Raittiuden Ystävät Ry
Suoritan pitkäaikaisen suunnitelmani mukaisesti toista korkeakoulututkintoani. Ulkomaisella tutkinnolla on ollut vaikea saada Suomessa töitä, lisäksi maahanpalaajan haasteenani on Suomi-ulkopuolisuus. Opinnot täydentävät aiempaa tutkintoani ja työkokemustani, päivittävät osaamistani ja ovat ehdoton keino verkostoitua. Metropolian monimuotokoulutuksessa tapaan asiantuntijoita eri puolilta Suomea ja kuulen, mitä maamme kulttuurielämässä on meneillään.
Kulttuurituotannon YAMK-opinnoista suuri osa toteutetaan itseopiskeluna. Päätin keskittää energiani tänä vuonna vain kahteen asiaan: opiskeluun ja liikuntaan. Sosiaalinen elämä vie liikaa aikaani ja siksi rajoitan sitä. Poistuin WhatsApp-ryhmistä ja lopulta poistin koko sovelluksen puhelimestani. Nyt on aika hiljaista.
Lähden lähes päivittäin kirjastolle. Valitsen aamusta opiskeltavan osa-alueen ja nakkaan sopivat kirjat reppuun. Lähden kirjastolle kuin työpaikalle, otan eväät mukaani ja hiljennän puhelimeni.
Toverin kanssa lukutreffien sopiminen lisää opiskelun mielekkyyttä. Vaikka istumme erikseen, on palkitsevaa, että lukusalin toiselta tuolilta kohoaa hymy. Tiedän toisenkin voittaneen itsensä ja tietomäärämme on kasvanut. Yhdessä oppiminen lisää yhteyden kokemusta, vaikka yhteisen kahvitauon pitäminen jääkin.
Liika jutteleminen ja kuunteleminen vähentää hiljaisena tarkkailijana kokemaani luksuksen määrää. Vaan ellen tapaa toisia, jään helposti ulkopuolelle. Minun on varottava, ettei yksinolosta tule yksinäisyyttä.
Ihminen tarvitsee ajatusten vaihtoa, toisen kanssa näkemistä ja kokemista, nauramista ja itkemistä. Sosiaalinen media ja chatti täyttävät monella yksinäisyyden kolon. Jos niistä kirjautuu ulos, jää monesta paitsi. On tärkeää pitää huolta siitä, että ainakin liikkuu ihmisten joukossa.
Kaupungissa asuu tarpeeksi väkeä. Yksinäisyyden hetkellä kannattaakin vähintään lähteä ulos kävelylle, ehkä ajautua tai hakeutua ilmaistapahtumien pariin, syysiltaisin keskustelutilaisuuksiin. Kynnys kutsua itsensä perheellisten ystävien luo tuntuu joskus korkealta. Silti kannattaa kokeilla. Rakkaalle läheiselle voi suoraan sanoa: hei, voisimmeko viettää yhdessä aikaa, olen kyllästynyt olemaan niin paljon itsekseni.
Yksineläjää ei haluta unohtaa, mutta perheellisten kiireisiin tämä eri todellisuudesta tuleva kummajainen ei välillä tunnu mahtuvan. Sinkkujen aktiivisuus liikunnan ja harrastusten parissa on ilmeistä.
Vaikeampi on tilanne sillä, joka ei tunne kuuluvansa mihinkään, vaan on ikään kuin unohtanut, millaista on olla toisten parissa, tai kun elämä on kohdellut niin, että on ikään kuin joutunut syrjäytetyksi.
Kallion kaupunginosassa kapakoita on vieri vieressä. Ne ovat auki silloinkin, kun kirjasto tai uimahalli sulkeutuu, työväenopistolla on kesätauko tai tanssikoulun opetus on päivän osalta ohi. Kun on yhden hengen yksikkö, voi illanvietto kotona elokuvien ja kirjojen ääressä joskus tuntua ankealta. Kun ei juo alkoholia, ei baari tunnu kiinnostavalta ihmisten kohtaamispaikalta.
Kulttuuri on kaupungin keidas. Yksinolija voi löytää yhteisöllisyyttä taidenäyttelyssä käydessään. Taiteen äärellä voi seisoa vuoropuhelussa ja olla osa niitä, joita taiteen katsominen puhuttelee. Yhteisöllinen taiteen kokeminen ruokkii mieltä enemmän kuin kevyt ja pinnallinen päivittäinen jutustelu.
Joillakin taidemuseoilla ei ole lainkaan pääsymaksua. Vierailin Vantaan kaupungin taidemuseossa Artsissa, kun oli muuta asiaa Myyrmäkeen. Pax – puhutaan rauhasta -näyttely todella yllätti. Vietin pitkän iltapäivän hienoja töitä kuunnellen.
Olen käynyt sosiaalisuuden ja yksinolon vuoropuhelua sisälläni lapsuudesta alkaen. Kun samanikäistä leikkikaveria ei löytynyt, opin viihtymään kynä kädessä.
Kielen ja kirjallisuuden parissa oleminen tuottaa minulle rauhaa ja hyvinvointia. Siksi ryhmässä olon tarve on vähäisempää. Kulttuurialan tehtävissäni haluan tavoittaa ihmisiä, jotka ovat vaarassa syrjäytyä kielitaidottomuuden tai työttömyyden vuoksi.
Olen mukana rakentamassa pienimuotoisia elokuvaklubeja, joissa kielikynnyksen edessä olevat ja suomenkieliset työttömät voivat kohdata toisiaan. Elokuvaklubeissa käytävistä keskusteluista toivomme voimaannuttavia ja työkykyä edistäviä kokemuksia kävijöille.
Teksti: Silva Rikala