PERUSTELUT
Tutkimusnäyttöä alkoholimainonnan vaikutuksista erityisesti nuorten alkoholin käyttöön on riittävästi ja kaikki asiantuntijatahot ovat yksimielisiä siitä, että alkoholimainonta tulisi rajata tuotetietoihin. Muun muassa kansanterveyden neuvottelukunta esittää alkoholimainonnan rajaamista tuotetietoihin.
Asialla on myös sekä eduskunnan että kansalaisten enemmistön tuki.
Suomessa lähes kaikki 13-17-vuotiaat ilmoittavat kohtaavansa alkoholimainontaa. Nykyinen alkoholin mielikuvamainonta vaikuttaa nuoriin – vasta identiteettiään rakentaviin ihmisiin – paljon voimakkaammin kuin aikuisiin.
PERUSTELUT
Huolimatta alaikäiset tavoittavalle alkoholimainonnalle asetetuista rajoituksista 92 % heistä muisti vuonna 2009 kohdanneensa sitä. Tutkimusnäytön perusteella tällä on kiistatta kielteinen vaikutus heidän kehitykseensä ja tulevaisuuteensa. Siksi hallituksen tulee valmistella lainsäädäntö, jolla alaikäiset yleisesti tavoittava alkoholimainonta kielletään: radio- ja tv-mainonta, ulko- ja myymälämainonta, lehtimainonta, yleisötilaisuuksissa mainostaminen, tuotesijoittelu ja sponsorointi.
PERUSTELUT
Alkoholin reaalihinta on edelleen alle vuoden 2003 tason ja alkoholihaitat kasvussa. Kansanterveydelliset perusteet edellyttävät, että alkoholiverotuksen taso tulee nostaa ensisijaisesti vuoden 2003 tasolle.
Alkoholijuomapakkausten varoitusmerkinnät tulee saattaa voimaan vuonna 2007 säädetyn lain mukaisesti. Kuluttajaa tulee informoida ja varoittaa tuotteen ominaisuuksista.
PERUSTELUT
Alkoholi ei ole tavallinen elintarvike vaan päihde, joka aiheuttaa terveyshaittoja ja riippuvuutta.
Suomen elintarvike- ja kuluttajansuojalaki edellyttävät, että markkinoinnissa annetaan totuudenmukaiset ja riittävät/tarpeelliset tiedot tuotteesta. Alkoholi on itsessään syöpävaarallista, eikä siitä varoiteta pakkauksissa. Lisäksi alkoholi muuttuu elimistössä syöpää aiheuttavaksi aineeksi, asetaldehydiksi.
Tätä ainetta on käymisen tuloksena alkoholijuomissa ja sitä syntyy lisää alkoholin palaessa elimistössä. Uusi tutkimustieto asetaldehydin syöpävaarallisuudesta edellyttäisi tuotteen asetaldehydimäärän ilmoittamista. Vuonna 2007 alkoholin juominen ja juomien sisältämä alkoholi määriteltiin WHO:n syöpävaarallisuusluokkaan 1. Lokakuussa 2009 luokitusta päivitettiin kun asetaldehydi luokiteltiin ensimmäistä kertaa syöpää aiheuttavaan luokkaan 1. Samaan syöpävaarallisuusluokkaan kuuluvat mm. asbesti ja tupakansavu.
Muut ehdotukset ja odotukset Suomen seuraavalle hallitukselle:
1) Liikenteen promilleraja on laskettava 0,2 promilleen sekä tie- että vesiliikenteessä.
2) Hallituksen tulee tehostaa valvontaa sekä kannustaa päihteettömyyteen 0-nollatoleranssi-linjan mukaisesti etenkin lasten ja nuorten parissa, liikenteessä, työelämässä sekä lasta odottavien äitien parissa.
3) Tavoitteena tulee olla, että alkoholin kokonaiskulutus laskee vuoden 2010 tasosta vähintään 10 % vuoteen 2015 mennessä.
