RATKAISUJA YKSINÄISYYTEEN
Mustaliivinen ”Butler Rane” toivottaa vieraan tervetulleeksi – Tänne työttömät ja yksinäiset tulevat nyt sankoin joukoin Kotkassa
Yhä useampi työtön tai eläkeläinen on vaarassa jäädä yksin kotiin. Kotkassa ratkaisuksi on keksitty Kohtaamisten keittiö, jonne sadat ihmiset viikoittain kokoontuvat syömään yhdessä ylijäämäruokaa.
Teksti Henna-Kaisa Sivonen
Kuvat Timi Kuosmanen
25.6.2024 | Päivitetty 26.6.2024 | Apu
Nina Hämäläinen, 38, ei ollut koskaan ajatellut joutuvansa työttömäksi. Aiemmin taloushallinnon osaajilla oli ollut töitä mistä valita. Toisin kävi. Nina lomautettiin syksyllä 2023. Vuoden alussa hän palasi töihin, mutta töitä on riittänyt vain kahdeksaksi tunniksi viikossa.
Siksi hänellä on nyt aikaa. Nina on tyttärensä tanssillisen voimistelun joukkueenjohtaja, mutta hän kaipasi muutakin. Hän näki ilmoituksen Facebookissa ja tuli aamukahville Kohtaamisten keittiöön. Vastaanotto oli lämmin. Hän oli lukenut juttuja Inka Setälästä, 49, paikan vetäjästä, ja halusi tavata tämän. Inka oli juuri niin sydämellinen kuin Nina oli ajatellutkin.
Nina ei ole ainut, jolla on aikaa. Kotkassa toimivan, vapaaehtoisvoimin pyörivän Kohtaamisten keittiön tarve oli kova. Esimerkiksi työttömien määrä kaupungissa on kasvanut nopeasti tehtaiden lopetettua, ja monella menee yhtäkkiä huonommin kuin ennen.
Lämpimänä tiistaipäivänä ison tiilirakennuksen ovet ovat auki. Heti aulassa seisoo mies komeassa liivissä ja rusetissa toivottamassa kävijät tervetulleiksi. Rintapielessä lukee ”Butler Rane”. Kaksi tiiliseinää on maalattu vadelmansävyisiksi, pöydät ovat jykevää tammea, maljakoissa on kauniita kukkia.
Meno ruokailusalissa on jokseenkin epäsuomalainen. Inka Setälä saa monta kertaa halauksia ja lentosuukkoja. Yksi kävijöistä soittaa pianolla Myrskyluodon Maijaa, äiti ja lapsi tanssivat. Mies, jota muut kutsuvat ”Väinämöiseksi”, lausuu runon ja matkii käen kukuntaa kämmeniensä suojassa.
– Kohtaamisten keittiössä voi tapahtua mitä vain, eräs ruokailija sanoo.
Rauno Kuosmanen on ”Butler Rane”, salivastaava.
”Jokainen saa tulla omista lähtökohdistaan, titteleistä ja diagnooseista vapaana.”
Rusettikaulainen butler Rane on Rauno Kuosmanen, 64, ja hän toimii salivastaavana. Kun istumapaikkoja on sata mutta ruokailijoita parhaimmillaan 300, on jonkun ohjailtava väkeä. Pöytä kerrallaan jokainen pääsee syömään, osa odottaa vapautuvia paikkoja aulassa. Monet tulevat ajoissa ja istuvat pitkään, ketään ei patisteta pois.
Inka Setälä kertoo mikkiin ruokailun aluksi toimintaperiaatteet. Ruoka on ylijäämäruokaa kouluilta, kahviloista, ravintoloista ja kaupoista. Tänään niistä on loihdittu mausteista kana-kookos-kasvispataa.
Biljardia pelaavien miesten äänet kohoavat hieman.
– Rauski, pidätkö poikien suut messingillä, Inka pyytää Raunolta.
Kohtaamisten keittiössä ruokaillaan kahtena päivänä viikossa. Ruokailijoita käy yhteensä noin 600 viikossa. Enempään eivät jäähdytyskalusto, ihmiset tai kuljetusautot riittäisi.
– Jokainen saa tulla omista lähtökohdistaan, titteleistä ja diagnooseista vapaana. Yhteisen pöydän ääreen on helppo kutsua ihmisiä, ja on hienoa, kun se pystytään tekemään vielä ilmaiseksi, Inka Setälä sanoo.
