Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

Terapeutti ja suosittu kirjailija Tommy Hellsten syntyi ei-toivottuna lapsena alkoholistikotiin. Hänen matkansa on kuitenkin kulkenut kohti eheyttä ja valoa. Oman esimerkkinsä kautta Hellsten viitoittaa tietä myös muille Tommi Sarlinin kirjoittamassa kirjassa Ihmisyyden matkamies.

Sarlinin tuore kirja kertoo alkoholistikodin kärsimyksistä raadollisen rehellisesti. Lapsella ei ole tilaa olla lapsi ja oma itsensä, sillä hän joutuu tahtomattaan vanhempansa vanhemmaksi. Kuvaavasti, kun Hellstenin isä jäi kiinni rattijuoppoudesta, täysin murtunut isä tuli hänen huoneeseensa kertomaan tapahtuneesta.

– Isä itkien polvistui hänen eteensä ja pyysi anteeksi. Isä etsi häneltä turvaa omaan ahdistukseensa. Sitä Tommyn oli kuitenkin mahdoton tarjota, ja koko tilanne inhotti häntä. Rattijuopumuksensa johdosta isä joutui kolmeksi kuukaudeksi avovankilaan Seutulaan rakentamaan lentokenttää, Sarlin kuvaa.

– Lapsen viattomuudessaan Tommy otti harteilleen mahdottoman vastuun siinä, että hän pyrki auttamaan isää ja pelastamaan vanhempiensa avioliiton. Lopulta isä Helge joutui sairaalaan juoppohulluuden takia ja vanhemmat erosivat. Eron jälkeen alkoi äidin alkoholiongelma, joka pahetessaan johti äidin itsemurhaan.

Tommy Hellsten – Ihmisyyden matkamies, kirjan kansi. Teoksen on kirjoittanut Tommi Sarlin ja julkaissut Kirjapaja 2015.
Tommy Hellsten – Ihmisyyden matkamies, kirjan kansi. Teoksen on kirjoittanut Tommi Sarlin ja julkaissut Kirjapaja 2015.

Aikuisena Hellsten alkoi eheyttää lapsuuttaan, hän hakeutui Yhdysvaltoihin koulutukseen, joka oli tarkoitettu alkoholistien läheisille. Hän näki alkoholistien lapsissa paljon tuttua.

– Monet olivat kireitä ja istuivat paikoillaan leukaperät lukossa. Heissä oli Tommylle niin tuttua kömpelyyttä ja peiteltyä häpeää. He näyttivät voivan huonosti, vaikka ulkoisesti olivat ketä tahansa keskiluokkaisia tai hyvin toimeentulevia ihmisiä. Tommy tunsi hellyyttä heitä ja itseään kohtaan. Tommy tajusi, että hän ei ollut hullu, vaan hänen kaltaisiaan oli muitakin, Sarlin kertoo.

Oman surun ja häpeän työstämisen kautta Tommy Hellsten alkoi pitää Suomessa kursseja alkoholistien aikuisille lapsille yhdessä Irene Kristerin kanssa, joka hänkin on alkoholistiäidin lapsi.

Näihin aikoihin syntyi myös Hellstenin suuren suosion saanut Virtahepo olohuoneessa -kirja, jota on myyty Suomessa lähes satatuhatta kappaletta, ja siitä on otettu jo 22. painos. Myöhemmin Hellsten on kirjoittanut useita kirjoja. Myös kirjasta Saat sen mistä luovut on otettu sadantuhannen kappaleen painos.

Ihmiset ovat ymmällään ihmisyytensä kanssa

Hellstenin mukaan yksi syy hänen kirjojensa suosioon on, että ihmiset voivat huonosti ja ovat ymmällään oman ihmisyytensä kanssa. Ihmisiltä puuttuu sanastoa ja välineitä käsitellä omia tunteitaan, tarpeitaan, arvojaan ja myös kysymystä kuolemasta, rakkaudesta ja Jumalasta.

[nosto teksti=”Heikkouden suojaksi kehitetty vahvuus on sairasta vahvuutta.”]Vaikka vanhemmat eivät olisi alkoholisteja, heillä voi olla jokin muu ”virtahepo”, mikä vie huomion ja ajan, niin että lapset eivät tule nähdyiksi ja kohdatuiksi. Monille tämä on ollut ja on myös työ.

– Kaikki mitä Tommy on kirjoittanut ja tehnyt, on loppujen lopuksi syntynyt hänen turvattomuuden ja irrallisuuden kokemuksistaan. Hän sanoo suoraan, ettei hän ole guru, vaan omista haavoistaan ja hädästään ammentava ihminen, Sarlin kertoo kirjassaan.

Jotkin länsimaisessa yhteiskunnassa korostuneet arvot, kuten kilpailu ja tehokkuus, voivat myös vierottaa meitä omasta ihmisyydestämme.

– Kulttuurissamme heikkoutta pidetään halveksittavana, eikä siihen osata oikein suhtautua.

– Tällöin ihmisen tehtäväksi tulee vältellä heikkoutta tai ainakin näytellä vahvaa ihmisyyttä. Voi jopa olla, että mitä näyttävämpi ulkokuori ihmisellä on, sitä suurempaa on ihmisen heikkous ulkokuoren sisällä, Hellsten kertoo.

– Tällöin heikkouden suojaksi kehitetty vahvuus on sairasta vahvuutta, jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Todellinen vahvuus näkyy nöyryytenä, joka ei kiellä heikkouttaan.

(Jatkuu seuraavalla sivulla…)