Raittiuden Ystävät Ry
Don Johnson Big Bandin räppärinä, laulajana ja keulakuvana tunnettu Tommy Lindgren ei vanno absolutismin eikä minkään muunkaan -ismin nimeen. Hänelle raitis elämätapa tulee luonnostaan.
Tommy Lindgren (s.1977) on niin lavalla kuin siviilissäkin melkoinen moottoriturpa ja haastattelusessio miehen kanssa venähtääkin melkein kaksituntiseksi. Vaikka Lindgren on kova puhumaan, niin turhanpäiväistä jaarittelua hän ei harrasta. Hänellä on harkittuja ja vahvoja mielipiteitä asiasta kuin asiasta.
Kymmenen vuotta sitten ensilevynsä Support de Microphones julkaissut Don Johnson Big Band on kulkenut pitkän ja tapahtumarikkaan matkan. Vuonna 2000 bändin ympärillä alkoi kunnon kuhina ja touhu oli ajoittain erittäin hektistä. Maailma oli musiikkibisneksen näkökulmasta täysin toisenlainen kuin nykyään. Markkinointikanavina ei ollut MySpace-sivustoa tai Spotifytä ja internetin rooli oli marginaalinen nykyiseen verrattuna. Bändi julkaisi tuotoksensa ensin omakustanteena ja myi sitä suoraan repusta kaikille halukkaille. Support de Microphones on edelleen yksi Suomen eniten myydyistä omakustanteista. Sana uudesta eri tyylejä yhteen sekoittavasta hiphop-yhtyeestä levisi nopeasti ja kulttisuosio oli taattu. Toiselle levylle monikansallinen Universal Music kiinnitti bändin talliinsa.
– Aluksi toiminta oli hidasta ja soittohommia tehtiin vuosien 1997-2000 välillä lähinnä vain omaksi iloksi. Kun aika oli kypsä omakustanteelle, niin halusimme tehdä sen kunnolla. Oikeat kannet ja virallisen näköinen julkaisu rahoitettiin lähinnä meidän soittajien ottamilla opintolainoilla. Hyvään tarkoitukseen menivät nekin lainarahat, Helsingin yliopistolla edelleenkin kirjoilla oleva Lindgren nauraa.
Vaikutteita ja vierailijoita eri genreistä
Musiikin monimuotoisuus jo ensilevystä lähtien vaikeutti bändin lokeroimista mihinkään tiettyyn kategoriaan. Bändiä ei väkisin lähdetty tunkemaan suomirap-genreen, joka 2000-luvun alkuvuosina eli vahvaa nousukautta. Lindgren on vain tyytyväinen ettei heitä ole lokeroitu tietyn tyylin alle.
– Meidän vaikutteemme tulevat todella monesta suunnasta. Esiintymispaikkamme voivat vaihdella Karmarockin vaihtoehtomusiikkifestivaaleista Helsingin Juhlaviikkojen hieman korkeakulttuurisempaa osastoa edustavaan Huvila-telttaan. Pori Jazzeillakin olemme soittaneet. Jos musiikkimme on pakko änkeä tietyn nimikkeen alle, niin kutsuttakoon sitä rytmimusiikiksi. Hienoimpia kokemuksia ovat ne, kun musiikkiamme tulee kehumaan joku jonka sitä ei heti ensisilmäykseltä olettaisi kuuntelevan. Keikoilla on näkynyt niin punkkareita, vanhempia arvokkaita herrasmiehiä, kuin hevareitakin. Moninaisuus kunniaan, hän kiittelee.
Don Johnson Big Band on varsinkin keikoilla tunnettu runsaasta vierailijoiden käytöstä. Yhteistyötä bändin kanssa ovat tehneet esimerkiksi laulaja Emma Salokoski ja beatboxaaja Felix Zenger. Kuultiinpa viimeisimmällä Records Are Forever-levyllä suuremman yleisön suosikkia Anna Abreutakin. Kantavana ideana bändin ulkopuolisen väen kutsumisessa lavalle on pitää soittohommat itselleen haastavina ja monipuolisena.
– Tässä tapahtui vähän lumipalloefekti. Yhden vierailijan kautta tutustuimme aina uusiin ihmisiin, ja mikäs sen mukavampaa kuin soittaa eri aloja edustavien muusikoiden kanssa. Esimerkiksi Pekka Kuusisto eksyi mukaamme juuri Emma Salokosken kautta. Tämä tarjoaa myös heille tilaisuuden operoida oman perusalueensa ulkopuolella.
Amnestyn ajat
Ihmisoikeusasiat ovat Lindgrenille hyvin tärkeitä ja hän olikin vuoteen 2004 asti töissä Amnestylla tiedottajana. Vuoden 2003 Breaking Daylight-levyn saaman suuren suosion myötä hänen oli pakko jättää päivätyönsä ja keskittyä pelkästään musiikin tekemiseen. Lindgrenin julkisuuskuva oli kaksijakoinen ja useissa tuon ajan haastatteluissa tunnuttiinkin keskittyvän enemmän ihmisoikeusasioihin kuin musiikkiin.
