Iltalehti 21.3.2024

Ilmari Koppinen, 106, on legendaarisen iskun viimeinen veteraani

106-vuotias Ilmari Koppinen on viimeinen elossa oleva sotaveteraani, joka oli mukana jatkosodan suurimmassa kaukopartiomatkassa.

– Ahvenanmaan strateginen asema on hyvin tärkeä, sanoo sotaveteraani Ilmari Koppinen, 106. JUHA MUURINEN

Juha Muurinen

Torstai 21.3.2024 klo 20:31

Ilmari Koppinen, 106, asuu yksin rivitalossaan Salossa. Hän on uskomattoman hyvässä ja vireässä kunnossa ja liikkuu hyvin kävelykepin kanssa.

– Jollei tee mitään, vanhenee nopeammin, sanoo Koppinen.

Hän harrastaa säännöllisesti kuorolaulua ja käy pelaamassa bingoa.

– Viimeistelen tietokoneella parhaillaan esitelmää Suomen panssarilaivoista ja Ahvenanmaasta. Ahvenanmaa hallitsee koko Itämerta, sillä on hyvin tärkeä strateginen sijainti, pohtii veteraani.

– Siellä on se venäläisten konsulaatti, mutta se on politiikkaa, siihen en sano mitään, en viitsi ottaa kantaa.

Kova urheilumies

Koppinen on harrastanut liikuntaa ja urheilua koko elämänsä. Aitajuoksu oli hänen paras lajinsa nuorena.

– Tärkeätä on pysyä sosiaalisena, ja aivot ovat niin merkittävä elin, että niitä täytyy käyttää. Olen ollut myös innokas raittiusmies.

Vuodesta 1969 lähtien Koppinen on voittanut peräti 1600 veteraaniyleisurheilun mitalia, joista 12 on maailmanmestaruuksia.

Tammikuussa hän työnsi kuulaa 2 metriä ja 66 senttiä. Tulos jäi vain 21 senttiä Koppisen nimissä olevasta 105-vuotiaiden sarjan Suomen ennätyksestä, jonka hän työnsi viime vuonna.

Vuonna 2018 Koppinen työnsi kuulaa liki neljä metriä. HANNU BRUSILA

95-vuotias Ilmari Koppinen esitteli urheilupalkintojaan vuonna 2013. RONI LEHTI

”Olen ohiammuttu”

Koppinen on viimeinen elossa oleva mies, joka oli mukana Suomen suurimmassa kaukopartiomatkassa Muurmannin radalle talvella 1942. Talvi- ja jatkosodan veteraani sanoo olevansa ohiammuttu.

– Synnyin Raumalla 8.1.1918. Olen sanonut, että jouduin ensimmäiseen sotaani jo vauvana, kun vanhempani lähtivät sisällissodan aikana, Rauman niin sanottuna verisunnuntaina, pakoon. Kuulat olivat lentäneet ympärillämme, näin minulle on kerrottu.

– Jouduimme hyvin nuorina vanhempiemme kuoltua kahteen eri kotiin hoidettaviksi. Olimme kai veljieni kanssa aika villejä.

– Kun palasin Raumalle, liityin partioon, jossa oltiin täysraittiita. Se on seurannut minua ja olen tutkinutkin hyvin paljon alkoholin vaikutusta aivojen toimintaan.

Koppinen meni merivoimiin 1939 ja päätyi panssarilaiva Ilmariselle.

– Olin siellä kuutisen viikkoa matruusina.

– Liikunta ja sosiaalinen elämäntapa ovat tärkeitä, pohtii 106-vuotias sotaveteraani Ilmari Koppinen. JUHA MUURINEN

Muurmannin radalle

Ilmari Koppisen sotatie jatkui Oulun koulutuskeskuksen kautta tammikuussa 1942 komennuksella joukkueenjohtajaksi rajajääkäripataljoona kuutoseen.

Päämaja oli päättänyt, että katkaisemalla Muurmannin rata häirittäisiin venäläisten huoltokuljetuksia ja samalla helpotettaisiin suomalaisten painetta etelämpänä.

Iskua tekemään lähti omaperäisen majuri Arnold Majewskin johdolla 1920 miestä sivustavarmistuksen kanssa ja 170 hevosta. Päämäärä oli Mai Guban asema rakennuksineen ja varikkoineen. Joukot koostuivat rajapataljoona 6:sta ja jalkaväkirykmentti 10:stä.

