Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti= “- Olen luonteeltani sosiaalinen ja aktiivinen, joten kasasin itselleni liikaakin toimintaa. Olin yhtä aikaa äiti, yrittäjä, toimitusjohtaja ja yhdistystykki. Poltin huolella kynttilää molemmista päistä, sitä huomaamatta, 53-vuotias Eira Hovi kertoo 11 vuoden takaisesta tilanteestaan.”]
– Erilainen arvomaailma silloisen yhtiökumppanini kanssa söi omalta osaltaan jaksamista. Lopulta heräsin omaan uupumukseeni. Valot pimenivät ja arjesta tuli selviytymistä.
Avomies ja tytär patistivat Eira Hovin lomalle. Hän päätyi Turun Caribiaan kolmeksi päiväksi.
– Nuo kolme päivää kirjoitin, kävelin, itkin ja taas kirjoitin. Paperille muodostui oman elämäni mindmap, johon pyrin pistämään ihan kaiken. Otin punaisen ja vihreän tussin. Vihreällä merkitsin kaikki voimaa tuovat elementit ja punaisella merkkasin kaiken turhan, energiaa vievän asian tai toiminnan.
– Yksi punaisella merkitty oli alkoholi, enkä ole sitä tuon hetken jälkeen nauttinut. En tosin tehnyt silloin mitään loppuelämän kestävää raittiuslupausta, siitä vain pikkuhiljaa muodostui sellainen.
Eira ei ollut koskaan juonut huonoon oloon tai väsymykseen. Hän oli toisinaan palkinnut itsensä pullollisella siideriä ja viikonloppuisin viini oli kuulunut ruokapöytään.
– Luonnollisesti olen parantanut maailmaa ystävieni kanssa, usein useammankin viinipullon kera. Humalluin todella helposti, ihan muutamasta viinilasillisesta, joten olin illanistujaisissa suhteellisen tylsää seuraa poistuessani yöpuulle jo aikaisessa vaiheessa. En osannut myöskään erottaa eri viinilaatujen vivahteita, joten niin kutsuttu viininmaistelun ihmeellinen maailma ei ollut juttuni.
– En julistanut alkuun juomattomuuttani kenellekään, edes omalle miehelleni, Eira Hovi kertoo.
Pian elämätapamuutoksensa jälkeen Eira muistaa jännittäneensä vappuillallista, mutta yksikään vieras ei lopulta huomioinut hänen koskemattomana pysynyttä viinilasiaan.
– Siitä oli hyvä jatkaa eteenpäin. Seuraavan aamun raikas olotila oli hyvä motivaattori alkutaipaleella, määrätietoinen nainen toteaa.
Eira Hovi tilasi alkuun juomaksi Coca Colan pillillä, jotta se näyttäisi drinkiltä, koska ei jaksanut selitellä juomattomuuttaan puolitutuille.
– Meidän kulttuurissa näyttää olevan syvällä jonkinasteinen oletus siitä, että ihminen, joka ei nauti alkoholia on lähtökohtaisesti entinen juoppo. Joidenkin on vaikea ymmärtää, että en vain käytä alkoholia. Se on itselleni ihan sama asia kuin suhteeni punaiseen lihaan. En syö sitä, enkä ole koskaan syönyt.
– Näin jälkikäteen ajateltuna on tavallaan hassua, että jännitin juomattomuuttani. Mitä se oikeasti kertoo meidän yhteiskunnan asenteesta alkoholiin? Olisikohan se ollut Roman Schatz, joka aikoinaan naureskeli, että suomaiset ovat ainoa kansa, joka kalenteroi krapulan.
Eira kertoo alkuvuosina pudonneensa pois kosteampien illanistujaisten kutsulistalta ja samalla tiettyjen ”lähdetään lasilliselle” -tuttavien kaikonneen.
– Muistan hyvin vielä erään golfturnauksen järjestäjän sanat. Hän lähetti minulle viestiä päivän ohjelmasta: ”Kisan jälkeen seurue siirtyy terassille, johon en ole varannut sinulle paikkaa, koska et juo.” Onneksi todellisuus on muuttumassa, 20-vuotiaan tyttäreni piireissä on ihan OK olla ottamatta alkoholia, Eira toteaa.
Nykyisin Eira Hovin ystäväpiiri ei enää huomioi hänen juomattomuuttaan. Syyksi hän arvelee sen, ettei hän saarnaa tai tuomitse muiden valinnoista.
