Raitis

raitis.fi-lehden 1/2020 kansi

PÄÄKIRJOITUS, RAITIS.FI-LEHTI 1/2020

Elämme kovia aikoja. Kiinasta vajaa puoli vuotta sitten alkanut koronavirusepidemia on mullistanut koko maailman. Sairastuneita on kohta 4 miljoonaa ja kuolleita lähes 300 000. Vaikka tauti on useimmilla lievä, on todettu sama kuin muillakin potentiaalisesti fataaleilla virustaudeilla, että myös aiemmin täysin terveet nuoret ihmiset voivat siihen kaatua lopullisesti.

Korona on saanut aikaiseksi poikkeustilan monissa maissa, mm. Suomessa, ensi kertaa toisen maailmansodan jälkeen. On työssäkäyntirajoituksia, etätyötä on suositeltu aina kun se on mahdollista, koulut ja päiväkodit ovat käytännössä suljettuja ja maan rajat on suljettu. Uusimaa suljettiin 28.3. ja ilmoitus ravintoloiden ja kuppiloiden sulkemisesta annettiin 30.3. Tätä kirjoitettaessa näyttäisi siltä, että taudin ensimmäinen huippu olisi saavutettu ja rajoituksia on pystytty jo perumaan. Koulutkin jo avattiin. Kaikella tällä on ollut pahasti vaimentava vaikutus maamme talouteen. Jonkinasteinen lama on edessä, vaikka hallitus yrittää elvyttää velkarahallakin.

Meidän järjestömme toiminta-alueellekin pandemiaksi julistettu häiriö aiheuttaa merkittäviä uhkia. Toisaalta olemme joutuneet supistamaan varsinkin jalkautuvaa toimintamme voimassa olevien rajoitusten kuten kokoontumisvapauden rajoittamisen takia. Toisaalta meidän apuamme tarvittaisiin varmuudella jatkossa paljon enemmän, kun alkoholinkäyttö kasvaa ja siirtyy juottoloista koteihin.

Onneksi olemme pystyneet jatkamaan mm. Raitis Linja asiantuntijapuhelimemme toimintaa (numero 040 197 4935).

Alko on kertonut, että vessapaperin, säilykkeiden ja näkkileivän lisäksi suomalaiset ovat hamstranneet alkoholia. Suomalaisilla on nyt valtava määrä alkoholia kodeissaan ikään kuin tikittävänä aikapommina, kuten A-klinikan ylilääkäri Kaarlo Simojoki totesi äskettäin erinomaisessa haastattelussaan Helsingin Sanomissa: ”Kulissit romahtavat monissa perheissä”.

Tiedetään, että jo ilman poikkeustilaakin yli 500 000 aikuista suomalaista juo alkoholia yli riskirajojen. Heistä noin 200 000 voidaan kutsua alkoholisteiksi eli alkoholiriippuvaisiksi siinä määrin, että heillä on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Lisäksi Suomessa on noin 70 000 alaikäistä lasta, joiden vanhemmalla on päihdeongelma. Siksi on merkittävä riski, kun nyt vanhempien ja lasten ollessa yhdessä paljon kotona, sinne on varattu myös paljon alkoholia.

Kiinassa on pandemian huippu jo ohitettu, mutta pelätään sen toista aaltoa. USA:ssa on koronaan kuollut jo 70 000, Italiassa, Espanjassa, Britanniassa ja Ranskassa melkein 30 000, Ruotsisssakin 3000, mutta meillä Suomessa vasta 250. Oletetaan, että huippu saavutetaan monissa maissa, ehkä Suomessakin kesäkuuhun mennessä. Suomi on muista maista jäljessä jopa kuukauden. Tämä johtuu pitkälti siitä, että meillä tarpeellisia rajoituksia kontakteihin alettiin määrätä jo taudin alkuvaiheissa, kun asiantuntijat ja päättäjät tekivät samat johtopäätökset riittävän nopeasti. Näin saatiin tarpeellista aikaa varautumiseen. Meillä taudin huippu saavutetaan todennäköisesti kesäkuun aikana, joten vasta sen jälkeen on todennäköistä odottaa useimpien rajoitusten poistamista. Valitettavasti tämä on vain allekirjoittaneen optimistinen arvio. Toivokaamme kuitenkin, että se on lähellä todellisuutta.

Tarkkaa turhien kontaktien välttöä ja hyvää onnea taudin välttämiseksi toivottaa

Martti Vastamäki
puheenjohtaja
Raittiuden Ystävät ry