– Se ei minua haitannut, puhun näistä asioista mielelläni. Podin huonoa omaatuntoa lähinnä siitä, että omat voimat eivät enää riittäneet kahdelle asialle omistautumiseen yhtä aikaa. Amnesty on kuitenkin voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö ja se maksoi minulle palkkaa. En kokenut pystyväni suoriutumaan töistäni siellä asian vaatimalla tavalla joten lopetin. Olen tietysti edelleen Amnestyn jäsen ja välillä osallistun heidän projekteihinsa.
– Ihmisoikeusasiat ja musiikki jäsentyvät omassa päässä kuitenkin eri lokeroihin. Joissakin haastatteluissa näiden kahden asian yhdistäminen oli täysin luontevaa, toisissa taas ei. Vaivaannuttavaa oli lähinnä se, että julkisuus ylipäätään keskittyi niin vahvasti minuun ihmisenä. Bändinä olemme kuitenkin olleet aina demokraattinen.
Vahvat mielipiteet omaavaa ja sanavalmista Lindgreniä on varmasti houkuteltu myös mukaan politiikkaan?
– Presidenttiä minusta ei kukaan vielä ole halunnut lähteä tekemään, mutta kaikkiin muihin vaaleihin minua on pyydetty mukaan. Mahdollisuus on houkutellut, mutta vielä tähän asti vaikutuskanaviksi ovat saaneet riittää musiikin tekeminen ja satunnaisten kolumnien kirjoittaminen lehtiin. En myöskään halua lähteä minkään puolueen listoille ehdokkaaksi vain sen takia, että ne saisivat mukaan mahdollisimman monipuolista porukkaa. Päivänpolitiikkaan lähteminen olisi kuitenkin kokopäivähommaa. Nyt aika ei riitä, mutta katsotaan myöhemmin. Minua lähestyneitä puolueita ei ole kuin kaksi, eli tietysti Vihreät ja Vasemmistoliitto.
Omia valintoja ja elämänkokemuksia
Räppäri on mukana Suomen lasten ja nuorten säätiön Zest-ohjelmassa, joka pyrkii tukemaan koulujen kasvatustyötä ja antamaan uusia välineitä elämäntaitokasvatukseen. Mukana on muitakin julkisuuden henkilöitä, muun muassa Lenni-Kalle Taipale, Pamela Tola, Jani Toivola ja Eva Wahlström.
– Me kierrämme puhumassa yläasteikäisille heidän omien kykyjensä ja lahjakkuuksiensa löytämisestä. Kerromme heille omista kokemuksistamme ja siitä miten olemme kukin päätyneet omalle alallemme. Näillä reissuilla olen huomannut, että sen ikäisille kannattaa puhua omista yläasteajoistaan liikaa saarnaamatta.
Lindgren ei ole ikinä elämänsä aikana käyttänyt alkoholia. Oma yläasteaika ei ollut hänelle kovin helppoa, sillä hän suhtautui koulunkäyntiin vakavissaan jo alaluokilta lähtien ja olikin omien sanojensa mukaan melkoinen hikipinko. Koulun ulkopuolista sosiaalista kanssakäymistä hänellä ei juurikaan ollut. Musiikissaan nykyään vaadittava loistava englannin kielen taito juurtaakin jo noilta ajoilta. Teini-ikäinen Lindgren vietti paljon aikaa kotona katsellen englanninkielisiä elokuvia ja tv-sarjoja.
– Nuorena en tehnyt tietoista valintaa, että minä olen absolutisti ja tulen aina olemaan. Muiden ikäisteni aktiviteetteihin kuuluivat kotibileet ja ensimmäisten kännien vetäminen. Minulle moinen maailma oli täysin vieras, kotona kun viihdyin suurimman osan ajastani. Pikku hiljaa oma identiteetti alkoi kuitenkin rakentua ja siihen ei vain kuulunut dokaaminen. Saihan sitä, että miksi en juo aina selitellä. Jollain koulun luokkaretkillä olutpulloa tyrkytettiin minulle väkisin käteen. Muutaman hörpyn saatoin joskus ottaakin vain siksi, että muut olisivat lopettaneet painostamisen. Se on todella vaikeaa näin jälkikäteen miettiä syitä, jotka johtivat juomattomuuteeni. Tietynlaisesta nuoruuden epävarmuudesta johtunut kontrollinhalu todennäköisesti heijastui myös tähän asiaan ja halusin pitää pääni selvänä. Noin nuorena tehty päätös alkoi jossain vaiheessa elää täysin omaa elämäänsä, eikä minulle vähän vanhempana ole ikinä tullut tarvetta koettaa juoda edes silloin tällöin.
Tommyn isä Christer Lindgren on pitkän linjan ruokatoimittaja ja kirjailija. Hän on julkisestikin puhunut omasta alkoholiongelmastaan, mutta se ei Tommyn mukaan vaikuttanut hänen omaan raittiuspäätökseensä.