Hän on paikan ainoa palkattu työntekijä. Nyt hänen avukseen on saatu yksi palkkatuettu, muut ovat vapaaehtoisia. Ruokailupäivinä paikalla on yleensä 10–15 vapaaehtoista, muinakin päivinä puolen tusinaa. Kenenkään ei ole pakko tulla, mutta aina vain ilmestyy riittävästi väkeä paikalle.
Kaikki keittiön puolella koulutetaan hygieniapassillisiksi, osa salin puolen vapaaehtoisistakin. Terveysviranomaisilta varmistettiin, miten ruokaa saa noutaa, laittaa tarjolle ja antaa mukaan.
Osa kävijöistä on saattanut murehtia, vievätkö he ruuan joltakulta sitä enemmän tarvitsevalta. Ruokaa on riittänyt kuitenkin kaikille, usein jopa kotiin vietäväksi. Kävijöillä on ehkä antaa jotain vastineeksi, kuten arvokasta seuraansa toiselle kävijälle.
Kohtaamisten keittiöön ei liity uskonnollisia tai poliittisia kytköksiä. Toiminnan takana on Suomen vanhin, 170-vuotias valtakunnallinen kansalaisjärjestö Raittiuden Ystävät. Raittiutta ei erityisesti keittiötoiminnassa korosteta, mutta Inka nimeää hienoiksi hetkiksi sellaiset, kun eräskin alkoholisti tuli paikalle kirkkain silmin oltuaan aamupäivän juomatta. Moneen paikkaan päihteitä käyttävät eivät ole tervetulleita. Tänne he saavat tulla, jos käyttäytyvät hyvin.
Tällä konseptilla Kohtaamisten keittiö on ensimmäinen laatuaan. Porvoossa työttömien yhdistys on pyörittänyt vuodesta 2017 korttelikeittiötä, jossa on vastaavanlainen ajatus. Sitä perustamassa ollut Tuomas Rouvila on ollut ideoimassa myös Kohtaamisten keittiötä ja kuuluu Raittiuden Ystävien hallitukseen.
Tarkoitus on laajentaa toimintaa muille paikkakunnille ja räätälöidä sitä tarpeen mukaan. Haminaan on jo saatu rahoitus, Kuopiossa asia on vireillä. Tarvetta olisi ympäri maata.
Rauno Kuosmanen rakastui. Hän tapasi Kohtaamisten keittiössä Mirja Pohjosen.
Rauno Kuosmanen toimi asiakaspalvelijana koko työelämänsä, vain ammatti vaihtui autonkuljettajasta itämaisten mattojen ja kalojen myyntityöhön tai remonttihommiin. Eläkkeelle siirtyminen kuusi vuotta sitten tuntui ajantapolta, kavereiden kanssa pelattiin korttia. Elämä oli poikamiehen rilluttelua, mutta korkki oli mennyt kiinni jo, kun Rauno täytti 50.
– En ole katunut, elämänlaatu muuttui, hän sanoo.
Ennen kuin Kohtaamisten keittiöstä tuli Kohtaamisten keittiö, paikka oli vanha koulurakennus. Rauno oli yksi niistä, jotka tulivat paikan päälle remontoimaan tiloja keittiöksi ja ruokasaliksi ennen kuin tilat aukesivat muille. Vapaaehtoistoiminta antoi Raunon elämälle uuden merkityksen.
Mutta myös hänen yksityiselämänsä mullistui. Helmikuussa vapaaehtoiseksi tuli Mirja Pohjonen, 64, joka oli kuullut paikasta seurakunnan vapaaehtoishommissa. Molemmat alkoivat käydä keittiöllä lähes joka arkipäivä.
– Mitä sinne omaan kämppään yksin mennä, minäkin leskeksi jäänyt, Mirja sanoo.
Mirja kiinnitti huomiota Raunon herrasmiehen elkeisiin. He alkoivat viihtyä yhdessä sivummalla kahvilla ja huomasivat olevansa kiinnostuneita monista samoista asioista: taiteesta, kirpputoreista, antiikista. Elämänasennekin osoittautui samanlaiseksi. Rauno oli hienotunteinen ja kunnioitti Mirjan surua.
