Tag: alkoholilaki
-
Alkoholilakiesitystä on muutettava
Alkoholi on Suomessa tällä hetkellä vakavin yksittäinen terveyden ja hyvinvoinnin uhkatekijä. Elinajanodotteessa on edelleen yhteiskuntaluokasta johtuvia eroja, jotka selittyvät alkoholilla ja tupakalla. Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu kymmenen vuoden tavoitteeksi hyvinvoinnin ja terveyden osalta, että suomalaiset voisivat paremmin ja kokisivat pärjäävänsä erilaisissa elämäntilanteissa. 22.11.2016 hallitus antoi eduskunnalle esityksen uudeksi alkoholilaiksi. Hallitus sallii vahvempien (5,5%)…
-
Kiitos rohkeille kansanedustajille!
Raittiuden Ystävät ry kiittää ja tukee ”alkoholiprotestiin” osallistuneita kansanedustajia. Vapaushurmosta vastaan nouseminen vaatii selkärankaa ja rohkeutta. Kiitämme kansanedustajia luottamuksesta asiantuntijoiden ja tutkijoiden sanaan. Julkilausuttu tosiasiahan on, että alkoholilain kokonaisuudistusta on tehty elinkeinon ehdoilla sivuuttaen kansanterveyden asiantuntijoiden esittämät faktat. Luotamme näihin edustajiin, että he pitävät kansanterveysnäkökulmaa esillä jatkossakin ja tuovat tolkkua alkoholipoliittiseen päätöksentekoon. Kiitos Hannakaisa Heikkinen…
-
Alkoholilain kokonaisuudistus tekee karhunpalveluksen Suomen kilpailukyvylle
Hallitus tavoittelee kilpailukyvyn, työvoiman ja työn tuottavuuden lisääntymistä – ja julkaisee lakiesityksen, joka näyttää näille kaikille takalistoa. Alkoholilain kokonaisuudistuksesta annettu lakiesitys sisältää kohtia, jotka toteutuessaan johtavat vääjäämättä alkoholinkulutuksen ja sitä kautta haittojen ja kustannusten kasvuun. Alkoholilain kokonaisuudistuksessa onkin ennen kaikkea kyse arvoista. Arvoasetelma alkoholiteollisuuden toimintaedellytysten tukemisen ja kansanterveyden välillä on jyrkkä, eikä nyt jää epäselväksi,…
-
Esitetyt alkoholiuudistukset eivät siirrä kulutusta kotisohvilta ravintoloihin
Alkoholilain kokonaisuudistuksen tavoitteena on siirtää alkoholinkulutusta kodeista ravintoloihin ja tukea ravintolaelinkeinoa sekä parantaa esimerkiksi pienpanimoiden toimintaedellytyksiä. Esitetyt uudistukset aiheuttaisivat toteutuessaan kuitenkin täysin päinvastaisen lopputuloksen. Nostamalla ruokakaupoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla myytävän alkoholin vahvuutta ja tuomalla limuviinat kauppojen hyllylle hallitus moninkertaistaisi näiden tuotteiden saatavuuden. Jo moneen kertaan luotettavilla tutkimuksilla todettu tosiasia on, että alkoholin saatavuuden kasvattaminen lisää…