavat oikeanlaista koulutusta, he voivat olla suureksi hyödyksi yhteiskunnalle. Näin uskoo Didi Ananda Krpa, Ananda Marga -liikkeen nunna, joka työskentelee…

  • Pienestä myönnytyksestä hallitsematon tulva?

    Viinitilojen erivapauksien lisääminen voi tuoda Suomeen aivan uudenlaisen alkoholin myyntijärjestelmän. Tuskin kukaan tosiasiat tiedostava toivoo, että suomalaisten alkoholin kulutus kasvaisi 14–30 prosenttia. Valmisteilla oleva lakiuudistus viinitilojen alkoholimyyntioikeuksien lisäämisestä saattaa kuitenkin olla pieni halkeama, joka johtaa ison padon hallitsemattomaan hajoamiseen. Näin ounastelee Stakesin erikoistutkija Christoffer Tigerstedt. Suomalaiset viinitilat saattavat saada luvan myydä 22-prosenttista alkoholia, jos valmisteilla…

  • Järjestöt alkoholin mielikuvamainontaa vastaan

    Raittiuden Ystävät sekä yhdeksän muuta järjestöä allekirjoittivat vetoomuksen kansanedustajille alkoholin mielikuvamainonnan kieltämiseksi. Järjestöt kannattavat alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä toimivalla tavalla sekä alkoholin tv- ja radiomainonnan kieltämistä kokonaan. Järjestöt kannustivat eduskuntaa keskustelemaan myös ulkomainonnan kieltämisestä, koska ulkomainonnalle lapset ja nuoret altistuvat koti-, koulu- ja vapaa-ajan ympäristöissä liikkuessaan eivätkä voi tähän itse valinnoillaan vaikuttaa. Vetoomuksen allekirjoittaneet järjestöt: Elämäntapaliitto…