BMA julkaisi syyskuussa raportin Under the influence – The damaging effect of alcohol marketing on young people nuoriin kohdistuvan alkoholimarkkinoinnin haitallisuudesta.
Alkoholiliitännäisten haittojen kustannukset ovat jyrkästi nousussa erityisesti nuorten keskuudessa. BMA vaatii täydellistä alkoholin mainonnan kieltämistä, koskien myös urheilu- ja musiikkifestivaalien sponsorointia. Lisäksi BMA vaatii kaikkien myyntiä edistävien tarjousten lopettamista.
Johtaja, tri Vivienne Nathanson BMA:sta sanoo: ”vuosisatojen ajan alkoholi on vakiinnuttanut asemansa maan suosikkipäihteenä. Tosiasia on, että nuoret juovat enemmän koska koko väestö juo enemmän, ja yhteiskuntamme on täynnä alkoholimyönteistä viestintää ja markkinointia. Asiaa on tarkasteltava ei vain nuorten vaan koko yhteiskunnan kannalta.”
Maailman terveysjärjestön WHO: n mukaan alkoholi on tupakan ja korkean verenpaineen jälkeen suurin riskitekijä ennenaikaisissa kuolemissa ja vammautumisissa kehittyneissä maissa. Alkoholi aiheuttaa yli 60 sairautta ja liittyy rikollisuuteen sekä perheväkivaltaan.
Alkoholin kulutus Britanniassa on kasvanut viime vuosina nopeasti (esim. kotitalouksien kaikkien alkoholijuomien kulutus kasvoi 81% vuodesta 1992 vuoteen 2006). Ja samaan aikaan, kertoo raportin kirjoittaja professori Gerard Hastings, koskaan ennen alkoholia ei ole mainostettu näin voimakkaasti.
Hän sanoo: ”Koska alkoholiteollisuus käyttää 800 miljoonaa puntaa vuodessa alkoholimainontaan Britanniassa, ei ole yllätys, että lapset ja nuoret näkevät sitä kaikkialla – TV: ssä, lehdissä, mainostauluilla, sponsorointina musiikkifestivaaleilla tai jalkapallo-otteluissa, Internetin mainoksissa ja sosiaalisessa mediassa. Koska nuoret eivät usein pidä alkoholin mausta, kehitetään ja markkinoidaan uusia tuotteita, kuten limuviinoja ja toffee-vodkaa, jotka vetoavat nuoriin paremmin.
”Kaikki nämä myynninedistämiskeinot auttavat normalisoimaan alkoholia olennaiseksi osaksi jokapäiväistä elämää. Ei ole yllätys, että alkoholi vetoaa nuoriin.”
Tri Nathanson toteaa vielä, että: ”BMA ei ole alkoholin vastainen. Lääkäreinä tavoitteemme on varmistaa, että ihmiset juovat järkevästi, jotta he eivät vaaranna terveyttään ja elämäänsä.
”Kun BMA vaati julkisten tilojen tupakointikieltoa, saimme alussa vastustusta, mutten usko ihmisten haluavan palata savuisten pubien aikoihin. Tämä osoittaa, että käyttäytyminen voi muuttua, ja näin pitäisi käydä myös alkoholin kulutuksen suhteen.”
Alkoholiteollisuuden harjoittama brändien rakentaminen ja sidosryhmämarkkinointi, mukaan lukien teollisuuden rahoittama terveysvalistus sekä yhteistyö esim. hallinnon kanssa, ovat palvelleet alkoholiteollisuuden eikä kansanterveyden tarpeita, kertoo raportti.
Tri Nathanson lisää: ”Meillä on kieroutunut tilanne, jossa alkoholiteollisuus neuvoo hallituksia alkoholin käytön ehkäisytyössä. Samoin kuin tupakankin kanssa, ketun laittaminen vastuuseen kanalasta – tai ainakin sen asettaminen samalle tasolle farmarin kanssa – on vaarallinen ajatus. Poliitikot osoittivat aiemmin rohkeutta, kun eivät taipuneet tupakkateollisuuden painostukselle, heidän täytyy toimia nyt samoin ja tehdä vaikeita päätöksiä, jotka eivät miellytä alkoholiteollisuutta.”
Raportin keskeisiä suosituksia ovat:
Tiedote: http://web2.bma.org.uk/pressrel.nsf/wlu/SGOY-7VPC4L?OpenDocument&vw=wfmms
Tietoa raportista: http://www.bma.org.uk/health_promotion_ethics/alcohol/undertheinfluence.jsp
Raportti englanninkielisenä pdf-tiedostona:
http://www.bma.org.uk/images/undertheinfluence_tcm41-190062.pdf