Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Silloin kun muut suunnittelevat kaupunkimatkoja tai rantalomia, oululainen Kaisu Innanen pakkaa varusteitaan vaelluksia varten. Hän katsoo, että makuupussi on juuri sopiva, jauhelihat on kuivatettu hyvin ja teltta toimii. Kaiken pitää olla kunnossa, jos aikoo selviytyä yli viikon keskellä erämaata.”]
Silloin kun muut suunnittelevat kaupunkimatkoja tai rantalomia, oululainen Kaisu Innanen pakkaa varusteitaan vaelluksia varten. Hän katsoo, että makuupussi on juuri sopiva, jauhelihat on kuivatettu hyvin ja teltta toimii. Kaiken pitää olla kunnossa, jos aikoo selviytyä yli viikon keskellä erämaata.
– Lappiin ja pohjoiseen, se on aina se tunne, kun loma lähestyy, ja näin on ollut jo pitkään, Kaisu Innanen kertoo.
– Vasta nyt tämä on lähtenyt ihan mahottomuuksiin, Oulun keskustan tuntumassa Tuirassa lapsuutensa viettänyt Innanen toteaa.
Lappiin Innanen ihastui alun perin teini-ikäisenä, kun pääsi laskettelureissulle Ylläkselle ja Pallakselle. Silloin hän huomasi, että vuoriahan on niidenkin jälkeen, ja niin oli Lapin hulluus valmis alkamaan. Opiskeluikäisenä Innanen vaelsi esimerkiksi Saanalla ja hivutti matkojaan vähitellen Norjan rannikolle asti.
– Vietin vuoden Tromssassa vaihto-oppilaana ja opin kielen, jonka jälkeen oli helppo vaeltaa Ruotsissa ja Norjassa. Vaelsin muutamina vuosina Kebnekaisen maastoissa, jossa oli valtavan hienot palvelut. Pienellä repulla selvisi pitkän aikaa, sillä joka toisen päivämatkan päässä oli kauppa.
Kun Innanen halusi siirtyä vaeltamaan ilman merkittyjä reittejä, matkaseuraa ei tahtonut enää löytyä helposti. Erään saksalaisnaisen kanssa löytyi mukava yhteinen rytmi, ja yhdessä tehtiin monta vaellusta.
– Sitten löysin Tunturilatu-seuran, jossa on mukava hiihtovaellusporukka. Heidän kanssaan on tehty sitten vaelluksia. Noilla reissuilla ei kuljeta valmiita reittejä pitkin vaan kaikki kannetaan mukana. Helpoista Ruotsin lakanavaelluksista on menty toiseen äärilaitaan, Innanen toteaa.
Innanen kertoo eskapismin olevan osa luonnettaan ja kertoo nauttivansa reissuilla erityisesti visuaalisista elämyksistä.
– Tunturi on aina voimakas kokemus. Ehkä suurimpana elämyksenä on jäänyt mieleen Sulitjelman matka Ruotissa, joka oli kesäreissu.
Innanen tekee vuosittain pari reilun viikon pituista vaellusta – toisen kesällä ja toisen kevättalvella. Silloin mennään vaellussuksilla ja kamppeet kulkevat ahkiossa perässä. Tunturilta voi laskea suksilla alas, ja öisin nukutaan teltassa hangessa.
– Silloin kun lumimyrsky tai sumu yllättää, väsyttää ja on nälkä, saatamme toisillemme huudella, että onko meillä nyt mukavaa, hän nauraa.
Silti kesällä ja talvella tunturiin vetää sama asia tuiskuista huolimatta: kokonaisvaltainen elämys luonnossa.
– Oleminen on siellä ihan erilaista ja perusasiat korostuvat: Uni, syöminen ja juominen. Maisemat, tähdet ja se lumituiskukin ovat sellaisia elämyksiä, ettei niitä koe, jos ei ensin kävele niiden luokse. Tunturissa ei myöskään ole sanoja, siellä on hiljaista, eikä kännykkä kuulu. Se on isoa ja hienoa.
– Olemme yleensä vaellusta edeltävän yön jossakin hyvässä majapaikassa, jotta olemme virkeitä lähtemään. Olin laittanut kaikki kuivaamani muonat majapaikan jääkaappiin ja tajusin niiden jääneen sinne vasta kun ensimmäinen vaelluspäivä tuli iltaan. Silloin piti turvautua ystävien pusseihin, ja onneksi kaikilla oli niin paljon ylimääräisiä ruokia mukana, että selvisimme ne viisi päivää. Jotenkuten pärjäiltiin.
Vaellukselle voi lähteä monella tavalla, eikä kaikkien tarvitse lähteä tunturiin talvella. Varusteitakaan ei kannata heti hankkia uutena.
– Hyvät varusteet kestävät kyllä pitkään, että jos tästä tulee harrastus, niin rinkkaan, kenkiin ja telttaan kannattaa satsata.
Ennen reissua Innanen testaa välineensä yöpymällä mökin pihalla viikonlopun teltassa.
– Reissuun ei lähdetä testaamaan varusteita, joten nukun lämpimän mökin pihamaalla pari päivää ja kohotan kuntoani hiihdellen jäällä, hän kertoo.
Pienenä ihmisenä Innasen pakkaukset ovat tarkat, sillä kaikki on itse kannettava vaellukselle, eikä ylimääräisiäkään ruokia kannata tuoda takaisin. Rinkan pitää istua ja pakkausten olla kannettavissa ylämäessäkin.
Harva vaeltaja pakkaakin rinkkaansa alkoholia mukaan painolastiksi. Elämyksen keskellä ei itseään tarvitse turruttaa.
– Vaeltaminen on niin fyysistä, ettei siitä tulisi mitään, jos ottaisi alkoholia. Kun nukutaan hangessa ja ollaan itsestään vastuussa, se olisi törttöilyä. Sitä paitsi riittävä lämmin muona ja itsensä lämpimään makuupussiin saaminen on jo tarpeeksi suuri elämys.
Teksti: Lea Ansamaa Kuvat: Jukka Kyllönen