Mirja ei ollut halunnut käydä leskeksi jäätyään oikein missään ja oli yksinäinen. Mirjalla oli ollut puolisonsa kanssa hammasklinikka, mutta yritys piti lopettaa miehen kuoltua. Klinikalla tehtiin muun muassa proteeseja sosiaalihuollon asiakkaille. Jo silloin Mirja tottui kohtaamaan potilaita erilaisista lähtökohdista. Nyt aika oli oikea vapaaehtoistoiminnalle.
Mirja ja Rauno alkoivat käydä yhdessä kahviloissa ja teatterissa. Pian tapaamiset syventyivät seurusteluksi, ja nyt Kohtaamisten keittiössä kaikki tietävät rakastavaisten tarinan.
– Se on se nuoruuden huuma, vapaaehtoisen paidassa kulkeva Raimo sanoo ohi kulkiessaan, kun Rauno ja Mirja pitävät toisiaan kädestä.
– Hän on legenda, sanoo Mirja Raimosta.
Raimo Laakso on paikan yleismies, joka kertoo kuulijoille merimiesvuosiltaan.
Tämä legenda osoittautuu Raimo Laaksoksi, 69. Muut kutsuvat häntä yleismieheksi, hän kun huolehtii, että paikat ovat kunnossa.
Raimo kertoo olevansa entinen merimies, jo 16-vuotiaana merille lähtenyt. Hän alkaa muistella käyntejä Rion ja Caracasin satamissa ja vuosia laivoilla.
– Ihme, että yleensä hengissä tulin takaisin, hän miettii.
Ylipäätään Raimon hengissä oleminen on ihme, lääkäreidenkin mielestä. Raimo kertoo elämänsä muuttuneen 42 vuotta sitten, kun hänet pahoinpideltiin. Hän muistaa vain puutalon jyrkät portaat, seuraava havainto oli sairaalasta. Joku oli heittänyt Raimon portaat alas ja potkinut päähän. Hän selvisi, ja siihen loppui juominen ja tupakanpoltto.
– Jos ei huumoria ole, niin ei tule elämästä mitään, Raimo sanoo.
Hän tuli Kohtaamisten keittiöön kysymään itselleen hommia ja jäi sille tielle.
– Aina avuksi ollaan, kun vain voi, on Raimon periaate.
– Tämä on hyvä mies, ei ole peukalo keskellä kämmentä, toinen vapaaehtoinen tulee huikkaamaan Raimosta.
Täällä ei säästellä kehuja.
Toisinaan Nina Hämäläinen on ottanut 10- ja 15-vuotiaat lapsensa mukaan keittiölle. He söivät ja pelasivat biljardia vapaaehtoisten kanssa. Lapsilleenkin Nina haluaa näyttää, että on tärkeää tehdä asioita sydämellään, voi tarttua rohkeasti itseä kiinnostaviin asioihin ja että kaikki ovat tasavertaisia.
Kohtaamisissa voi tulla ilmi vaikeita elämäntilanteita. Kerran Nina Hämäläinen jutteli miehen kanssa, joka oli juodessaan yrittänyt viiltää ranteensa auki. Siinä kohtaa hän pystyi vain kuuntelemaan.
Hienoa, että siä tulit tänne ja olet nyt siinä, Nina sai sanottua miehelle.
– Uskon, että jokaiselle on siinä hetkessä tärkeää, että joku huomioi, hän sanoo.
Ninan valtaa häkeltyminen, kun hän miettii, että tällaista järjestetään. Saman positiivisen ihmettelyn hän on kuullut usean ruokailijan suusta. Monelle ruokailupäivät ovat viikon kohokohtia, eikä voi väheksyä ilmaisen ruuan merkitystä. Nina on tuttavapiiristään huomannut, että monella työelämässä olevallakin on taloudellisesti tiukkaa, vaikka tekisi kahta työtä, saati sitten vähävaraisemmilla. Eikä helpotusta ole näkyvissä, kun tukia leikattiin.
– Vapaaehtoistoiminnassa motivaatio tulee muista asioista kuin rahasta, auttamisen ilosta. Töitä tehdään sydämestä.
”Se, mitä miä pystyn antamaan, on seura ja juttelu.”
On aika kurvata seuraavaan ruokapöytään. Jouni Hietamies, 63, kehuu paikan välitöntä ilmapiiriä ja ihmisten samanhenkisyyttä.
