Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Vieraskynätekstissä järjestöjohtaja perkaa miksi alkoholilainsäädännöllä rajoitetaan myös niitä, jotka eivät koe olevansa alkoholin ongelmakäyttäjiä.”]
Saimme lukea Ylen uutisesta 25.4.2017 seitsemästä teoriasta, miksi nuoriso juo vähemmän ja viisaammin kuin ennen. Hienoa, että asia saa huomioita, joskin trendi on ollut näkyvissä jo jonkin aikaa – kehityssuunta, jonka mielellämme näkisimme jatkuvan.
Alkoholin käytöstä puhuttaessa oleellista on seurata kokonaiskulutusta. Yksilön juomistavoilla ei ole isossa kuvassa niinkään merkitystä. Nuorison juomatapoja seuratessa esiin astuvat samat tekijät, jotka ohjaavat tutkitusti tehokkaimmin myös aikuisten juomista: hinta, saatavuus ja markkinointi.
Alkoholilain kokonaisuudistus, jonka tavoitteena on vähentää turhaa byrokratiaa, ennättänee eduskunnan käsittelyyn vielä ennen kesää. Hallituksen esitys sisältää sinällään viisasta normipurkua, mutta myös toimenpiteitä, jotka olisivat suorastaan kuolinisku nuorison juomatapojen positiiviselle kehitykselle. Esitys sisältää myös toimenpiteitä, jotka kääntäisivät vuodesta 2008 saakka jatkuneen alkoholin kulutuksen laskun jälleen nousuun.
Keskustelusta toiseen aina yksi ja sama perustelu nousee esiin. Miksi alkoholilainsäädännöllä kajotaan hintaan ja saatavuuteen niin, että sillä on vaikutuksia myös niille, joilla ei ole alkoholiongelmia? Ja samaan hengenvetoon viitataan alkoholikulttuurin muuttamisen tarpeeseen.
Ensinnäkin näen, että alkoholihaitat ja niistä johtuvat kustannukset ovat aina kaikkien ongelma. Vai voiko joku käsi sydämellä väittää, että yli viiden miljardin euron nettokustannukset vuositasolla olisivat vain ”joidenkin ongelma”? Se tekee reilu 1000 euroa jokaista suomalaista kohti. Summalla kuittaisi esimerkiksi Suomen valtion budjetin alijäämän.
Toiseksi. Jos alkoholikulttuuria halutaan muuttaa, on se mahdollista vain ja ainoastaan pitkäjänteisillä päätöksillä. Avain onnistumiseen on siinäkin tapauksessa juuri edellä mainitut nuoret ja heidän tapansa juoda vähemmän ja viisaammin kuin vanhempansa. Tätä perintöä on syytä vaalia millä keinolla hyvänsä niin, että tämä positiivinen kehitys jatkuu. Siksi onkin paradoksaalista, että juuri kaikista innokkaimpien liberalisoinnin puolestapuhujien tulisi pitää kiinni Suomen aktiivisesta ja toimivasta alkoholipolitiikasta. Epäonnistuneiden päätösten korjaaminen vie vuosikausia.
Kolmanneksi. Alkoholilla on se erityisominaisuus, että se aiheuttaa vahinkoa ja kärsimystä myös heille, jotka eivät sitä itse käytä. Jokainen suomalainen tuntee jonkun, jonka perheessä on alkoholiongelma. Jo nämä seikat riittäisivät perusteiksi sääntelyyn. Merkille pantavaa on, että sääntely kohdistuu alkoholituotteiden myyntiin, ei kulutukseen.
Alkoholikulttuurista myös muutama sana. Ei ole olemassa universaalia alkoholikulttuuria. Jokaisessa maassa on omat haasteensa, jotka on hoidettava kansallisella lainsäädännöllä. Usein viitataan ”eurooppalaiseen alkoholikulttuuriin” kuin avaimena onneen. Fakta kuitenkin on, että globaali trendi on rajoitusten lisääminen. WHO:n 194 jäsenmaasta 180:ssa on alkoholin myynnin ja kulutuksen rajoituksia.
Ranskassa kaikki alkoholin mainonta on kiellettyä ja he ovat onnistuneet puolittamaan kokonaiskulutuksensa. Italiassa vallitsee erittäin voimakas sosiaalinen kontrolli, jossa päihdehakuisuus tuomitaan. Tämä yhdistettynä kansallisiin toimenpiteisiin on johtanut alkoholikulutuksen vähenemiseen 20 litrasta seitsemään litraan per capita noin 40 vuodessa.
Viimeistään nyt on aika lopettaa päihdehakuisen alkoholikulttuurimme glorifiointi, tehdä päihtymyksestä sosiaalisesti hyväksymätöntä ja nostaa esille niitä asioita, joiden vuoksi nuorisomme juo yhä vähemmän!
Kirjoittaja on Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik rf:n toiminnanjohtaja Joonas Turtonen.