Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Huomaa lapsi -toiminta on hyväksi koettu malli, jonka avulla työstetään lasten kokemuksia päihdeperheessä. Myös lasten vanhemmille järjestetään samaan aikaan vertaisryhmätoimintaa.”]
– Olemme juuri rekrytoimassa syksyn uutta ryhmää, joka koostuu vanhemmista ja lapsista. Tavoitteena on saada keinoja ja sanoja perheen päihdeongelman käsittelyyn, luoda lapsille edellytyksiä eheytyä ja saada keinoja muuttaa vanhemmuutta lasta paremmin huomioivaksi, kertoo Kuopion kaupungin ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eri perheistä kootut ryhmät osallistuvat perheviikonloppuihin. Lapset ja vanhemmat kokoontuvat omiin vertaisryhmiinsä. Ryhmiin tulee yleensä neljästä kuuteen perhettä, joissa on jompikumpi vanhemmista. Kokoontumiset alkavat syksyllä ja kestävät jouluun saakka, yhteensä kokoonnutaan 13–15 kertaa. Aluksi hieman tutustutaan toisiin ja ryhmäytyminen alkaa aloitusleirillä.
– Ryhmissä puhutaan paljon ja aivan aluksi vanhemmat antavat lapsilleen luvan puhua perheen asioista. On tärkeää, että lapsille sanotaan niin, että heidän ei tarvitse pelätä ja miettiä mitä he voivat puhua, sanoo Nykky.
Kun on kyse 6–12-vuotiaista lapsista, on luovuus hyvä keino saada asioita esiin. Mieltä askarruttavat asiat voidaan tuoda ilmi piirtämällä, näyttelemällä tai pelaamalla erilaisia pelejä.
Ryhmien ohjaajina toimii kolme kaupungin työntekijää ja kolme seurakunnan työntekijää: ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Nykky, lastensuojelun työntekijä Anne Korhonen ja päihdepalvelu Hemman yrittäjä-lähihoitaja Jarkko Ahokas sekä Kallaveden seurakunnan lastenohjaaja Leena Ollikainen ja diakoniatyöntekijä Riitta Reima sekä Kuopion ev.lut.seurakuntien diakoniakeskuksen diakoni Jarmo Tarkkonen.
– Meillä toiminta alkoi kouluttautumalla vuonna 2012. Kaste-hankkeen rahoituksella ostettiin koulutus. Aluksi oli haastavaa saada perheitä mukaan. Rekrytoimalla perheitä päihdepalvelu Hemman ja Kuopion kaupungin lastensuojelun kautta saimme toiminnan käyntiin, ohjaajat kertovat.
Vertaistuen voima on ollut varsinkin lapsille helpottavaa. Lapset tietävät oman perheensä päihdeongelman, mutta siitä ei yleensä perheen kesken puhuta. Uutta on se, kun voikin puhua. Joskus ryhmäkeskusteluissa lapset kyselevät muidenkin perheiden vanhemmilta asioita.
Tapaan Kuopion torilla noin 60-vuotiaan miehen kanssa ja alamme keskustella hänen lapsuudestaan.
– Olisihan se ollut hyvä, jos olisi minunkin lapsuudessa ollut jo vastaavanlaisia perheleirejä tai edes jotakin, missä olisi voinut puhua. Isä-poika-suhde oli vaikea isän alkoholin käytön vuoksi. Myös väkivalta kuului asiaan, josta koko perhe kärsi. Kerran sain kunnolla nahkaremmistä, kun vihelsin. Niin oli hermot pinnassa, mies kertoo.
– Perheemme ongelmista en pystynyt puhumaan kun vasta aikuisena. Lapsuusaikaan, 50-60-luvuilla ne olivat tabuja. Jos joku olisi tiennyt, niin heti olisi leimattu.
Lapsi on lojaali vanhempiaan kohtaan. Paljon pitää tapahtua ennen kuin ulkopuolisille kerrotaan.
Päihteidenkäyttö perheissä on asia, johon on aina liittynyt vaikenemista, häpeää ja kieltämistä. Tämän vuoksi päihdeperheet ovat joutuneet kärsimään taloudellista, henkistä ja sosiaalista hätää.
Mukaan keskusteluun liittyy 50-vuotias mies.
– Meidän perheessä joi äiti. Neljästä kuuteen ikävuoteen yritin vain selviytyä päivästä toiseen. Ruokaa ei aina ollut. Kun äiti meni uusiin naimisiin, tilanne rauhoittui, mutta alkoi muutaman vuoden päästä uudelleen. Ällötti katsoa humalaista naista. Hän oli arvaamaton. Riiteli isäpuolen kanssa, mutta ei ollut minua kohtaan väkivaltainen, tämä mies kertoo.
Myöskään 1970–80-luvuilla ei ollut juurikaan saatavilla ulkopuolista apua, johon olisi voinut turvautua.
– Muistaakseni seurakunta alkoi järjestämään enemmän nuorille kokoontumisia, mutta tuskinpa olisin uskaltanut mennä mitään kertomaan. Nyt vasta aikuisena olen alkanut purkaa lapsuusajan tapahtumia.
Teksti ja kuva: Anne Janhunen