Silloinen vänrikki Koppinen määrättiin lähtemään ryhmän kanssa pääosan perässä.

Mannerheimin kirje

– Meidän pientä partiotamme veti eräs luutnantti. Hän sanoi minulle: “Minulla on povessani kirje Mannerheimiltä Majewskille. Jos kaadun, niin ota se ja vie perille.”

– Onneksi minun ei tarvinnut sitä viedä, vaan luutnantti vei sen itse.

Luutnantti kertoi, että kirje sisälsi käskyn hävittää rata ja palata nopeasti. Aikaisempi käsky oli ollut, että Muurmannin rataa olisi pidetty kolme vuorokautta hallussa.

Joukot tekivät tien tiettömään korpeen. Ensin menivät hiihtomiehet, sitten muutama hevonen tyhjällä reellä ja sitten kuormareellä. Näin syntyi noin 90 kilometriä hyökkäystietä.

Pakkanen kohosi jopa neljäänkymmeneen asteeseen. Kovimmillaan se oli miesten ollessa junaradalla ja paluumatkan aikana.

Kylä tuhotaan

Koppisen miehet saavuttivat pääjoukot erään järven vieressä. Hevoset ja huoltojoukot jäivät järven luo, ja pääosasto hiihti radan tuntumaan, noin 20 kilometriä.

– Sain johtooni joukkueen. Tehtävämme oli olla tämän koko joukon pohjoisin joukkue ja varmistimme, kun pioneerit räjäyttivät rataa. Kun saavuimme radalle, näimme junan lähtevän pakoon. Tulitimme sitä, mutta pakoon se pääsi. Vihollisia emme siinä nähneet.

Koppisen joukkue auttoi pioneereja panostamaan rataa. Kova pakkanen teki panosten käsittelystä vaarallista ja vaativaa, mutta se onnistui.

– Sitten miehet alkoivat kaataa lennätin- ja puhelinpylväitä. Meillä oli sahoja mukana.

– Näimme valtavaa tulen kajoa Mai Guban aseman suunnalta, siellä paloi bensiinivarasto.

Everstiluutnantti Arnold Majewski laskemassa vihollisen kaatuneita vain hetkeä ennen omaa kuolemaansa tarkka-ampujan uhrina Rukajärvellä lokakuussa 1942. SA-KUVA

Ankea paluu

Heti tuhoamistyön jälkeen Majewskin osasto aloitti paluun. Joukot pyrkivät pitämään mahdollisimman kovaa vauhtia, sillä vihollisen uskottiin seuraavan heti päivänvalon koittaessa.

– Tavoitimme huoltojoukot ja pian vihollisen hävittäjät alkoivatkin ahdistella meitä. Eräällä suoaukealla jouduimme olemaan useita tunteja pensaiden suojassa liikkumattomina.

– Hevoset kuitenkin liikkuivat, ja niitä myös menetettiin hävittäjien tulessa. Ihme kyllä, miestappioita ei tullut.

Kun komppania saavutti tien, Koppisen joukkue määrättiin varmistustehtäviin.

– Odottelimme venäläisiä, mutta lopulta ketään ei tullutkaan.

Edessä oli vielä 60 kilometrin hiihto Rukajärvelle. Matkaa korvessa oli taittunut noin 200 kilometriä. Miehet olivat rättiväsyneitä.

Kohteen tuho

Isku Mai Gubaan onnistui hyvin. Iskuosasto poltti satakunta rakennusta, kymmenkunta varastorakennusta tavaroineen sekä sahan.

Muurmannin rataa sekä puhelin- ja lennätinlinjoja hävitettiin 10 kilometrin matkalta.

Taistelukertomuksessaan Majewski piti kuitenkin niin suuren osaston pitkää matkaa erittäin riskialttiina. Jäljet näkyivät ja huolto vaati paljon.

Suomalaisten tappiot olivat vain neljä kaatunutta ja 80 paleltunutta. Osaston miehistä vain Koppinen on yhä elossa. Majewski kohtasi sankarikuoleman 10.10.1942 Rukajärvellä tarkka-ampujan luodista.