Tag: vastuullisuus

  • TOIMENPIDE-EHDOTUKSET SUOMEN SEURAAVALLE HALLITUKSELLE

    1) ALKOHOLIMAINONTA TULEE RAJATA TUOTETIETOJEN ESITTÄMISEEN PERUSTELUT Tutkimusnäyttöä alkoholimainonnan vaikutuksista erityisesti nuorten alkoholin käyttöön on riittävästi ja kaikki asiantuntijatahot ovat yksimielisiä siitä, että alkoholimainonta tulisi rajata tuotetietoihin. Muun muassa kansanterveyden neuvottelukunta esittää alkoholimainonnan rajaamista tuotetietoihin. Asialla on myös sekä eduskunnan että kansalaisten enemmistön tuki. Suomessa lähes kaikki 13-17-vuotiaat ilmoittavat kohtaavansa alkoholimainontaa. Nykyinen alkoholin mielikuvamainonta vaikuttaa…

  • Helsinki haluaa selvästi paremmaksi kaupungiksi

    Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen asettama työryhmä on saanut valmiiksi vastuullisen alkoholin käytön toimenpideohjelman. Työryhmään kuului Helsingin kaupungin eri hallinnonalojen, kansalaisjärjestöjen, Päivittäistavarakauppa ry:n sekä poliisilaitoksen edustajia. Työryhmässä oli mukana myös Raittiuden Ystävien ja Kännikapinan Anki Pulliainen. Helsingin kaupunginhallitus alkaa käsitellä työryhmän ehdotuksia joulukuussa. Helsinkiläisten kuolleisuus alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin on yleisempää kuin maassa keskimäärin. Vuonna 2009 Helsingin…

  • Anna lapselle raitis joulu 2010

    Tänä vuonna 13. kerran järjestettävä yhteistyökampanja Anna lapselle raitis joulu muistuttaa, että joulu on erityisesti lasten juhla. Lapsi kaipaa turvallisuutta sekä läsnäoloa. Aito ilo syntyy yhdessä olemisesta ja tekemisestä, juhlatunnelman voi luoda ilman alkoholiakin. Joulu on lasten juhla Aikuisen alkoholin käyttö voi lapsen silmissä näyttää hyvin hämmentävältä ja pelottavalta. Lapsen huoleton joulutunnelma muuttuu huoleksi ja…

  • Jari Sinkkonen nuorten suojelemisesta: Lapsen puolella oleminen ei tarkoita kaiken hyväksymistä

    Jos kotonasi asuu murrosikäinen, saatat tuntea epätoivoa. Miten lasta voi suojella alkoholikulttuuriltamme ja muilta riippuvuuksilta, jotka vaanivat yhä nuorempia suomalaisia? Voiko yksittäinen äiti tai isä tehdä mitään? Kyllä voi, vakuuttaa lastenpsykiatri ja nuorisoterapeutti Jari Sinkkonen. Jari Sinkkosella on kolme neuvoa teini-ikäisten vanhemmille. Ensinnäkään älä missään tapauksessa ota sellaista asennetta, ettet voi tehdä mitään! Älä usko,…

  • Tumpit suusta ja maasta joukkojen voimalla

    Facebookissa on kaikenlaisia höpöhöpöryhmiä. Ajattelin, että kai sinne voisi perustaa yhden sellaisenkin ryhmän, josta on hyötyä. – Keräsin roskia rannalla ja samalla katselin tumppien vieressä vilteillä makaavia ihmisiä. Minussa heräsi kysymys, miten heidät saisi innostumaan oman ympäristön siivoamisesta. Moni muukin on lopettanut tupakoinnin tai poiminut toisten maahan heittämiä roskia roskikseen. Heli Kaartinen ja Tuula-Maria Ahonen…

  • Susi Punahilkan vaatteissa

    Pienet lapset ovat kodin ilo ja kansakunnan toivo. Lasten kasvaessa kasvavat myös huolet. Yhä useampi nuori näyttää putoavan kelkasta erityisesti alkoholin vuoksi. Yhden nuoren syrjäytyminen merkitsee yksilölle ja yhteisölle suurta tragediaa ja yhteiskunnalle 700.000-2 miljoonan euron rahallista menetystä. Perustuslain mukaan väestön terveyden edistäminen kuuluu julkiselle vallalle. Kiristynyt taloustilanne vaatii priorisointia. Monet poliittiset valinnat kielivät välinpitämättömyyden…

  • FASDin ei tarvitse olla syrjäytymistuomio

    FASD-seminaarissa puhuivat alkoholikulttuurimme uhrit, sijaisäidit ja auttajat Lapsi on iloinen, erittäin sosiaalinen, valloittava – ja villi ja impulsiivinen. Hänen on vaikea ymmärtää sääntöjä ja paljon eri asioita sisältäviä lauseita. Toisten ihmisten torjuva suhtautuminen erilaiseen ja koulutehtävissä epäonnistuminen muuttavat lapsen. Hänen käytöksensä käy aggressiiviseksi ja mieli vuosi vuodelta apeammaksi. Minä en osaa mitään, olen aina huonoin,…

  • Anna lapselle raitis joulu 2009

    Nyt jo 12. kerran järjestettävä yhteistyökampanja *Anna lapselle raitis joulu* muistuttaa, että aikuiset valitsevat lapsen joulutunnelman. Kampanjan järjestävät tahot vetoavat kaikkiin aikuisiin, että he antavat lapselle raittiin ja huolettoman joulun. Tänä vuonna on julkaistu uusi, kampanjan oma sivusto http://annalapselleraitisjoulu.fi Kampanjan myötä Raittiuden Ystävät toivottaa rauhallista joulua.

  • Selvin päin kesään!

    Päihteettömien päättäjäisten puolesta Selvin päin kesään -kampanja haastaa jälleen vanhemmat ja nuorten parissa toimivat aikuiset tarjoamaan nuorille turvallisia vaihtoehtoja juhlimiseen erityisesti koulujen päättymisen iltana. Aikuisten muistettava vastuunsa Alkoholi vaarantaa ja hidastaa nuoren kehitystä ja kasvua. Kun päihtymisen ja sen tuoman mielihyvän tavoittelu nousevat nuoren elämän keskiöön, tunne-elämän kehitys jää kesken. Pitkäjänteinen vastuunotto jää oppimatta ja…

  • Kutsu Päihteetön pelikenttä -seminaariin

    PÄIHTEETTÖMYYDEN EDISTÄMINEN NUORTEN HARRASTUSTOIMINNASSA Seminaari SLU-talossa (Radiokatu 20, Helsinki) torstaina 2.4.2009 klo 12–16 Muistatko vielä Päihteetön pelikenttä – projektin (2001–2003)? Toiminnan tavoitteena oli järjestövetoisesti edistää päihteettömyyttä alle 18-vuotiaiden liikunta- ja urheilutoiminnassa. Onko nuorten maailma muuttunut viidessä vuodessa? Mikä on tilanne muissa kuin urheiluharrastuksissa? Tule hakemaan tietoa sekä keskustelemaan ja ideoimaan, miten voisimme yhdessä edistää päihteettömyyttä…