[ingressi teksti=”Ihmiset ympärillä ja monipuolinen yhdistystoiminta pitävät Eila Kotolan, 70, mielen virkeänä.”]
– Olen aina ollut yhdistysihminen, milloin Martoissa, mielenterveysyhdistyksessä tai raittiusyhdistyksissäkin jo vuodesta 1982 lähtien.
Henkiseen vireyteen voisi vielä lisätä fyysisenkin puolen, sillä Virolahdella sijaitsevalla maatilalla Kotola kasvattaa miehensä kanssa ravihevosia. Raittiusyhdistystoimintaan hän lähti mukaan, kun häntä pyydettiin paikallisyhdistykseen puheenjohtajaksi.
– Asuin silloin Vehkalahdella ja kylässä toimi pienimuotoisesti raittiusyhdistys, joka järjesti keväisin pyöräretken. Päätettiin tyttäreni kanssa osallistua, ja siinä sitten lupauduinkin puheenjohtajaksi.
Yli 30 vuoden yhdistystoimintakokemuksen myötä luottamustoimet ovat lisääntyneet. Tällä hetkellä Kotola on Raittiuden Ystävät ry:n Kymen-Lounais-Karjalan Raittiuspiirin puheenjohtaja, Katrilli-Klubin varapuheenjohtaja sekä vuonna 2000 perustetun Raittiuden Ystävien säätiön puheenjohtaja sekä mukana Joutsenon Opiston johtokunnassa.
Haasteellisimpana niistä hän pitää säätiön puheenjohtajuutta, mutta toiminta kaikkineen on ollut mielenkiintoista. Kotola kertookin saaneensa järjestötyöstä enemmän kuin on voinut itse antaa.
– Toivon mukaan olen kasvanutkin näiden tehtävien myötä, hän lisää.
Yhdistystoiminnassa Kotolaa kiinnostaa yhteisten asioiden vieminen eteenpäin, mutta myös ihmisten erilaisuus ja eri-ikäisyys sekä mukavat liikunnalliset toimintamuodot. Erityisesti retket, jotka ovat kaikille avoimia ja päihteettömiä.
– Mieleenpainuvimmat ovat tainneet olla osallistumiset Karelia- ja Sulkavan soutuihin sekä pyöräilyretket Ahvenanmaalle sekä Vaasasta–Vaalimaalle osuudet. Monena vuonna olemme käyneet myös Lapissa ruskaretkellä ja viimeksi Ylläksellä. Matkojen pitääkin olla niin hauskoja, että niille lähdetään uudelleen ja uusiakin jäseniä saadaan mukaan toimintaan, toteaa Kotola.
Aina ei sekään riitä, sillä monien muiden yhdistysten tavoin raittusyhdistyksetkin kokevat jäsenpulaa ja myös aktiivisesti toimintaa järjestäviä ihmisiä on entistä vähemmän.
– Uusia henkilöitä on vaikea saada mukaan. Ihmiset eivät halua enää sitoutua, mutta osallistuvat kuitenkin toimintaan. Vapaita halutaan olla. Aikaisemmin vuosikokouksissakin oli väkeä pilvin pimein, nyt muutama. Vanhat konkarit ikääntyvät, eikä nuoria some-aikakaudella kiinnosta.
Eläimet ovat lähellä raittiissa kodissa kasvaneen Eila Kotolan sydäntä. Maatilalla on tällä hetkellä kuusi lämminveristä ravihevosta, joista osa omia kasvatteja. Valmennuksessa riittää työtä sekä aviomiehelle että samalla tilalla asuvalle Sanna Rallille.
– Valmennamme Sannan kanssa yhdessä ja raveissa käydään lähes viikottain. Hevoset antavat sisältöä elämään, kuin myös viisi lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi.
Ennen maatilalle tuloaan Eila toimi tarjoilijana ravintolassa sekä laivoissa 20 vuotta. Moni onkin häneltä aikoinaan kysynyt: Miten päädyit tarjoilijan ammatista lypsämään lehmiä?
– Ravintolaelämää tarpeeksi seuranneena nautin siitä, että kun aamulla aukaisen tuon oven, joka lehmä on selvä, vastasin silloin. Myöhemminhän lehmät vaihtuivat hevosiin, kuvailee Kotola.
Ravimaailmassa häntä kiehtoo myös se minuuttitarkkuus, jota siellä noudatetaan sekä päihteettömyys.
– Jokainen ohjastajakin puhallutetaan kaikissa raveissa, jopa poniohjastajatkin, Eila Kotola kiittelee.
Teksti: Anne Janhunen Kuva: Sanna Ralli