Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Poliitikko ja tutkija korosti päihteisiin liittyvän puolueettoman tiedon hankkimista poliittisen päätöksenteon perustaksi sekä tavallisten kansalaisten omaehtoista sivistystoimintaa pelkän ylhäältä annetun valistuksen sijaan.”]
Väinö Voionmaa syntyi 12. helmikuuta 1869 Jyväskylässä. Tunnetun poliitikon, tutkijan, kansansivistäjän ja raittiusmiehen syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 150 vuotta. Väinö Voionmaan isä oli seminaarin lehtori Olai Wallin ja äiti Flora Fredrika Bernhardina Schreck.
Isä opetti tulevia kansakoulunopettajia Jyväskylän seminaarissa. Voionmaan isä oli innokas kansanvalistusmies ja äiti oli kiinnostunut sosiaalisista kysymyksistä. Perhetausta selittääkin osaltaan sen, miksi raittiusasia ja myöhemmin sosialismi alkoivat kiinnostaa Väinö Voionmaata. Helsingin kaupunginvaltuustoon Voionmaa pyrki ensimmäistä kertaa raittiusliikkeen edustajana. Voionmaa aloitti yhteiskunnallisen toimintansa raittiusliikkeestä ja raittiuden edistäminen kulki mukana koko hänen elämänsä ajan. Voionmaa tuli tunnetuksi myös historiantutkijana, erityisesti keskiajan historian osalta.
Vuonna 1917 Voionmaasta tuli Tokoin senaatin jäsen. Sosialidemokraattiseen puolueeseen Voionmaa liittyi kansalaissodan jälkeen. Puolue tarvitsi kansalaissodan jälkeen tuoreita nimiä, joita ei yhdistetty kapinatekoihin. Niinpä Väinö Voionmaata pyydettiin ehdolle eduskuntavaaleihin vuonna 1919, ja hän istui kansanedustajana kuolemaansa vuoteen 1947 asti. Hän kohosi puolueessa merkittävään asemaan ja oli varsinkin ulkopolitiikan asiantuntija aina ministerin tehtävää myöden.
Raittiusliikkeeseen Väinö Voionmaa oli tullut mukaan 1890-luvulla. Hänet valittiin 1898 Raittiuden Ystävien johtokuntaan, ja hän oli siinä mukana vuoden 1909 loppuun ja sen jälkeen myös ensimmäisen maailmansodan aikana.
Voionmaa oli innokas kieltolain kannattaja. Hän esitti jo vuonna 1905 suurlakon alkaessa vaatimuksen kieltolaista pääkaupungin raittiusväen kokouksessa. Voionmaan kuuluminen sosialismin kannattajiin aiheutti välirikon raittiusväkeen, koska nämä pelkäsivät raittiusliikkeen liiallista politisoitumista. Voionmaa jäikin 1908 pois Raittiuden Ystävien puheenjohtajan paikalta. Hän korosti liikkeen yhteiskunnallista taustaa ja näki raittiusliikkeen ja sosiaalidemokraattisen liikkeen ”lähimpinä sukulaisina ja liittolaisina”.
Voionmaa jatkoi sodan jälkeen aktiivista raittiustyötään. Oskari Tokoin senaatissa ollessaan hän edisti eduskunnan vuonna 1909 hyväksymän kieltolain toteutumista. Myös 1920- ja 1930-luvulla Voionmaa puolusti voimakkaasti kieltolakia ja osallistui etenkin Kieltolakiliiton työhön. Voionmaalla oli keskeinen asema alkoholilainsäädännön kehittämisessä yhdessä lankonsa Niilo Liakan kanssa.
Vaikka kieltolaki todettiin myöhemmin ratkaisuna toimimattomaksi, sillä oli vielä viime vuosisadan alkupuolella vahva kansalaisten tuki.
Vaikka Väinö Voionmaa toimi jo vuosina 1907–1912 Kansanvalistusseuran sihteerinä, hänen panoksensa tuli käänteentekeväksi vasta kansalaissodan jälkeen, kun hänen aloitteestaan perustettiin Työväen Sivistysliitto (TSL), ja hänet valittiin liiton johtoon. Voionmaan mielestä työväen sivistystyön tuli olla nimenomaan työväen omaehtoista toimintaa. Sillä oli merkitystä koko kansan hyvinvoinnin kannalta, koska sen myötä voitiin tasoittaa kansalaisten välillä vallinnutta sivistyksellistä eriarvoisuutta.
Talvella 1944 Voionmaa täytti 75 vuotta. Hän sai merkkivuotensa kunniaksi kansalaisrahalahjan, jonka hän luovutti perustettavalle Väinö Voionmaan säätiölle työläisnuoriso-opiston perustamiseksi Tampereen seudulle. Voionmaa itse oli valitsemassa paikan opistolle Ylöjärveltä. Opisto aloitti 1951 nimellä Hämeen työläisnuoriso-opisto, mutta nimi muutettiin pian Väinö Voionmaan opistoksi.
Raittiustyökin oli osa yleistä kansansivistystyötä. Kuten hänen pääteoksensa Yhteiskunnallinen alkoholikysymys osoittaa, Voionmaa piti alkoholikysymystä tärkeänä yhteiskunnallisena aiheena, jossa raittiuskasvatuksella oli keskeinen rooli.
Väinö Voionmaa työskenteli määrätietoisesti myös raittiustutkimuksen kehittämiseksi. Hän korosti jo varhain pätevän raittius- ja väkijuomatilaston merkitystä raittiustyössä ja sosiaalipolitiikassa yleensä. Voionmaa painotti myös laajalta pohjalta hankittujen mahdollisimman luotettavien ja puolueettomien tilastotietojen merkitystä.
Vuonna 1929 Voionmaan eduskunta-aloitteesta tehtiin tutkimus auto-onnettomuuksien syistä ja alkoholin osuudesta niihin. Tutkimuksen myötä voitiin tilastollisestikin osoittaa alkoholin ja muiden huumausaineiden käyttö liikenteessä erityisen vaaralliseksi. Tämä johti siihen, että lainsäädännössä asiaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Seurauksena oli ehdoton kielto moottori-ajoneuvoa kuljettavan päihtymykselle. Tämä teki Suomen tieliikennelaista tässä suhteessa Euroopan laajuisesti poikkeuksellisen.
Voionmaa oli koko raittiustyössä vaikuttamansa ajan kiinnittänyt huomiota raittiuskirjallisuuden kehittämiseen. Hänen Yhteiskunnallinen alkoholikysymys -teostaan käännettiin useille kielille. Voionmaa keskittyi teoksessaan ensisijaisesti yhteiskunnallisen alkoholikysymyksen selvittelyyn kansansivistäjän tavoin, mutta käsitteli myös yksilöllistä alkoholiongelmaa. Teosta pidettiin alansa uranuurtajana.
Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana Väinö Voionmaa oli kansainvälisen raittiustyön näkyvimpiä ja arvostetuimpia nimiä. Olihan Suomi tänä ajanjaksona nimenomaan raittiusväen silmissä raittiustyön ja alkoholipolitiikan suurvalta, jonka ratkaisuja ja kokemuksia seurattiin koko maailmassa.
Teksti: Tuula Vuolle-Selki