– Istun illallispöydässä yhtä äänekkäänä kuin aikaisemminkin, sillä erotuksella, että istun mukana nykyään pidempään. Toki törmään vieläkin ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä, ”että voihan sitä aina yhden lasillisen ottaa” tai ” vielä me opetetaan tuo Eira uudelleen juomaan”. Osaan laittaa nämä kommentit nykyään omaan arvoonsa, sillä kommentti kertoo omaa kieltään kommentoijasta, Eira kuittaa.
– Olen ehkä aika epätyypillinen suomalainen, sillä olen lähtökohtaisesti puhelias ja sosiaalisesti aktiivinen. En ole koskaan tarvinnut alkoholia rohkaisuksi tai peittääkseni ujoutta. Eräs ystäväni totesikin viime kesänä, että ”Eira on tainnut pudota pienenä pirtupannuun”, sillä olen yleensä se ensimmäinen, joka ottaa illanistujaisissa tanssiaskeleet.
Eira Hovi kiittelee raittiuden tuomasta kulkemisen vapaudesta. Hän ei ole esimerkiksi käyttänyt taksia yli kymmeneen vuoteen.
– Voin hypätä autoon milloin vain, ilman jonottamisia tai puhalluskokeita. Tästä tietysti on ollut seurauksena se, että toimin yöaikaan sekä tyttäreni, että mieheni taksina. Rakastan myös viikonlopun aikaisia aamuja, jolloin olen tehokkaimmillani. Nopealla laskutoimituksella olen saanut lähes 11 vuoden aikana elämääni lisää aika monta aktiivista tuntia.
– Tietysti ihan tärkein tekijä on ollut esimerkkinä oleminen tyttärelleni. Toivon, että hän on oppinut kotoa järkevän suhtautumisen alkoholiin. Toivon myös, että meillä kaikilla olisi rohkeutta kulkea omaa selvää polkuaan, ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta, vastuuntuntoinen äiti summaa.
– Tuosta kolmen päivän retriitistä alkoi paraneminen, joka johti lopulta suuriin muutoksiin elämässäni. Myin mm. oman osuuteni silloisesta yrityksestä ja perustin uuden, omalle arvopohjalleni rakennetun yrityksen. Matkalle jäi myös muutamia niin kutsuttuja ystäviä, joille juomattomuuteni oli ilmeisesti ongelma.
Mindmap-harjoitus 11 vuotta sitten avasi Eira Hoville fyysisen kunnon merkityksen jaksamiselleen. Hän kertoo todenneensa jo silloin metsäkävelyn tarpeensa.
– Viisi tuntia viikossa metsäkävelyä on edelleenkin ehdoton tarpeeni, josta pidän kiinni. Hassua, miten se on osoittautunut oikeasti minimiksi mitä mieleni tarvitsee. Pidän kumpuilevista ja juurakkoisista poluista. Ymmärrän toki, että ulkoilureittejä pitää tasoittaa kaikille sopivaksi, mutta itse etsin ne luonnollisimmat polut. Pieni haaste kulkemisessa vie ajatukset pois arjesta, ulkoilusta innostunut nainen toteaa.
Eira Hovi kuvaa itseään metsäriippuvaiseksi. Maalta kotoisin olevana metsä ja vesi ovat hänelle tärkeitä elementtejä.
– Metsä on minulle hengellinen kohtu. Kotikunnassani oli kolme järveä, joten tarvitsen myös veden läheisyyttä. Mietin vanhojen puiden kohdalla mitä ne ovat nähneet ja kokeneet. Itselläni on kotona taso, joka on tehty Kaivopuistosta hakatusta jalavasta. Työstön aikana sisältä löytyi kranaatinsirpale. Ihan huikeaa. Tämä ehkä kuuluu sarjaan meidän ihmisten pienuudesta ja lyhyestä perspektiivistä isomman edessä.
– Toisin kuin turvallinen metsä, meri herättää kunnioitusta ja joskus pelkoakin. Se pistää ymmärtämään tämän elämän rajallisuuden ja pitää nöyränä. Luonto on niin paljon vahvempi ja väkevämpi, kuin mitä me ihmiset suostumme hyväksymään. Se ei ole meidän hallittavissa ja hyvä niin, Eira summaa.
Teksti: Tuula-Maria Ahonen