Raittiuden Ystävät Ry
Innostus valokuvaamiseen lähti Kallen kohdalla siitä, että hän on aina ollut visuaalisesti orientoitunut.
– Harrastan kuvaamisen ohella muun muassa elokuvia. En ole käynyt mitään kouluja alaa varten, vaan olen täysin itseoppinut.
Valokuvaaminen on ollut miehelle alusta asti ykkösvaihtoehto eri taiteenlajien joukosta. Muuhun ei välttämättä lahjoja tai taitoa hänen mukaansa löytyisikään.
– Valokuvauksessa yhdistyy tekninen puuhastelu ja taiteen tekeminen. Minähän olen aina ollut kiinnostunut myös tekniikasta ja koulutusta löytyykin tietotekniikan alalta. Tässä touhussa molemmat alat ovat sopivasti samassa paketissa.
Kalle on tietysti kova musadiggari, mutta se ei silti ollut suurin syy lähteä tekemään uraa rockvalokuvauksen parissa.
– Keikkaa kuvatessa musiikki menee täysin ohi. Sitä saattaa aistia, erityisesti jos bändi ja biisit ovat tuttuja, jolloin tietää milloin on esimerkiksi tulossa kohta jossa laulaja todennäköisesti ”panee parastaan”. Valokuvaaminen ei siis ole tekosyy päästä keikoille. Yksi syistä miksi alunperin lähdin kuvaamaan musiikkia oli se, että on ainakin selkeää se, mitä kuvataan – ei siis tarvitse ideoida, että miten järjestäisi jotain kuvauksellista kameran eteen kun se järjestetään minusta riippumatta. Tämä tietysti on hiukan heikko perustelu sille, että miksi juuri musakuvaus vetoaa, mutta sittemmin olen mielestäni löytänyt sisältöä paljonkin.
– Livekuvaamisessa viehättää toisaalta myös se, että on hyvin vaikea ottaa sellaisia kuvia keikoista, joita ei ole nähty moneen kertaan aiemmin. Eli koska asetelma on melko lailla sama jatkuvasti, tulee haasteeksi keksiä uusia lähestymistapoja aiheeseen.
Tunnelma ja tunteet ovat kuvien tärkein elementti
Suomesta löytyy paljon hyviä rock-valokuvaajia ja taso on yleisesti ottaen korkea. Kallen kuvissa on kuitenkin jotain erilaista, jota on vaikea pukea sanoiksi. Mitään tiettyä tavaramerkkiä ei miehellä kuitenkaan omasta mielestään ole.
– Uskoakseni tavassa lähestyä aihetta löytyy suurimmat erot muihin. Kuvaan keikkoja kokonaisuuksina, enkä vain dokumentoi tai glorifioi artistia. Pyrin nykyisin ottamaan yleisön kuviin, ja joitakin kuvia, joissa on yleisön edustaja pääosassa, pidän aivan yhtä kelvollisina ”rock-kuvina” kuin artisteista kuvattuja. Tähtään myös ärsyttävyyteen, eli en juurikaan itse jaksa innostua kauniista peruskuvista, vaan minusta rock-kuvan pitää hiukan kutkuttaa ja saada katsojansa reagoimaan muuhunkin kuin esteettiseen kauneuteen.
Monet musiikkivalokuvaajat nimeävät aina esikuvikseen Anton Corbijnin ja Annie Leibowitzin, jotka tietysti edustavat oman alansa parhautta. Kalle löytää innoittajia myös muualta.
– Minua kiinnostavat ja innoittavat muidenkin kuin ns. rock-kuvaajien kuvat. Henri Cartier-Bressonin kuvat viehättävät juuri aiemmin mainitsemani kutkuttavuuden vuoksi. Suomalaisista samasta syystä kiinnostavat Hannes Heikuran kuvat; hän kuvaa tuttuja aiheita usein yllättävällä tavalla.
Miehen kuvissa on aina mukana paljon tunnetta, riippumatta siitä, onko kuvattava kohde hulluna lavalla riehuva rock-kukko tai jalkoihinsa tuijottava popnörtti.