– Isä on joskus naureskellut että meillä molemmilla on alkoholiongelma. Minä en juo ollenkaan ja hän joi aiemmin liikaa. Hänen juomisestaan tuli ongelma vasta vanhemmalla iällä, jolloin minä olin jo muuttanut kotoa pois. Eli jos isän juominen minuun on vaikuttanut silloin nuorempana, niin se on ollut hyvin alitajuista. Meillä oli kotona usein ystäväperheiden kesken illanistujaisia joihin alkoholi kuului, mutta sen käyttö silloinkin oli hyvin hillittyä. Myöhemmin juomattomuuttani on vain vahvistanut se, että geeneissä on taipumusta riippuvuuteen, jonka huomaan taas itsessäni eri asioissa.
Oman kehon kuuntelua
Laulaja innostui oikein kunnolla juoksemisesta viime kesän aikana ja liikunnasta saatavaan hyvään oloon hän huomaa jääneensä koukkuun.
– Keikkailu meillä on aina ollut hyvin fyysistä ja se on ollut minulle pääasiallinen liikunnanmuoto viimeiset 10 vuotta. Pidempien kiertuiden jälkeen olen huomannut, että levottomuus alkaa kasaantua ja sinne lavalle tekee mieli hulluna heilumaan. Nyt olen tosiaan alkanut juosta ja se onkin hyvä korvaava liikunnan muoto. Täytyy vain olla varovainen ettei sitä vedä överiksi. Liikunta- ja kahvi-addiktiot riittävät minulle, hän nauraa.
Lindgrenin tarina päihteettömän elämantavan valinnasta jo nuorena on musiikkipiireissä mukavan poikkeava peruskaavasta. Raittiin muusikonhan tietysti heti ensimmäisenä ajatellaan käyneen täysin pohjalla ennen raitistumistaan.
– Välillä suomalainen juomakulttuuri tympii. Jos esimerkiksi joku naistenlehti haluaa alkoholittoman joulu-, tai juhannusdrinkin ohjeen joltakin muusikolta, niin aika usein minun puhelimeni soi. Ensin on tietysti soitettu Anssi Kelalle ja Apulannan Sipe Santapukille. Jos heitä ei olla saatu kiinni, niin sitten kysytään minulta. Ei meitä valtakunnan niin sanottuja virallisia absolutistimuusikoita kovin montaa tässä maassa ole, hän miettii.
Lindgren käyttää sanaa absolutisti itsestään puhuessaan kuitenkin varoen. Hän rinnastaakiin juomattomuuden osaksi suurempaa kokonaisuutta.
– Minua on aina häirinnyt se, että ihmiset kutsuvat minua absolutistiksi. Tämä ei ole minulle mikään aate tai -ismi. Rinnastan tämän enemmän siihen mitä tykkään syödä tai juoda. Kyse on omasta kehostani ja siitä mitä suustaan laittaa alas, eikä niinkään yhdenlaisesta suhtautumisesta päihteisiin. Jotenkin yhdistän tämän mielessäni myös siihen, että nuorempana olin hirveän nirso ruuan suhteen ja vierastin uusia makuja. Alkoholi ei sopinut tuohonkaan kuvioon.
Tupakkatauko
Tupakkaa muusikko kertoo aiemmin polttaneensa, mutta päässeensä siitäkin eroon. Tuo tapa tuli opeteltua vasta parikymppisenä yliopisto-opintojen alussa ja se liittyi lähinnä sosiaaliseen kanssakäymiseen.
– Vierastin yliopistomaailmaa, enkä pitänyt ilmapiiristä jossa vallitsi fiilis siitä, että ollaan vähän muita ihmisiä parempia korkeakouluopiskelijoita. Tupakointi liittyi silti hyvin vahvasti siihen, että yritti kuitenkin sulautua joukkoon. Röökipaikalla oli paljon helpompaa aloittaa keskustelu kurssikavereiden kanssa kuin muualla. Musahommiin tupakointi kuului aiemmin myös niin, että jos keikan jälkeen menimme vaikka baariin, niin minullakin oli käsille jotain tekemistä muiden lipittäessä olutta. Satunnaisesta sosiaalisesta toiminnasta se muuttui kuin huomaamatta säännölliseksi päivittäiseksi tavaksi.
Polttamisesta saatua hetken mielihyvää ja sen suhdetta jossain kaukaisessa tulevaisuudessa häämöttävään kauhukuvaan sen mahdollisesti aiheuttamista vaaroista Lindgren on selvästi pohtinut.
– Vielä polttaessani nautin siitä. Olen aina vierastanut kaikessa päihteisiin liittyvässä valistuksessa nautinnollisen puolen kiistämistä. Muistan kun olin ehkä 10-vuotias ja Torsti Koskinen kävi suu vaahdossa valistamassa meitä lapsia huumeiden vaaroista. Mietin jo silloin, että pakkohan ihmisten on päihteistä saada jotain irtikin, eiväthän he muuten moisiin vaarallisiin aineisiin koskisi. Mielestäni pitäisi puhua enemmän hetkellisen nautinnon ja vaarojen suhteista ja tasapainoilusta näiden välillä. Jokainen voi pohtia onko valmis uhraamaan oman terveytensä lyhyen loistofiiliksen takia.