– Täällä ei ole titteleitä, ja tänne tullessa unohdetaan työttömyys, rahattomuus tai sairaudet. Jokainen on oma itsensä niillä elämäntarinoilla ja kolhuilla, mitä on.
Jouni jäi työttömäksi prosessinhoitajan hommista Kotkamillsin sahan sulkeuduttua viime vuonna mutta kokee silti itsensä hyväosaiseksi, koska hänellä ei ole toistaiseksi taloudellista hengenhätää.
– Minulle tuli aluksi moraalinen ongelma, olenko oikeutettu tulemaan tänne ja vienkö jonkun toisen paikan, Jouni miettii.
Ajatus laimeni, kun paikassa korostettiin yhteisöllisyyttä.
– Se, mitä miä pystyn antamaan, on seura ja juttelu, Jouni sanoo.
– Oli se sitten hyvää tai huonoa seuraa, vieruskaveri Taisto Loponen, 72, heittää.
Jouni pohtii avun hakemiseen liittyvää leimaa ja ihmisten jakamista kasteihin. Joillakin voi olla iso kynnys tulla tämänkaltaiseen paikkaan, silloin kysytään henkistä kanttia ja rohkeutta. Hän itse kertoo olevansa immuuni leimaamiselle ja kyseenalaistaa mieluummin leimaajan.
Ukko Kärkkäinen esittää runonsa Helisee rannat, johon kuuluu myös taidokasta lintujen äänten imitointia. Hän puhaltaa kämmeniinsä käen kukuntaa, kauempaa vastaa kuin kaiku – hänen poikansa Osku Kärkkäinen, selviää myöhemmin.
Syömään on tullut myös tuore kotkalainen Ukko Kärkkäinen, 69, vaimonsa ja poikansa perheen kanssa. Ukko on runoilija, juuri se Väinämöinen, joka esittää lintujen imitointia sisältävän runonsa salissa. Hän on myös tunnevalmentaja, joka on perehtynyt sodan traumoihin ja vetänyt masennuskoulutuksia.
– Tällä on mielettömän suuri mielenterveyttä edistävä merkitys, hän sanoo heti Kohtaamisten keittiöstä.
– Yksinäisyys on hyvin olennaisesti masennukseen liittyvä asia. Yksinäisyyden kehä ruokkii itseään. Jos ihmisellä on paljon vaille jäämisen ja hylätyksi tulemisen kokemuksia eikä ole myötätuntoisia kuuntelijoita, on suuri riski sairastua.
Ukko tietää itsekin mistä puhuu. Hänellä on takanaan kolme loppuun palamisen kautta työelämässä fysiikan parissa. Hän on opetellut käsittelemään tunteitaan, omia vaille jäämisen kokemuksiaan ja edelliseltä sukupolvelta periytyneitä sotatraumoja ja opettaa samaa nyt muille.
– Sellaisilla silmälaseilla kun katson tätä, tämä on ainutlaatuinen paikka, hän sanoo Kohtaamisten keittiöstä.
– Yksi asia, mitä tarvitaan lisää, on yhteisöllisyys.
Paikan sydän, osallisuuskoordinaattori Inka Setälä on koulutukseltaan laiva- ja ravintolakokki. Hän on toiminut myös vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä. Kohtaamisten keittiön vetovastuussa yhdistyvät mainiosti kokin ja vapaaehtoisten ohjaamisen taidot.
Vapaaehtoisten ja ruokailijoiden seassa häärii koko päivän Inka Setälä punaisen leiskuvassa tukassaan. Hän ohjaa, juttelee, halaa, kohtaa.
Jos vapaaehtoiset tekevät hommia täydestä sydämestään, niin tekee myös Inka. Hän on tehnyt kokin töitä sekä ajanut yksinäisyyden vähentämistä ja syrjäytymisen estämistä, Kohtaamisten keittiössä yhdistyvät kaikki.
– Tämä on kutsumukseni, tätä varten on elämä eletty. Moni asia, mitä olen tehnyt elämässä, on ollut tätä varten, Inka sanoo.
– Olen monta kertaa astunut askeleen taaksepäin, pysähtynyt ja ihaillut näitä ihmisiä. Homma pyörii ilman minuakin, ihmiset kunnioittavat ja arvostavat toisiaan. Tämä kasvattaa meitä kaikkia.