Alkoholilain kokonaisuudistuksen tavoitteena on siirtää alkoholinkulutusta kodeista ravintoloihin ja tukea ravintolaelinkeinoa sekä parantaa esimerkiksi pienpanimoiden toimintaedellytyksiä. Esitetyt uudistukset aiheuttaisivat toteutuessaan kuitenkin täysin päinvastaisen lopputuloksen.
Nostamalla ruokakaupoissa, kioskeilla ja huoltoasemilla myytävän alkoholin vahvuutta ja tuomalla limuviinat kauppojen hyllylle hallitus moninkertaistaisi näiden tuotteiden saatavuuden. Jo moneen kertaan luotettavilla tutkimuksilla todettu tosiasia on, että alkoholin saatavuuden kasvattaminen lisää kulutusta ja kulutuksen kasvu lisää haittoja. Päivittäistavarakaupan alkoholimyynnin lisääminen sotii räikeästi vastaan pyrkimyksiä siirtää kulutusta ravintoloihin. Uudistus ei myöskään sovi yhteen olutharrastuksen ja pienpanimojen tukemisen kanssa, sillä se, mitä näillä toimenpiteillä tuettaisiin olisi nimenomaan suurten panimojättien bulkki-nelosoluiden myynti.
Tarpeettomien normien järkevä purkaminen on eri asia, kuin sen varjolla tehtävä suurten kansainvälisten panimojättien tukeminen ja alkoholin kulutuksen tahallinen kiihdyttäminen.
Järkevämpää normienpurkua saattaisi olla esimerkiksi pienpanimoiden ulosmyynnin vapauttaminen niin, että siellä prosenttirajaa voisi nostaa vaikka 10 prosenttiin, jolloin artesaanioluiden nauttijat saisivat kaipaamansa makuelämyksen. Tämä korkeampi prosenttiraja voisi koskea myös artesaanioluisiin ja -siidereihin panostavia erikoismyymälöitä. Tämä höllennys alkoholilaissa ei nostaisi kokonaiskulutusta kohtuuttomasti, mutta vastaisi toiveeseen olutkulttuurin tukemisesta.
Limuviinojen tuomisessa Alkosta ruokakauppoihin ei siinäkään voittaisi kukaan muu kuin isot juomajätit ja myyjät, jotka saisivat teineiltä rahat pois kivoja karkkisekoituksia myymällä. Limuviinojen valikoima on Alkon hyllyissä verrattain suppea ja valvonta pelaa. Jos limuviinat vapautettaisiin marketteihin, valikoima moninkertaistuisi ja hyllyihin tulisi maailmalta tuttuja erityisesti lapsiin vetoaviksi suunniteltuja karkkiviinoja.
Joten hyvä hallitus, äly hoi! Ravintolaelinkeinon ja pienyrittäjyyden tukeminen ovat kannatettavia tavoitteita uudelle alkoholilaille, mutta älkää silloin tehkö täysin päinvastaiseen tulokseen johtavia esityksiä.
Emilia Laine
Asiantuntija
Raittiuden Ystävät ry