Author: admin
-
UUSI ONNELLINEN TARJA
Tarja Partinen pani elämäntapansa täysremonttiin. 30 kilon lisäksi Tarja heitti hyvästit negatiivisille ajatuksille, lääkkeille ja alkoholin bilekäytölle. Syntyi uusi onnellinen Tarja, joka voi hyvin ja nauttii aidoista asioista. Lappeenrantalainen Tarja Partinen, 44, tietää, mitä on positiivinen kierre. Yksikin onnistuminen tuo lisäenergiaa uusille myönteisille muutoksille. – Hyviä asioita tapahtuu koko ajan enemmän, sanoo Tarja. Toisin oli…
-
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat alkoholimainonnan kieltoa tulevaan hallitusohjelmaan
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat pettyneitä ja pahoillaan, että päätöstä alkoholin mielikuvamainonnan kiellosta ei tällä hallituskaudella syntynyt. Asialla on väestön, asiantuntijoiden ja eduskunnan tuki ja aikaa päätösten tekemiseen olisi ollut, mutta viime viikkoina asia vesittyi erimielisyyksiin keinoista, joilla mielikuvamainontaa tulisi rajoittaa. Järjestöt vaativat, että alkoholimainonnan kielto on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan. Keskustelussa on esitetty mielipiteitä puolesta…
-
Hyvät Raittiuden Ystävien jäsenyhdistykset!
Jäsenrekisterimme ja lehdensaajarekisterimme kaipaavat päivitystä. Pyydämme lähettämään meille tiedot jäsenistöstänne. Yhdistyksen nimi, jäsenen nimi ja postiosoite. Lisätietoina sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot ja syntymäajat suotavia. Tiedot ovat meille tärkeät! Kiitos vaivannäöstä! Raittiuden Ystävät ry Annankatu 29 A 9 00100 HELSINKI ry@raitis.fi
-
UUDET PUHELINNUMEROMME
Raittiuden Ystävät ry:n toimistolla on siirrytty uuteen mobiilivaihteeseen, joka on aiheuttanut jonkin verran muutoksia puhelinnumeroissamme. MEIDÄT TAVOITTAA SEURAAVISTA NUMEROISTA: Toiminnanjohtaja Marko Kailasmaa: 040 455 4356 Toimisto/Raili Schuvalow: 040 455 4355 Järjestö- ja talouspäällikkö Kirsi Poikonen: 040 455 4358 Suunnittelija Anki Sirola/Kännikapina: 044 026 6358 Suunnittelija Silva Rikala: 040 455 4357 Sininuorisoliitto: 040 455…
-
Viides valtakunnallinen Ainemaatio-kilpailu on täällä taas!
Miten sinä haluaisit kertoa päihteistä ystävällesi? Millä tavoin haluaisit itse niistä kuulla? Lähde rohkeasti mukaan toteuttamaan omaa visiotasi! Elämä On Parasta Huumetta ry, MTV3 ja Preventiimi kutsuvat sinut ja ystäväsi jälleen vaikuttamaan: luo omannäköisesi animaatiotyö päihteistä omien havaintojesi ja kokemustesi pohjalta. Uskalla tarttua paljon esillä olevaan aiheeseen ja mieti, mitä juuri sinulla on siitä sanottavana.…
-
TOIMENPIDE-EHDOTUKSET SUOMEN SEURAAVALLE HALLITUKSELLE
1) ALKOHOLIMAINONTA TULEE RAJATA TUOTETIETOJEN ESITTÄMISEEN PERUSTELUT Tutkimusnäyttöä alkoholimainonnan vaikutuksista erityisesti nuorten alkoholin käyttöön on riittävästi ja kaikki asiantuntijatahot ovat yksimielisiä siitä, että alkoholimainonta tulisi rajata tuotetietoihin. Muun muassa kansanterveyden neuvottelukunta esittää alkoholimainonnan rajaamista tuotetietoihin. Asialla on myös sekä eduskunnan että kansalaisten enemmistön tuki. Suomessa lähes kaikki 13-17-vuotiaat ilmoittavat kohtaavansa alkoholimainontaa. Nykyinen alkoholin mielikuvamainonta vaikuttaa…
-
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖT VAATIVAT MINISTERI RISIKOLTA ALKOHOLIN MIELIKUVAMAINONNAN KIELTÄMISTÄ
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt eivät pidä Ministeri Risikon esitystä alkoholimainonnan rajoittamisesta riittävänä, koska se jättää edelleen tulkinnanvaraisuutta mainonnan toteuttamiseen ja valvontaan. Järjestöt vaativat vahvaa esitystä, jossa alkoholimainonta rajataan vain tuotetietojen esittämiseen. Järjestöt ja myös eduskunnan enemmistö pitää lasten ja nuorten terveyden edistämistä ykkösasiana, ja mielikuvamainonnan kielto olisi askel tähän suuntaan. Suomessa mietojen alkoholijuomien mainonta on…
-
Tommy Lindgren – räppiä ja kansalaisaktivismia kahvin voimalla
Don Johnson Big Bandin räppärinä, laulajana ja keulakuvana tunnettu Tommy Lindgren ei vanno absolutismin eikä minkään muunkaan -ismin nimeen. Hänelle raitis elämätapa tulee luonnostaan. Tommy Lindgren (s.1977) on niin lavalla kuin siviilissäkin melkoinen moottoriturpa ja haastattelusessio miehen kanssa venähtääkin melkein kaksituntiseksi. Vaikka Lindgren on kova puhumaan, niin turhanpäiväistä jaarittelua hän ei harrasta. Hänellä on harkittuja…
-
Hyviä uutisia maailmalta
…Zimbabwesta Alkoholin juominen kielletään kokonaan raskaana olevilta ja teini-ikäisiltä zimbabwelaisilta, mikäli suunnitteilla oleva uusi tiukka alkoholilaki menee läpi. Voisikin sanoa, että kansainväliset tutkimustulokset alkoholin terveyshaitoista otetaan Zimbabwessa vakavammin kuin missään Euroopan maassa. Toteutuessaan uusi laki kieltäisi myös alkoholin myymisen iltaseitsemästä aamukuuteen, ja sunnuntaisin myynti loppuisi jo puoliltapäivin. Näkyvästi päihtyneille ei tarjoiltaisi. Alkoholin mainitseminen kiellettäisiin perheille…
-
Helsinki haluaa selvästi paremmaksi kaupungiksi
Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen asettama työryhmä on saanut valmiiksi vastuullisen alkoholin käytön toimenpideohjelman. Työryhmään kuului Helsingin kaupungin eri hallinnonalojen, kansalaisjärjestöjen, Päivittäistavarakauppa ry:n sekä poliisilaitoksen edustajia. Työryhmässä oli mukana myös Raittiuden Ystävien ja Kännikapinan Anki Pulliainen. Helsingin kaupunginhallitus alkaa käsitellä työryhmän ehdotuksia joulukuussa. Helsinkiläisten kuolleisuus alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin on yleisempää kuin maassa keskimäärin. Vuonna 2009 Helsingin…