Raitis


Päättäjäisjuhlien lähestyessä Selvin päin kesään –kampanja peräänkuuluttaa vanhempia ja nuorten parissa toimivia aikuisia tarjoamaan nuorille turvallisia vaihtoehtoja kouluvuoden päätöksen juhlistamiseen.

Raittiuden Ystävien koordinoiman kampanjan teemana on tänä vuonna ”nuoret ja alkoholimainonta.”

Tiistaina 20.5 järjestettiin osana kampanjaa debatti ”Suojaako nykyinen laki nuoria alkoholimainonnalta?” Keskustelijoina olivat Marjatta Montonen (STM Alkoholiohjelma 2004-07 koordinaattori), johtaja Anja Peltonen(Kuluttajavirasto), ylitarkastaja Veli-Matti Risku (Sosiaali- ja terveysministeriö), ylitarkastaja Satu Räsänen (Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus), toimitusjohtaja Timo Jaatinen(Panimoliitto) ja toimitusjohtaja Mika Sarimo (Bob Helsinki). Keskustelua johti mainonnan ja viestinnän ammattilainen Taina Marjanen.

Vaikka alaikäisiin kohdistuva mietojen alkoholijuomien mainonta on Suomessa lain mukaan kielletty, nähtiin tilaisuuden aluksi kuitenkin useita esimerkkejä tällaisista mainoksista. Mm. ulkomainokset koulujen ja nuorisotalojen edustalla, lehtimainokset nuorten suosimissa lehdissä, sponsorointi nuorten suosimissa tapahtumissa ja urheilulajeissa, tuotesijoittelu alaikäisille sallituissa elokuvissa sekä useat internetin alkoholia mainostavat sivustot rikkovat räikeästi Suomen alkoholilakia.
Mainonnan ohella esiteltiin kansainvälisiä tutkimuksia, jotka osoittavat alkoholimainonnan lisäävän nuorten alkoholinkulusta. Tutkimukset osoittavat myös, että yleinen mielipide puoltaa alkoholimainonnan rajoittamista.

Panimoliiton edustajan Timo Jaatisen mielestä nykyinen lainsäädäntö on liian tiukka. Hän korosti alkoholialan itsesäätelyä mainonnan rajoittamisen keinona. Kuluttajasuojaviraston Anja Peltonen huomautti, että omavalvonta ei voi korvata lainsäädäntöä. Hän piti huolestuttavana erityisesti sitä, että alkoholin nettimainonta vetoaa nuoriin. Hän oli myös huolestunut siitä, että alkoholimainonta vaarantaa aikuisten oikeuden ohjata lapsia hyviin valintoihin.

Marjatta Montonen muistutti, että alkoholimainonta ei lisää yksinomaan nuorten juomista. Hän käytti vertauksena kännykkämainontaa. Voimakas kännyköiden mainonta luo kuvan että kaikilla kuuluu olla kännykkä. Samoin alkoholimainonta luo kuvaa, että alkoholinkäyttäminen on normaalia ja suositeltavaa. Montosen mukaan tosiasia on se, että nykyinen alkoholimainontaa koskeva lainsäädäntö on riittämätön. Alkoholi on tällä hetkellä työikäisten naisten ja miesten yleisin kuolinsyy sekä osasyynä myös useaan kansansairauteen. Tällaisessa tilanteessa keskustelu laista ei riitä, vaan tarvitaan lain muuttamista.

Kampanjan yhteydessä järjestettiin myös kilpailu parhaasta
päättäjäisjuhlasta, jonka tänä vuonna voitti Haapajärven nuorisovaltuuston ”grillijuhulat”. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille.
Kesäksi on luvassa valokuvauskilpailu nuorille, tarkemmat ohjeet löytyvät kampanjan nettisivuilta www.selvinpainkesaan.fi

Hauskaa kesää toivottavat kampanjajärjestöt:

Elämä On Parasta Huumetta ry http://www.eoph.fi/
ETRA-liitto ry http://www.etra-liitto.fi/
Folkhälsan http://www.folkhalsan.fi/
Förbundet Hem och Skola i Finland rf http://www.hemochskola.fi/
Huumeitta ry http://www.huumeitta.fi/
Irti Huumeista ry http://www.irtihuumeista.fi/
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry http://www.mll.fi/
Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik rf http://www.nykter.fi/
Raittiuden Ystävät ry http://www.raitis.fi/
Sininuorisoliitto ry http://www.raitis.fi/
Suomen Valkonauhaliitto ry http://www.suomenvalkonauhaliitto.fi/
Suomen Vanhempainliitto ry http://www.suomenvanhempainliitto.fi/
Terveys – Hälsan ry http://www.terveysry.fi/

Lisätietoja kampanjasta:http://www.selvinpainkesaan.fi/

Tom Anthoni, toiminnanjohtaja, Raittiuden Ystävät ry, etunimi.sukunimi@raitis.fi
puh. (09) 5420 9542, 040–773 9706