Olen raitistunut alkoholisti. Viimeisen viinaryyppyni join syksyllä 2008. Tiedän, mikä minua auttoi raitistumisessa ja raittiin elämäntavan ylläpidossa. Tiedän myös mikä minua ei auttanut.

Minulle tärkein asia päihteistä toipumisessa oli raitistuneilta – joista osa oli entisiä juomakavereita – saamani vertaistuki. Nämä kantapään kautta oppinsa saaneet päihdetyön kokemusasiantuntijat saivat minut ymmärtämään oman tilanteeni kuolemanvakavuuden. He kannustivat minua omalla esimerkillään päihdehoitoon. Heiltä sain myöhemmin myös vertaistukea päihteettömän elämäntavan ylläpitoon.

Jos haluamme tehdä vaikuttavaa, ennalta ehkäisevää päihdetyötä, minimoida päihdesairaudet ja vähentää päihdekuolemia, pitää sosiaali- ja terveyspalveluihin palkata ammattilaisten (lääkärit, hoitajat, sosiaalityöntekijät ym.) rinnalle nykyistä enemmän omista päihderiippuvuuksista raitistuneita koulutettuja kokemusasiantuntijoita ja vertaistukihenkilöitä.

Tässä muutama konkreettinen ehdotus ehkäisevän päihdetyön ja päihdepalvelujen parantamiseen:

Ehkäisevään päihdetyöhön tarvitaan lisää tekeviä käsiä. Tämä vaatii lisärahoitusta. Ilman lisärahoitustakin ehkäisevä työ paranee, jos kaikki sosiaali- ja terveysalan työntekijät ottavat tavaksi kysyä asiakas- ja potilastapaamisissa asiakkaiden päihdekäytöstä systemaattisesti.

Omista päihderiippuvuuksista raitistuneet koulutetut kokemusasiantuntijat on otettava systemaattisesti mukaan päihdepalvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen, ennalta ehkäisevään päihdetyöhön (kouluihin ja nuorisopalveluihin) sekä hoito- ja kuntoutuspalvelujen toteuttamiseen.

Hyvinvointialueille kuntien päihdepalvelujen kehittämistyöhön on palkattava koordinaattorit kokemusasiantuntija- ja vertaistukityötä kehittämään.

Kolmannen sektorin järjestöt ja vertaistuki on otettava saumattomasti mukaan päihdepalvelujen suunnitteluun ja käytännön toteutukseen.

Asiakkaiden usein yhtäaikaisia päihde- ja mielenterveyssairauksia on hoidettava sote-palveluissa samanaikaisesti.

Hannu Ylönen, päihdetyön kokemusasiantuntija, Vantaa