– Pitää olla jokin järkevä syy miksi mitään kuvataan niin kaoottisissa ja kontrolloimattomissa olosuhteissa kuin keikat usein ovat. Muusikot kannattaa kuvata valokuvausstudiossa, joten muusikkojen kuvaamisesta ei ole kyse, vaikka tämän käsityksen monista livekuvista saattaisi saada. Keikalla pitäisi näin ollen kyetä taltioimaan tunnelmaa ja tunteita. Kuulostaa mahdollisesti kliseiseltä, mutta on pystyttävä ymmärtämään miksi fanit tulevat yhä uudelleen bändin keikalle vaikka ovat moneen kertaan kuunnelleet levyt läpi. Sitten kun tämän asian on ymmärtänyt, on valokuviinkin mahdollista löytää se sama fiilis.
Yksi oluthuikka oli tarpeeksi
Juomattomuus on ollut taiteilijalle aina itsestäänselvä valinta jo nuoresta asti.
– En ole keksinyt mitään riittävän hyvää syytä juomiselle. Hyviä syitä juomattomuudelle olen keksinyt.
Monet raittiuden nimeen nykyään vannovat ovat oppineet alkoholin haitat kantapään kautta. Kalle on maistanut alkoholia kerran elämässään ja se riitti.
– Erehdyin eräällä retkellä kupista ja tempaisin sukulaistädin mukista suullisen olutta. Oli pahaa, ei tarvinnut juoda toistamiseen, mies nauraa.
Musiikkipiireihin liittyy olennaisena osana viinan juonti, mutta Kalle ei koe, että hänen raittiutensa olisi millään lailla vaikuttanut tai vaikeuttanut työskentelyä ympäristössä, jossa juopottelua glorifioidaan.
– Olen mielelläni muutenkin tarkkailijan roolissa ja tietysti aina kamera kaulassa kun vain on jotain kiinnostavaa kuvattavaa. Lisäksi näytän kai usein siltä, että olen vain töissä, joten aika vähän sinänsä tulee outoja tilanteita tämän osalta. Konkreettisimmin alkoholi on ongelma silloin, kun sitä lentää lavalta tai yleisöstä kameralaitteiston päälle. Yöbussissa istuminen keikan jälkeen ei myöskään ole mukavaa, jos hien lisäksi paitaan on imeytynyt kaljaa.
Valintaansa olla juomatta hänen ei ole tarvinnut kumma kyllä kovin usein selitellä. Harvat kerrat kun näin on käynyt eivät sen kummemmin ole miestä saaneet tuntemaan oloaan kiusalliseksi. Joskus hermot saattavat kuitenkin mennä humalassa örveltäviin ihmisiin.
– Keikkakuvaamisessa on orientoiduttava siihen, että kuvaajana käytännössä kaikilla muilla paikallaolijoilla on parempi syy olla paikalla kuin kuvaajalla. Keikkoja ei järjestetä sitä varten, että niitä voisi kuvata. Kuvaaminen tapahtuu maksavan yleisön, artistin sekä turvallisuudesta vastaavien järjestysmiesten ehdoilla. Tästä huolimatta hermo saattaa pettää, jos takana on ollut raskas työviikko muissa päivätöissä. Tällöin yleensä yksinkertaisesti mökötän jossain nurkassa yksinäni kunnes keikka alkaa, hän naureskelee.
Kalle ei koe menettäneensä mitään siinä, ettei ole ikinä kokenut kunnon humalaa. Minkäänlaista houkutusta kokeilla ei ole myöskään koskaan ollut.
– Nuoruudessa oli painetta lähteä yleisesti juhlintaan mukaan, koska olin valintani kanssa hiukan yksin ja yksinäinen pienessä maalaiskunnassa, mutta humalan kokemista en ole pitänyt tärkeänä. Ehkä se on pikemminkin pelottanut; yksi suurimmista syistä olla juomatta on minulla ollut se, että minusta tuntuu, että moni ihminen tekee elämänsä suurimmat virheet humalassa tai jollain muulla tavalla alkoholiin liittyen.