Raitis

[ingressi teksti=”Alkoholittomien oluiden kasvava suosio on maailmanlaajuinen ilmiö. Suuret panimot Yhdysvalloissa ja Englannissa ovat alkaneet panostaa alkoholittomiin ja vähä-alkoholisiin oluihin, ja se heijastuu myös Suomeen. “]

Alkoholiton olut
Heinekenin alkoholittomassa oluessa on paksu vaahto.

– Isossa mittakaavassa alkoholinkulutus on vähenemään päin, ja myös siksi aika on kypsä alkoholittomille oluille ja niiden tuotekehitykselle; useat haluavat yhä nauttia olutta mausta tinkimättä. Onkin ollut ilo huomata, että nykyään löytyy aidosti hyvänmakuisia alkoholittomia oluita, kertoo Oulun Olutseura ry:n puheenjohtaja Milja Seppälä.

Seppälän mukaan alkoholittomien oluiden ennustetaan olevan seuraava suuri megatrendi, sillä alkoholinkulutus on laskussa Euroopassa. Myös Suomessa useat eri panimot valmistavat alkoholittomia oluita, ja myös pienpanimopuolella niin sanotut table beerit eli vähä-alkoholiset oluet ovat tulleet markkinoille.

Pohdittaessa alkoholittomien oluiden hyviä puolia Seppälä mainitsee ensimmäisenä terveysasiat:

– Alkoholiton olut on terveellisempi vaihtoehto kuin alkoholillinen.

Kiinnostus terveellisyyteen on haastanut panimoteollisuuden kehittämään alkoholittomia oluita nimenomaan maku edellä. Tästä on syntynyt erinomainen lopputulos; markkinoilta löytyy nykyään laaja valikoima laadukkaita alkoholittomia oluita. Nykyään yhä useampi olutharrastaja kaipaa uusia makuelämyksiä ja laatua. Olutta maistellaan sen maun vuoksi, ei humaltumistarkoituksessa. Alkoholittomassa oluessa on lisäksi vain kolmasosa normaalin oluen kalorimäärästä.

– Lisäksi uutena trendinä on oluen ja ruuan yhdistelmä. Olut toimii niin ruokajuomana kuin ruuanvalmistuksen yhtenä raaka-aineena. Näihin tarkoituksiin alkoholiton olut sopii yhtä lailla kuin holillinen sisarensa, Seppälä jatkaa.

Samaan tarkoitukseen kuin alkoholipitoinen olut

Alkoholiton olut sopii kaikkiaan samaan tarkoituksen kuin muukin olut: Seurustelujuomaksi, ruuan kanssa, saunaolueksi ja janojuomaksi. Onko Seppälä itse maistellut Olutseurassa alkoholittomia oluita?

– Kyllä, lähes joka kerta, kun kaupassa tulee vastaan minulle uusi alkoholiton olut, tarttuu se matkaan. On kiva maistella uusia tuttavuuksia ja tehdä hieman vertailua. Alkoholitonta olutta tulee nautittua aina silloin tällöin ihan kotioloissa vaikkapa saunan jälkeen, seurustelujuomana tai joskus ihan olutravintoloissa, jos syystä tai toisesta ei halua juoda alkoholillista versiota, Seppälä kertoo.

Alkoholittoman oluen maku on usein hieman erilainen kuin alkoholillisessa oluessa. Tuntuma voi olla kevyempi, joskus myös hiukan vetinen. Koska humala jää taka-alalle, jää katkeruus puuttumaan. Maku voi olla myös vähän alkoholillista olutta makeampi.

– Alkoholittoman oluen valmistaminen noudattelee hyvin pitkälti samaa kaavaa kuin alkoholillisen oluen. Oluen joko annetaan käydä loppuun, jonka jälkeen siitä poistetaan alkoholi tai sitten käymisprosessi katkaistaan kesken, Seppälä kertoo.

Alkoholiton olut on hieman edullisempaa kuin alkoholillinen. Sen valmistaminen on kuitenkin yhtä vaativaa kuin alkoholillisen, joten valmistuskustannukset ovat samaa luokkaa tai jopa enemmän kuin alkoholillisten oluiden. Euroopassa ja Yhdysvalloissa jotkut panimot ovat tehneet oman panimolinjansa alkoholittomia oluita varten.

Lue lisää: Alkoholittomat oluet ovat paluu olutkulttuurin juurille

Testissä Heinekenin alkoholiton olut

Heinekenin raikkaaksi ja maltaisen ryhdikkääksi mainostettu alkoholiton olut tuoksuu aivan samalta kuin alkoholillinenkin versio. Se on väriltään vaalea. Lasiin kaataessa se kuohuu kauniisti ja runsaasti. Maku on raikas ja hedelmäinen, mutta myös hieman vetinen. Vaahto on niin paksu, että sen alta tulevaa olutta joutuu hetkisen odottamaan ja viikset saavat valkoisen värin.

Desilitrassa olutta on 21 kaloria, joten ihan kevyeksikään juomaksi tätä ei voi väittää. Toki se on noin puolet normaalioluen kaloreista, jossa nimenomaan alkoholi kerryttää kaloreja juomaan. Tämä voisi olla erinomainen juoma myös erilaisissa tapahtumissa ja kesäjuhlissa. Sopisi myös hyvin janojuomaksi kesäterassilla.

Teksti ja kuva: Lea Ansamaa