Lahdessa toimivan Raittiusyhdistys Säde I:n jäsen Eeva Ylhäinen (96) palaa muistoissaan sotavuosiin kirjoituksessa, joka on lyhennelmä Etelä-Suomen Sanomissa 27.4.2022 julkaistusta toimittaja Petri Koiviston kirjoituksesta.

Jatkosota päättyi 77 vuotta sitten, ja sen jälkeen Suomi on saanut nauttia yhtäjaksoisesta rauhan kaudesta. Ylhäinen, kuten muutkin sodan kokeneet, kantaa kuitenkin menneitä kauhun hetkiä mielessään ja unissaan.

– Unissa ne asiat ovat paljon. Tämä on elämän mittainen sota, Eeva Ylhäinen kertoo.

Kiteellä 5.10.1925 syntynyt Ylhäinen välttyi nipin napin kuolemalta talvisodan alkuun ajoittuneessa pommituksessa, ja jatkosodassa lähettityttönä hän joutui joskus välittämään perille murheellisimpia mahdollisia uutisia. Eeva Ylhäisen mielestä nuorten ihmisten oli vaikea ymmärtää, kuinka raskaan surun heidän tuomansa tieto aiheutti.

Ruumiillista työtä riitti sotavuosina naisillekin yltäkyllin. Eeva Ylhäisellä oli suurperheen lapsena Kiteellä runsaasti töitä jo pelkästään kotona, sillä perheen isä oli kuollut jo ennen sotaa. Ylhäinen oli sota-aikana myös toisten palveluksessa useaan otteeseen. Varsinaisiin miesten töihin Ylhäinen pääsi tukkityömaalla, jossa hän kuori tukkeja. Työ oli fyysisesti liiankin rankkaa, mutta työinto jatkui silti vielä myöhemmin sahalla.

Elämä kotiseudulla oli levotonta. Kiteelläkin oli pelättävä desantteja, jotka aiheuttivat pahaakin vahinkoa, ja lisäksi läheiseltä sotavankileiriltä karkasi joskus sotavankeja ruuan hakuun.

– Sellaisten kauhujen keskellä piti yrittää tulla toimeen. Uskon, että liitto, mihin Suomi on liittymässä (so. Nato) auttaa siinä, ettei meidän käy huonosti, Eeva Ylhäinen toteaa.

Lahtelaisveteraani ehti kokea kaksikin evakkomatkaa, kun hänen syntymäkotinsa jäi talvisodan jälkeen ja uudelleen jatkosodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle. Perheen äiti lähti lapsikatraan kanssa ensimmäiselle evakkotaipaleelle vailla varmaa tietoa tulevasta määränpäästä. Eeva-tytär otti pyörän ja lähti etsimään vapaata soppea. Sellainen löytyikin noin kymmenen kilometrin päästä eräästä riihestä, jonne perhe ja vielä äidin ystäväkin lapsineen asettautuivat pariksi kuukaudeksi. Heidän seuranaan olivat hiiret ja rotat.

Sodan muistot ovat veteraanin mielessä nyt entistä ajankohtaisempia. Eeva Ylhäinen sanoo Venäjän hyökänneen Ukrainaan yhtä aiheettomasti kuin se aikanaan hyökkäsi Suomeen. Ylhäinen on luottavainen, että Euroopan epävakaasta tilanteesta huolimatta Suomi pysyy turvassa.

Toimeliaisuutta on elämässä riittänyt. Eeva Ylhäinen on veteraanityön lisäksi ollut mukana marttatoiminnassa ja raittiustyössä sekä harrastanut kuorolaulua. Ammattiuransa hän teki kaupan alalla.

Veteraanien rivit harvenevat kiihtyvällä vauhdilla, mutta tapahtumia jaksetaan yhä järjestää.

– Toiminta on ollut runsasta, mutta joka paikkaan ei enää jaksa lähteä, pahoittelee Ylhäinen.

Kun Ylhäinen muutti Lahteen vuonna 1953, hän joutui vastikään leskeksi jääneenä huolehtimaan kahdesta pienestä lapsestaan. Nyt kumpikin heistä on jo työuransa tehnyt, ja Eeva Ylhäisellä on jo lastenlastenlapsiakin.

Petri Koivisto