Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

Kuinka olen oppinut olemaan selvin päin, vaikka se aluksi tuntui todella vaikealta? No, olen ollut ottamatta mitään päihteitä, enkä sano että hammastapurren. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä paremmalta alkaa tuntua. On tietysti ongelmia ja elämän mukanaan tuomia vaikeuksia, mutta niistä selvitään ja raitistuneena asioita on helpompi käsitellä.

Oma päihdekaareni oli varmaan suhteellisen samankaltainen muiden kanssa höystettynä omilla erikoispiirteillä. Sitä kesti noin parikymmentä vuotta, joista viimeiset kymmenen vuotta oli jo pakonomaiseksi muuttunutta päihteiden käyttöä. Olin päihteiden suhteen kaikkiruokainen. Minulle alkoi kelvata kaikki mikä aiheutti muutoksia tajunnan tilassa.      Yleisesti jo myönnetään, että alkoholismi on sairaus. Eihän voi olla terveen järjen mukaista toimintaa tuhota itseään ja muita läheisiä krooniseksi muuttuneella päihteiden käytöllä. Ja ei voi olla tervettä juoda ns. korvikeaineita, niitä vahvasti denaturoituja, joiden käyttö on tarkoitettu johonkin aivan muuhun kuin sisäisesti nautittavaksi. Omalla kohdallani pohjakosketus löytyi juuri näitä tuotteita ryypiskellen.

Olen syntynyt verraten vähävaraiseen työläisperheeseen, mikä ei tarkoita syytä juomiseen. Koulukin jäi kesken. Elin jossain unelmien keskellä, enkä saanut aikaiseksi oikein mitään järkevää. Haaveilin taiteilijaelämästä. Oli helppoa turvautua alkoholituotteisiin ja antaa nousuhumalassa valtaa haaveille, jotka eivät tuolloin toteutuneet. Yleensä kehityin, jos nyt näin voi sanoa, juopoksi, jonka toimista oli enimmäkseen haittaa vain itselle.

Addiktoiduin myös muiden huumausaineiksi luokiteltavien tuotteiden käyttäjäksi. Pahimmillaan se oli maanista sekakäyttöä, kun kaikki jotenkin saatavilla olevat aineet tuntuivat kelpaavan turruttamaan olotilaa. Stimulantit eli lähinnä amfetamiini johdannaisineen tulivat mukaan pariksi vuodeksi. Tällöin sorruin myös rikosten poluille, joista sain neljä eri tuomiota, yhteensä viisi vuotta kivitaloissa istumista ja tuumimista, että ei tämä kyllä minun paikkani ole.

Nyt olen ollut jo yli kaksikymmentä vuotta selvinpäin. Korkki meni lopullisesti kiinni vuonna 2001, eikä tätä päätöstä ole tarvinnut katua. Rikosrekisteri on vanhentunut, eikä varkaudet käy mielessä. Niin moni hyvä kaveri menetti henkensä inhimillisesti katsoen liian varhain tuhlaten elämänsä. Oma nuoruuden unelmani toteutui ainakin osittain kun pääsin mukaan “Väriä Vantaalta” -näyttelyyn erääseen helsinkiläiseen galleriaan.

Lopullisen sysäyksen raitistumiseen antoi kahdentoista askeleen ensimmäisen askeleen tunnustaminen itselleen ja muille: “Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden, ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.” Noin yksinkertaista saattaa olla kun oikein asian oivaltaa. Päihteet ovat ihmiselimistölle täysin tarpeeton ja turha rasite, ei niitä enää kaipaa omalle kohdalle. Tänään en enää ota huikkaa, enkä huomennakaan, en enää koskaan, kun tänään on aina tänään.

Kai Leivo