Raitis

Raittiuden Ystävät Ry

[ingressi teksti=”Vaikeudet saivat Nanna Mikkosen etsimään parempaa perustaa elämälleen.”]

Nanna Mikkosella on pitkä ura musiikki-, mainos- ja muotimaailmassa. Yksityiselämässään hän on joutunut käymään pitkän ja haastavan kamppailun. Kirjassaan Vapaudu – Polku hyvään elämään (Otava, 2017) Mikkonen jakaa vuosien varrella oppimiaan erilaisia keinoja löytää parempia tapoja elää.

18-vuotiaan Mikkosen mieliala oli varsin erilainen kuin kirjan kirjoittajan. Nuori nainen aloitti aamunsa ajattelemalla: ”Minusta ei ole mihinkään.”

– Jo aamusta loin synkkyyttä elämääni, siitä oli tullut minulle tapa. Sisältäni olin täysin epävarma ja vahvasti negatiivisen ajattelun vankina. Minulla oli valtava tarve etsiä syitä pahaan olooni ja ymmärtää, miksi voin pahoin, Mikkonen kertoo nuoruudestaan.

Hän hakeutui erilaisiin hoitoihin, joista hän koki vyöhyketerapiasta olleen apua. Mikkonen oivalsi, että mitä enemmän hän valittaa ja pyörittää ajatuksiaan negatiivisessa maailmassa, sitä huonommin hän voi.

– En hyväksynyt itseäni, syytin itseäni kaikesta. Olin kohdannut elämäni suurimman haasteen: oppia rakastamaan ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olin, Mikkonen toteaa.

Vyöhyketerapeutiltaan Mikkonen sai voimalauseita, joita hän toisteli päivän aikana 20 kertaa kuukauden ajan. ”Hyväksyn sinut (oma nimesi) juuri sellaisena kuin olet. Rakastan sinua (oma nimesi) juuri sellaisena kuin olet.”

Terapian myötä armottomat ajatukset muuttuivat pehmeämmiksi ja hyväksyvimmäksi.

 

Mielen harjoitusta ja suursiivousta

Mikkonen tapasi Thaimaasta käymässä olevan munkin. Pitkän pohdinnan jälkeen Mikkonen päätti lähteä yksin retriittiin thaimaalaiseen keskukseen.

Munkeilta hän oppi vipassana-mielenharjoituksen, jota hän käyttää edelleenkin itsensä rauhoittamisessa ja vahvistamisessa. Mikkonen selittää, että tässä buddhalaisessa tekniikassa tehdään itsetarkkailua.

– Kävelyn aikana seison vahvana keskittyen jalkapohjiini ja tietoisen rauhallisesti nostan oikean jalkapohjani maasta. Sanon mielessäni ”nostamista, nostamista, nostamista”. Siirrän jalkani eteenpäin ja sanon ”liikuttamista, liikuttamista, liikuttamista”, ja kun lasken jalkapohjani maahan, hoen ”laskemista, laskemista, laskemista.”

Tarkoitus on tulla tietoiseksi mielen ja kehoni tuntemuksista.

Suomeen palattuaan Mikkonen koki, että hänen täytyy siivota kotinsa uuteen olotilaan sopivaksi ja vaihtaa järjestystä.

– Siivoaminen vaikuttaa minuun ahdistavissakin hetkissä tuoden rauhaa ja kirkkautta ajatteluuni ja jopa kehooni. Tuntuu kuin siivoamalla ja laittamalla tavarat paikoilleen ja järjestykseen siivoan myös ajatuksiani poistaen turhat ahdistukset mielestäni. Varsinkin lattian luuttuaminen kontaten on minulle meditaatiota parhaimmillaan.

– Mitä kaoottisempi kotini alkaa olla, sitä kaoottisempi on myös mieleni, Mikkonen toteaa.

 

Japanista nöyryyttä ja kunnioitusta

Mikkosen tie johti seuraavaksi Japaniin, shindo-terapeutti opiskelujen parissa. Hän suoritti opintoja sensein assistenttina ja sai asua japanilaisissa perheissä.

– Kun matkasimme kaupungista toiseen, perheet ottivat minut aina avosylin vastaan tarjoten parastaan ja koin suunnatonta kiitollisuutta. Siivosin heidän kotejaan vastapalvelukseksi siitä, että he avasivat kotinsa ja sydämensä minulle kohdellen minua kuin perheenjäsentä, Mikkonen kertoo.

– Siivoaminen otettiin kiitollisena ja kunnioituksen osoituksena vastaan. Niinkin arkinen ja perusasia kuin siivoaminen ei ollutkaan enää arkinen vaan suuressa kiitollisuuden osoituksen roolissa matkallani.

Mikkonen seurasi teeseremoniamestaria ja -seremoniaa, jota opiskellaan vuosia. Pääosassa teeseremoniassa on harmonia ja kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan. Nöyryys on tässäkin vahvasti läsnä. Ennen kuin oppii todellisen sisällön, on osattava kunnioittaa toisia ihmisiä, jopa vihollista.

– Japanissa suhtautumiseni syömiseen muuttui, Mikkonen kertoo.

– Söin aivan liian nopeasti ja hotkin ruokani. Sensei antoi minulle harjoituksen, jossa minun kuului pureskella jokaista suupalaani 100 kertaa, ennen kuin sain nielaista sen. Hän sanoi, että ruuansulatus alkaa jo suussamme ja minun ongelmani oli huono ruoansulatus ja liian nopea syöminen.

– Pari viikkoa jouduin syömään näin, ja sen jälkeen pureskelujen määrä tiputettiin 20 kertaan. Huomasin jo viikon jälkeen, miten se vaikutti olotilaani, aineenvaihduntani alkoi parantua, suhtautuminen ruokailuun muuttui ja ruokailustani tuli rauhallinen ruokaa kunnioittava hetki.

Kirjailija päättää kirjansa rohkaisemalla lukijaa omalle polulleen.

– En usko, että on yhtä oikeaa ruokavaliota kaikille. Kaikkien ei pidä joogata tai meditoida. On vain yksi oikea tapa – sinun tapasi. Mikään muutos ei ole alussa helppoa. Kaiken uuden aloittamiseen kannattaa varata aikaa, ei kannata odottaa ihmettä tapahtuvaksi yhdessä yössä, vaan antakaamme muutokselle aikaa olemalla armollisia itseämme ja muita kohtaan.

Teksti: Tuula-Mari Ahonen