4) Alkoholiohjelmaa tulee jatkaa ja se tulee resursoida niin, että ilmaismateriaaleja pystytään tuottamaan ja jakamaan lisää, kumppanuusyhteistyötä ja yleistä asennekasvatusta on lisättävä.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Tom Anthoni, Raittiuden Ystävät ry, puh. 040 455 4356
tom.anthoni@raitis.fi www.raitis.fi
Raittiuden Ystävät/Nykterhetens Vänner/Friends of Temperance, Finland
MOTIVERING
Det finns tillräckligt med forskning som visar, att alkoholreklamen ökar alkoholkonsumtionen, speciellt bland ungdomar. Alla folkhälsoexperter är eniga i att alkoholreklamen bör begränsas till produktinformation. Majoriteten av riksdagen (106/200) och majoriteten av medborgarna har samma åsikt – alkoholreklamen bör begränsas till produktinformation.
MOTIVERING
92 % av 13-17-åringar säger att de har sett alkoholreklam fast det enligt alkohollagen är förbjudet att rikta reklam mot minderåriga. Forskningen visar utan tvekan att detta har en negativ inverkan på ungas utveckling och framtid. Därför bör regeringen bereda lagstiftning som förbjuder alkoholreklam som når ungdomar: radio- och tv-reklam, utereklam och reklam i butiker, reklam i tidningar, reklam i publiktillställningar, produktplacering och sponsorering.
MOTIVERING
Realpriset av alkohol är fortsättningsvis billigare än 2003 och alkoholskadorna ökar. Folkhälsomotiveringarna förutsätter att alkoholbeskattningen bör höjas i första hand till 2003 års nivå.
MOTIVERING
Varningsmärken till alkoholförpackningar bör träda i kraft som lagen 2007 förutsatte. Konsumenten bör informeras och varnas om produktens egenskaper. Alkohol är inte ett vanligt livsmedel utan ett rusmedel som framkallar hälsoskador och beroende. Livsmedels- och konsumentskyddslagen förutsätter, att marknadsföringen ger sanningsenliga och tillräckliga/behövliga uppgifter om produkten.
Alkohol framkallar cancer. Alkoholens ämnesomsättningsprodukt, asetaldehyd, framkallar cancer. Både alkohol och asetaldehyd är i WHO:s cancerfarliga klass 1, i samma klass som tobak och asbest.
ANDRA FÖRSLAG OCH FÖRVÄNTNINGAR ÅT FINLANDS NÄSTA REGERING:
1) Promillegränsen bör sänkas till 0,2 promille både i vägtrafiken och till sjöss.
2) Regeringen bör satsa mera på övervakning och uppmuntra till nykterhet med 0-tolerans speciellt bland barn och unga, i trafiken, i arbetslivet och bland gravida mödrar.
3) Målsättningen bör vara att totalkonsumtionen av alkohol sjunker med 10 % från 2010 års nivå fram till 2015.
4) Alkoholprogrammet bör fortsätta och det bör få tillräckliga resurser så att gratis material kan produceras och delas ut mera, partnerskapssamarbetet och allmän upplysning bör utvidgas.
Tilläggsinformation: Tom Anthoni, Raittiuden Ystävät, tel. +358 40 455 4356
tom.anthoni@raitis.fi
Tähän muistioon on koottu taustatietoa ja perusteluita hallitusohjelmaan ehdotetuille kirjauksille.
Perustuslain suoja terveydelle
Perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan on edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu sekä turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Kansalaiset ovat kyllästyneet alkoholin haittavaikutuksiin ja toivovat tiukempaa alkoholipolitiikkaa
(Tekry 2010). Irtaantuminen alkoholikulttuurista on saanut runsaasti huomiota ja kannatusta.
