Raitis

[ingressi teksti=”Säveltäjä Tuomas Kanteliselle musiikillisessa luovuudessa on kyse enemmän irti päästämisestä kuin tekemällä tekemisestä. Taiteilija sekä tekee työtä että monesti myös rentoutuu musiikin antamassa luovassa flow-tilassa.”]

Tuomas Kantelinen on saanut uransa aikana useita palkintoja. Kuvassa HARPA Nordic Film Composer -palkintotilaisuus Trondheimissa Norjassa 2013.

Kesällä 2017 Ilmajoen musiikkijuhlilla sai kantaesityksensä toinen säveltäjä Tuomas Kantelisen ooppera Mannerheim. Kansalliset tunnot Suomen 100-vuotisjuhlavuonna ovat kovassa huudossa eikä muumejakaan ole unohdettu. Baletilla on uusi Muumi-teos Taikurin Hattu, jossa käytetään niin ikään Kantelisen musiikkia.

Hans-Christian Andersenin elämästä kertovat Lumikuningatar ja Pieni Merenneito olivat jättimenestyksiä, joista ensin mainittu esitettiin jopa Kööpenhaminan kuninkaallisessa Baletissa ja sitä ylistivät myös siniveriset itse. Kumpikin on Kantelisen ja hänen luottokollegansa Kenneth Greven työtä.

Jouten ei säveltäjän tarvitse olla. Lisää musiikkia syntyy jatkuvasti. Mutta miten tähän on päädytty?

Toisenlainen todellisuus viehätti jo lapsena

Suomalaisen säveltäjän isoäiti oli kankaanpääläinen kulttuurivaikuttaja-soitonopettaja ja musiikkikasvattaja-opetusneuvos Liisa Mattila-Oukari. Hän johdatteli Kantelisen sisarukset jo varhain musiikillisille poluille. Isoäiti oli muun muassa aikoinaan perustamassa Kankaanpään musiikkiopistoa ja siskonsa Karoliina Kantelinen on tehnyt ytimekästä laulajan työtä ympäri maailmaa Värttinä orkesterinsa kanssa.

– Meistä neljästä sisaruksesta kolme on ammattilaisina musiikin saralla. Itse aloin säveltämään aika varhain ja jäin sävelten maailmaan koukkuun – se on eräänlainen dynaaminen flow-tila, jossa viihdyn ja johon tahdon aina uudelleen, Tuomas Kantelinen kertoo.

Poikasena koulukavereiden jalkapallojengin harjoittelupaikka tuli kierrettyä kaukaa, kun muusikon alku kulki nuotit kainalossa kirkkoon. Kantelinen treenasi monia soittimia, kuten pianoa ja oboeta. Kirkkoon hän kulki tietysti soittaakseen urkuja.

– Ajattelin kai, ettei se urheilullisten ystävieni mielestä olisi ollut kovin coolia. Olin itse usein maalivahtina ja oli hieno tunne, kun kaikki oli ”minusta kiinni”, sainko maalin torjuttua vai pääsikö pallo läpi. Näin jälkeenpäin ajatellen tosin, on koko kirkon täyttämisessä musiikilla aika paljon voiman tuntua.

Muutettuaan perheensä mukana Helsinkiin teini-iässä sisarukset suuntautuivat yhä enemmän musiikkiin.

– Olin varmaan hajamielinen professori, kun ajatukseni askartelivat musiikissa ja hiihtelin pitkin kaupunkia jalat tukevasti ilmassa. Opiskelin Sibelius-lukiossa ja sitten Sibelius-Akatemiassa, missä pääaineeni oli sävellys ja opettajani Eero Hämeenniemi. Opiskeluaikoina elimme musiikkia aamusta iltaan. Itse en suuntautunut juhlimiseen, vaan istuin Sibiksen studiossa yökaudet opettelemassa eri ohjelmistojen ja soundien käyttöä. Olin kiinnostunut elokuvista ja varsinkin fantasiasta ja seikkailusta, ihailin suurilla orkestereilla nauhoittavia elokuvasäveltäjiä kuten John Williamsia.

Nyt, kun uusi vuosituhat on jo hyvässä vauhdissa, miehellä on elokuvapuolella useampikin kotimainen sekä kansainvälinen projekti tulossa.

– Keväällä nauhoitin musiikkia Lontoossa The Adventurers -nimiseen kiinalaiselokuvaan, jossa on pääosin kiinalaiset näyttelijät. Agenttitarina tapahtuu Cannesissa ja ympäri Eurooppaa.

Selvin päin musiikin huumaan

Tuomas Kantelinen on säveltänyt lukuisiin suomalaisiin ja kansainvälisiin elokuviin. Olet hyvin todennäköisesti kuullut hänen musiikkiaan elokuvia katsoessasi.

