Author: admin
-
Alkoholin mainonnan rajoittaminen on tarpeen
Raittiuden Ystävät on kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on raittiuden edistäminen ja alkoholin kulutuksen vähentäminen. Tavoitteeseen pyritään aktiivisella vaikuttamistoiminnalla. Alkoholiohjelman kumppanina olemme sitoutuneet toimimaan valtioneuvoston vuonna 2003 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti, mm. alkoholin kulutuksen kääntämiseksi laskuun. RY on kriittinen alkoholin mainontaa ja verotuksen tasoa kohtaan. Yksilötasolla RY:n tavoitteena on neutraali suhtautuminen alkoholiin ihmisten välisessä kanssakäymisessä nykyisen alkoholimyönteisyyden sijaan.…
-
Lobbari tekee vain työtään
Hyvä päättäjä osaa punnita päätöksenteossa eri näkökulmia oikeudenmukaisesti. Hyvä lobbari osaa täyttää valitsemansa vaakakupin niin painavilla argumenteilla, että päättäjäkin vaikuttuu. Raitis.fi jututti lobbaukseen erikoistuneen Eurofactsin toimitusjohtajaa Tarja Valde-Brownia. ”Liiketoiminnalle myönteisten mielipiteiden luominen ja viranomaisten, poliitikkojen ja muiden avainsidosryhmien varustaminen tarvittavilla tiedoilla on usein olennainen haaste, jonka käsittely vaatii paljon aikaa ja resursseja. Yhteiskunnassa vaikuttaminen ja…
-
Ei nyt kulta, veressäni on promilleja
Erektiohäiriöt ovat tavallisia nuorillakin miehillä. Naisilla on usein vaikeuksia nauttia seksistä. Ikävää, mutta lääketieteen valossa odotettavaa maassa, jossa alkoholi on niin usein kolmantena pyöränä vuoteessa. Haluja olisi, mutta kykyjä ei. Ja kun juuri tänä iltana ei tullut otettua, niin eihän se voi alkoholista johtua. Järvenpään sosiaalisairaalassa ollaan konservatiivisia. Jos potilas pyytää viagrareseptiä, ylilääkäri Antti Holopainen…
-
Toimisto
Toiminnanjohtaja Marko Kailasmaa GSM 040 455 4356 sähköposti: etunimi.sukunimi@raitis.fi Järjestö- ja talouspäällikkö Kirsi Poikonen GSM 040 455 4358 Sähköposti: etunimi.sukunimi@raitis.fi Hankevastaava Anki Sirola GSM 044 026 6358 Sähköposti: etunimi.sukunimi@raitis.fi
-
Anna lapselle raitis joulu -kampanja
Vuosittain joulun alla TV:n ja radion tietoiskuina sekä juliste- ja lehtikampanjoina toteutettava kampanja viestii perheen iloisesta yhdessäolosta ja tekemisestä. Se muistuttaa, että aikuiset valitsevat lapsen joulutunnelman, ja että alkoholi ei kuulu jouluun. Vieraile kampanjan nettisivulla
-
Ananasmuisku
2cl vihreää grenadiinia 2cl ananasmehua Spriteä jäämurskaa – Grenadiini ja ananasmehu sekoitetaan noin 2,5 dl vetoiseen lasiin. Lisätään jäämurska ja täytetään lasi Spritellä. á la Katja Kinisjärvi
-
Kunniamerkit ja -kirjat
RAITTIUDEN YSTÄVÄT RY:N MERKKISÄÄNNÖT Merkkiohjesääntö hyväksytty RY:n hallituksen kokouksessa 25.2.2003. Raittiuden Ystävät ry:n merkkejä ovat ansiomerkki, kultainen ansiomerkki, kunniamerkki sekä vuosimerkit. ANSIOMERKKI Ansiomerkkiin on oikeutettu henkilö, joka on toiminut ansiokkaasti paikallisyhdistyksen tai piirin toiminnassa. Merkin myöntää toiminnanjohtaja paikallisyhdistyksen tai piirin esityksestä. Anoja maksaa ansiomerkistä aiheutuneet kulut. KULTAINEN ANSIOMERKKI Kultaiseen ansiomerkkiin on oikeutettu henkilö, joka on:…
-
Alkoholimainonta lisää nuorten juomista
Tutkimusten mukaan alkoholimainonta lisää nuorten alkoholin kulutusta. Alkoholin mainonnasta ja siitä miten alkoholin mainonta vaikuttaa lapsiin ja nuoriin keskusteltiin tänään eduskunnassa. Ajankohtaisen seminaarin järjestäjinä oli eduskunnan Elämäntapa- ja nuorisoryhmä sekä eduskunnan Terveyden edistämisen asiantuntijaryhmä. Tilaisuudessa esiteltiin myös Suomen Ash ry:n teettämä tutkimus suomalaisten nuorten altistumisesta alkoholimainonnalle (http://www.suomenash.fi/sivu.php?artikkeli_id=801). Mainoksissa nuoriin vetoavat esimerkiksi menevännäköiset nuoret naiset ja…
-
RY:n pinssi “KIITOS EI PÄIHTEITÄ “
Koko 20 mm. 1 €, Rait. yhd. jäsenelle 1 pinssi on ilmainen. Yhteystiedot ja aineistotilaukset: Raittiuden Ystävät ry Annankatu 29 A 9 00100 Helsinki Puh. 040 455 4355 ry@raitis.fi
-
Juliste – Haaveet savuna ilmaan
1 €/kpl Yhteystiedot ja aineistotilaukset: Raittiuden Ystävät ry Annankatu 29 A 9 00100 Helsinki Puh. 040 455 4355 ry@raitis.fi