Päihdejalanjälkemme on suuri
Vuonna 2008 Suomessa kulutettiin ensimmäistä kertaa enemmän alkoholia kuin missään muussa Pohjoismaassa. Vuonna 2008 alkoholin kokonaiskulutus oli Suomessa 12,5 litraa 100 sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti laskettuna, kun esimerkiksi Ruotsissa luku vuonna 2007 oli 9,4 litraa.
Alkoholin kulutus lisääntyi 17 % vuosien 2000 ja 2008 välillä. Alkoholin reaalihinnat olivat vuonna 2008 noin 17 % alemmalla tasolla kuin vuonna 2000. Naisten humalakulutus on lisääntynyt huomattavasti, yli 50-vuotiaat ovat jatkaneet korkeaa kulutustaan ja siis lisänneet kulutustaan verrattuna aiempiin sukupolviin, jotka vähensivät kulutustaan samassa iässä. Lisäksi alkoholia on ryhdytty juomaan entistä useammin, ja sitä juodaan entistä enemmän kotona.
Alkoholin yhteiskunnalle aiheuttamat kokonaiskustannukset ovat vuosittain noin 6 miljardia euroa, moninkertaisesti enemmän kuin alkoholista saatavat tulot. Alkoholi on työikäisten naisten ja miesten yleisin kuolinsyy Suomessa. Työssä käyvistä 25-34-vuotiaista miehistä 63 % on alkoholin riskikäyttäjiä.
Saman ikäryhmän työssä käyvistä naisista riskikäyttäjiä on 30 % (TTL 2008).
Yhteinen huoli
Kehitys on kansanterveyden ja kansantaloutemme kannalta hyvin huolestuttavaa. Onneksi kansalaiset tiedostavat nämä asiat. Suomalaiset ovat erittäin huolissaan alkoholin liikakäytöstä ja ovat tiukentaneet asenteitaan – kiellot ja rajoitukset hyväksytään nyt entistä herkemmin. Kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että käytämme liikaa alkoholia ja että suhtaudumme liian vapaamielisesti humalaan. Suomalaisten enemmistö kieltäisi myönteisiä mielikuvia aikaansaavan alkoholin mielikuvamainonnan.
Alkoholin kokonaiskulutus on viime vuosina ollut jatkuvasti selvästi yli 10 litraa jokaista asukasta kohden vuodessa. Kulutus näyttäisi tasaantuneen tai kääntyneen jopa hienoiseen laskuun. Jotta alkoholin laskeva kulutustrendi jatkuisi ja voimistuisi on selvää, että seuraavan hallituksen tulee noudattaa johdonmukaista ja rakenteellisesti tehokasta alkoholipolitiikkaa.
Toimenpiteet riittämättömiä ja ristiriitaisia
Pian työnsä päättävä hallitus on tehnyt kansanterveydellisesti perusteltuja alkoholiveron korotuksia, jotka ovat kuitenkin vielä riittämättömiä – alkoholituotteiden reaalihinta on edelleen selvästi halvempi kuin ennen vuoden 2004 veronalennusta. Mutta hallitus on myös epäonnistunut keskeisissä alkoholipoliittisissa toimissaan:
1) Hallitus kumosi edellisen hallituksen säätämän lain alkoholipakkausten varoitusmerkintöjen käyttöön ottamisesta. Varoitusmerkintöjen poistaminen heijastaa näkemystä, jonka mukaan alkoholi ei sinänsä ole terveydelle haitallinen tuote, vaan haittoja seuraa ainoastaan vaarallisesta tai haitallisesta alkoholin käytöstä. Lääketieteelliset tutkimukset kuitenkin kiistatta osoittavat alkoholin terveydelle vaaralliseksi aineeksi.
2) Alkoholin mainonta tulee rajata tuotetietojen esittämiseen kieltämällä ns. mielikuvamainonta.
Tämä on sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yhteinen näkemys, samoin kuin eduskunnan enemmistön.
Hallitus ei kuitenkaan ole vielä saanut aikaan asiaa koskevaa lakiesitystä.