Kun Kanteliselta kysyy uravalinnasta ja menestyksen saloista, hän vastaa, ettei varmaan olisi edes osannut tehdä mitään muuta, musiikki ammattina oli miltei itsestäänselvyys.

– Kysymys oli ehkä enemmän, suuntaudunko konserttimusiikkiin kuten ”kunnon säveltäjä” vai pistänkö elämän risaiseksi ja ryhdyn viihteelliseksi elokuvamusiikin parissa. Tähän mennessä olen saanut maistaa molemmista maljoista ja juomat ovat erilaiset, mutta yhtä herkulliset ja riippuvuutta aiheuttavat. Konserttimusiikissa on täydellinen hallinta kaikesta, olet eräänlainen yksinvaltias, joka yrittää puhua muille käyttäen kieltä ilman sanoja – elokuvamusiikissa taas on kyse tiiviistä yhteistyöstä ohjaajan, äänisuunnittelijan ja leikkaajan kanssa, jotta musiikki (ja muut osa-alueet) palvelisivat parhaiten elokuvaa ja tarinaa, joka siinä halutaan kertoa. On hyvä intervalliharjoitus olla vuorotellen despootti omassa musiikillisessa maailmassaan ja vuorotellen alainen ja alisteinen jollekin kokonaisuudelle, jossa musiikki on vain yksi osa-alue.

Uravalinta vaikutti myös toiseen säveltäjän valintaan. Kantelinen ei ole koskaan käyttänyt päihteitä.

– Sibiksellä oli aika aktiivinen bileilykausi päällä silloin, kun opiskelin siellä, mutta en itse koskaan käyttänyt alkoholia. Pelkäsin, että se sumentaisi taiteellista ilmaisua ja veisi jotakin pois sävellyksestä ja musiikin kokemisesta. Mutta en mitenkään tuominnut tai edelleenkään tuomitse muiden alkoholinkäyttöä, uskon että varsinkin esiintymispaineiden alla elävät soittajat saattavat jopa tarvita sen tuomaa rentoutusta aika ajoin. Säveltäjänä ei tarvitse kokea ramppikuumetta tai astua lavalle huolissaan siitä, onko tullut harjoiteltua riittävästi, ja onko kappale hallussa. Siinä vaiheessa, kun minä pääsen lavalle, sävellys on jo esitetty muiden toimesta ja saan vain käydä rennosti pokkaamassa aplodien saattelemana!

Kantelinen aprikoi muusikoiden yleensä hakevat päihteistä paljolti rentoutusta ja ehkä myös välillä pakoa arjesta. Itse hän hakee taukoa arkeen elokuvista, musiikista sekä meditaatiosta, jota alkoi harrastaa jo parikymppisenä.

– Varmaan monet rock-klassikot on tuotettu päihteiden vaikutuksen alla. Lopputulos ratkaisee, mutta oma valintani on ollut pysytellä selvin päin.

Hetken kokemus ja musiikki

Kanteliselle flow-tila on tuttu. Hänelle se on sitä, että asiat sujuvat taianomaisesti parhain päin ilman omia ponnisteluja ja liikaa yrittämistä. Musiikissa se tulee luonnostaan ja siksi mies oikein odottaa sitä, että pääsee taas säveltämään. Meditaatiossa puolestaan hän hakee ajatusten taukoamista, mielen hiljaisuutta, joka tuo levänneen ja tyytyväisen olon.

Entä voiko flow-tilaa oppia?

– Säveltämisen flow-tilaa en pystyisi opettamaan, ja se on todennäköisesti vähän erilainen prosessi kaikille luovilla aloilla toimiville ihmisille. Meditaatiota yritän välillä opettaakin muille – yksinkertaisimmillaan se kokemus siitä, että mieli nykyhetkessä, eikä seikkaile suunnittelemassa tulevaa tai vello vatvomassa jotakin mennyttä, Kantelinen sanoo.

Samalla tavalla kuin musiikki, meditatiivinen tila on ajatusten tuolla puolen. Pohjimmiltaan se on kai juuri irti päästämistä – päästää irti kontrollista ja tietää, että universumi pitää omistaan huolen, eikä meidän oikeasti tarvitse tehdä juuri mitään sen eteen.

Taiteilijan mukaan musiikki pikemminkin syntyy itsestään sen sijaan, että se tuotettaisiin omilla ponnisteluilla. Mistä musiikki sitten tulee?

– Sen kun tietäisi!, Kantelinen pohtii.

Miehen mukaan se vain virtaa jostakin käyttäen kanavinaan niitä, jotka ehtivät, osaavat ja jaksavat sitä kuunnella ja merkitä ylös melodioiksi, säveliksi, rytmeiksi.

Teksti: Saska Aaltonen Kuvat: Jouni Harala