Raittiuden Ystävät Ry
Remu Aaltonen on merkillinen mies. Harva tietää, ettei muusikko ole koko julkisuuden uran aikana koskaan maistunut alkoholia. Vielä harvempi sen uskoo! Alkoholistin poikana kasvanut mies joutui vanhimpana lapsena suurperheessä paikkaamaan usein isäänsä, joka oli rikkomassa ison kirjan käskyjä.
– Faija jouti yhden reissun lopuksi yläkerran orkesteriin soittamaan, muusikko kertoo isänsä kohtalosta ja jatkaa:
[nosto teksti=”Olen tähän mennessä tyytynyt lähinnä valele-maan lahjakonjakeilla turvonneita jalkojani.”]- Jos olisin itse juonut jokaisen kipon mitä mulle on elämän aikana tarjottu, mutkin ois kuopattu jo aikoja sitten.
Remun mukaan juuri suomalainen kansantauti, alkoholismi, on syynä siihen, että maa on menettänyt monta lahjakasta taiteilijaa.
– Mä olen tähän mennessä tyytynyt lähinnä valelemaan lahjakonjakeilla turvonneita jalkojani samalla kun lakkailen varpaankynsiäni, mies kertoo omasta alkoholin käytöstään.
Mystisiin asioihin ja sielun salaisuuksiin uskovan herran sanat ovat paitsi kielellisesti akrobatiaa myös moniulotteisia ja huumorilla tuhdisti kuorrutettuja.
[nosto teksti=”Suurin osa modernin maailman ongelmista johtuu siitä, että ihmisten huomio on kaikessa muussa paitsi omassa sisimmässä.”]Miten Remusta kasvoi tämä uniikki herra, jota monet ovat pitäneet roolimallina, toiset paatuneena rikollisena? Kuten taidekin taiteilija jakaa mielipiteitä. Mutta tunteeko kukaan tätä taiteilijaa todella?
– Sillä ei ole väliä. Vaan sillä on, tunteeko itse itseään, mies kuittaa.
Hänestä suurin osa modernin maailman ongelmista johtuu siitä, että ihmisten huomio on kaikessa muussa paitsi omassa sisimmässä.
Entä rock and roll? Eikö siihen perinteisesti kuulu jotakuinkin kaikki mausteet, kemikaaleja myöten?
– No joo, mut maailma muuttuu ja me sen mukana. Kyl nykyään jo lähtökohtaisesti bändit hiffaa et musakin on bisnestä eikä vaan juhlahumua, konkari kertoo.
Jos addiktiosta puhutaan, on Remusta kännykätkin aika kovaa kamaa. Hänestä on surkuhupaisaa, kun ihmiset soittelevat älypuhemilla toisilleen “Hei mä en tiedä mitä mä teen”.
– Kandeisko mieluummiin katsoa vaik peiliin ja kysyä Hey What happened Ed, suulas visionääri sanoo ja avaa kernaasti enemmän aatoksiaan nykyihmisten läsnäolon taidoista.
Hänestä ympärillä oleva maailma on niin täyteläinen että virikettä riittää 24/7 eikä huomiota ihmisillä tunnu riittävän kaikkein lähimmälle ystävälle, itselle. Kyky kääntyä sisäänpäin heikkenee, kun pienikin vapaahetki, vaikka rullaportaissa, pyhitetään puhelimelle.
– Tsiigaa kehitystä. Eka odotetaan sata miljoonaa vuotta et saadaan Telluksen tallaajan pää apinan etukenosta pystyyn. Sit viisitoista vuotta Nokian banaanipuhelimen jälkeen on niskat taas kyttyrässä, ku nenä on ruudus kii. Jos silmät vaan on auki, lapanen liimaantuu luuriin, Remu pohtii evoluutiota käytännössä.
– Lapsista puhumattakaan! Mieti nyt jotain kehitysvaiheita, kun lapsi tekee jotain ja pyytää [Äiti hei kato!] ja mutsi kyttää vaan telefööniä. Eihän siinä luonnekaan kehity ihan perinteisesti, tai vähintään roolimalli on vinksahtanut, Remu avautuu.
(Jatkuu seuraavalla sivulla…)