Author: admin
-
Tilastot kertovat nuorten raitistumisesta
Kännäys ei ole pop. Alkoholin kiehtovuus on nuorten silmissä vähentynyt, mutta miten saada raittius pysyväksi elämäntavaksi? Olemme iloksemme saaneet helmikuun alkupuolella lukea useista valtamedioista nuorten raitistumisen lisääntyneen merkittävästi. Yhtenä syynä on esitetty se, etteivät nuoret koe juomista enää trendikkäänä. Tämä on tärkeä seikka, sillä ryhmäpaineen ja joukkoon kuulumisen halun lisäksi monen nuoren juomiseen vaikuttaa olennaisesti…
-
Remulle raittius tarkoittaa vilpittömyyttä
Remu Aaltonen on merkillinen mies. Harva tietää, ettei muusikko ole koko julkisuuden uran aikana koskaan maistunut alkoholia. Vielä harvempi sen uskoo! Alkoholistin poikana kasvanut mies joutui vanhimpana lapsena suurperheessä paikkaamaan usein isäänsä, joka oli rikkomassa ison kirjan käskyjä. – Faija jouti yhden reissun lopuksi yläkerran orkesteriin soittamaan, muusikko kertoo isänsä kohtalosta ja jatkaa: [nosto teksti=”Olen…
-
Uusia kasvoja Raittiuden Ystävissä
Raittiuden Ystävät ry:n toimisto Helsingin Annankadulla on saanut kaksi uutta tulokasta. Asiantuntijan tehtävissä toimivan Emilia Laine ja Anki Sirolan sijaisena toimiva suunnittelija Emma Holsti tuovat uutta intoa ja tuoreita näkemyksiä raittiustyöhön. Alla he esittelevät itse itsensä. Emilia Laine, asiantuntija Aloitin joulukuun alussa 2015 Raittiuden Ystävien palveluksessa puheenjohtaja Martti Vastamäen bongattua minut syksyllä sosiaali- ja terveysministeriöstä, missä suoritin korkeakouluharjoitteluani. Nyt…
-
Raa’an rehellisesti alkoholistin arjesta
Kalle Lähde käytti viinaa ja pillereitä sekaisin. Hän oli katkaisuhoidossa 12 kertaa onnistumatta raitistumaan. Minnesota-hoidon avulla päihteistä eroon päässeen debyyttikirjailijan omaelämäkerrallinen Happotesti on yksi alkuvuoden parhaiten myyviä kirjoja. Kalle Lähteen esikoisteos Happotesti on aivan kamala kirja. Kamala hyvällä tavalla kuvatessaan rappioalkoholistin elämää rehellisemmin, kuin ehkä yksikään muu teos suomalaisen kirjallisuuden historiassa. Se on jotain aivan…
-
Kolmella periaatteella kohti parempaa vuorovaikutusta
Loukkaantumisia, väärin ymmärryksiä, niskojen nakkelua. Kun koemme loukkaavaa vuorovaikutusta tai huomaamattamme loukkaamme muita, se vetää mielen matalaksi. Mutta miten voisimme itse vaikuttaa päivittäisen vuorovaikutuksemme laatuun? Esittelen tässä jutussa sinulle, hyvä lukija, kolme positiivisen vuorovaikutuksen periaatetta, jotka olen itse asiaa pohdittuani kehittänyt omaksi avukseni. Nämä periaatteet olen kirjoittanut kolmelle kortille. Ehkä niistä on apua myös sinulle.…
-
Itsensä kohtaamisesta vahvuuteen
Terapeutti ja suosittu kirjailija Tommy Hellsten syntyi ei-toivottuna lapsena alkoholistikotiin. Hänen matkansa on kuitenkin kulkenut kohti eheyttä ja valoa. Oman esimerkkinsä kautta Hellsten viitoittaa tietä myös muille Tommi Sarlinin kirjoittamassa kirjassa Ihmisyyden matkamies. Sarlinin tuore kirja kertoo alkoholistikodin kärsimyksistä raadollisen rehellisesti. Lapsella ei ole tilaa olla lapsi ja oma itsensä, sillä hän joutuu tahtomattaan vanhempansa…
-
Alkoholi faktojen valossa
Ihminen tarvitsee hapen lisäksi lukuisia ravintoaineita, joiden pääryhmät ovat proteiinit, hiilihydraatit, rasvat, vitamiinit, kivennäisaineet ja vesi. Alkoholijuomien alkoholi ei kuulu ihmisen kehon tarvitsemiin aineisiin. Juomien alkoholi on kemialliselta nimeltään etanoli tai pidemmin etyyli-alkoholi. Mitä tämä aine on ja mitä meidän tulisi siitä tietää? Etanoli on huumaava solu- ja hermomyrkky. Etanolipäihtymys, eli humala tai hiprakka, on…
-
Raittiuden Ystävät tukee ministeri Rehulan alkoholilain pohjaesitystä
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula esitteli torstaina 11. helmikuuta pohjaehdotuksensa alkoholilain kokonaisuudistuksesta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ministerityöryhmälle. Ministerin esityksessä merkittävin linjaus on se, että vahvat oluet tai viinit eivät ole tulossa vähittäiskaupan valikoimiin, eikä päivittäistavarakaupoissa myytävien alkoholijuomien myyntiaikoihin ole tulossa laajennusta nykyisestä. Sen sijaan Alkon myyntiaika saatettaisiin yhtenäistää päivittäistavarakaupan kanssa eli arkisin iltayhdeksään. Vuoden vaihteessa…
-
Taistelu kansalaisten terveydestä
Raittiuden Ystävät ry:n kannanotto alkoholin myyntiaikarajoista käytävään keskusteluun Alkoholin myyntiaikarajoja ei tule vapauttaa ruokatavaraliikkeiden aukiolojen vapautumisen perusteella, koska vapauttaminen lisäisi entisestään päihteistä aiheutuvia väkivaltarikoksia sekä järjestyshäiriöitä kaupoissa ja niiden läheisyydessä. Alkoholilainsäädäntöä muutettaessa päättäjien on tunnettava vastuunsa kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista, eikä sen vuoksi ole kestäviä perusteita alkoholijuomien myyntiaikarajojen vapauttamiselle. Mikään peruste, ei edes työllisyys, ole…
-
Tervetuloa vastaamaan kansalliseen vertaistukitutkimukseen
Itä-Suomen yliopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto tutkivat yhdessä keväällä 2016 Internet-välitteisen tuen toimivuutta. Tutkimus toteutetaan sähköisenä kyselynä helmi-maaliskuussa 2016. Raha-automaattiyhdistys (RAY) toimii tutkimuksessa yhteistyötahona. Internet-välitteisellä tuella tarkoitetaan toimintaa, jossa samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat, koulutetut vapaaehtoiset tai ammattilaiset kohtaavat ja tukevat toisiaan internetissä. Tuki voi olla vastavuoroista tai heikossa asemassa olevan tukemista. Tukea on monen muotoista ja…