Raitis

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdottaa, että Suomessa voitaisiin siirtyä seuraavaan vaiheeseen alkoholin myynnin vapauttamisessa eli viinit ruokakauppoihin. Pois holhouksesta, kuuluu hänen teesinsä. Taloustutkimuksen tuoreessa raportissa kerrotaan, että 59 % suomalaisista haluaisi alle 15 prosentin viinejä ruokakauppoihin.

Kyselyn tulos olisi varmaankin toisenlainen, jos vastaajat olisivat ymmärtäneet sellaisen lakimuutoksen seuraukset. On hyvä muistaa, että tammikuussa 2022 THL:n ja Kantar TNS:n kyselytutkimuksen mukaan 85 % pitäisi väkevien alkoholijuomien myynnin tulevaisuudessakin Alkon yksinoikeutena. Väkeviä juomia päivittäistavarakaupoista haluavien osuus oli vain 14 prosenttia. Miedot viinit muodostavat noin puolet Alkon litramyynnistä. Jos miedot viinit sallitaan Alkon noin 370 liikkeestä päivittäistavarakauppojen noin 5000 myyntipisteeseen, seurauksena on Alkon toiminnan näivettyminen ja alasajo.

Siitä seuraisi, että Alko menettäisi monopolinsa ja sitä myötä myös väkeviä viinoja saisi jokaisesta maitokaupasta ja kioskista! Itse asiassa tämä asiahan on ollut päivittäistavarakaupan agendalla jo vuosia. Kansanedustaja Kauma sopiikin hyvin asian ajajaksi, kun hänellä on liike-elämän kokemusta. Viinit ruokakauppoihin toisi kauppojen kassalle liikevaihtoa lisää yhden miljardin euron verran yhdellä pienellä lakimuutoksella.

Koko ikäni Kokoomusta äänestäneenä rivikansalaisena pidän Kauman vaatimusta maamme oloihin sopimattomana. Olen taistellut koko ikäni kanssalaisten terveyden ja hyvinvoinnin puolesta. On kiistämätön tosiasia, että maksimaalisesti lisääntynyt tarjonta ja todennäköisesti alentuneet alkoholin hinnat lisäävät kulutusta. Tästä kertovat alkoholitilastot vuosikymmenien ajalta.

Suomen kansan edun mukaista on säilyttää vastuuntuntoinen ja asiakkaistaan viimeisen päälle huolta pitävä Alko. Alkoholitoimijoiden tahto ei saa painaa alas kansan hyvinvointia.

Martti Vastamäki

LKT, käsikirurgian dosentti, professori
Puheenjohtaja, Raittiuden Ystävät ry.

Julkaistu Kaarina-lehdessä 1.8.2022