Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Raittiusyhdistys Koiton historia on värikäs. Mukaan mahtuu niin ilonpitoa ja harrastustoimintaa kuin aatteellisia kiistoja ja politiikkaa.”]
Raittiusyhdistys Koitto perustettiin 14. päivänä lokakuuta vuonna 1883 Helsingissä. Raittiusaate ei sinänsä ollut uusi asia, mutta Koitto oli mukana näyttämässä aatteelle kokonaan uutta suuntaa.
Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot ja moni muu oli jo perustanut raittiusseuroja vuosisadan alkupuolelta lähtien, mutta tuohon aikaan raittiusliike oli lähinnä sivistyneistön harrastus. Yläluokkaan lukeutuva Lönnrotkin varoitteli ylhäältä rahvasta juopottelusta ja puhui paloviinan käyttöä vastaan lääkärikirjassaan ”Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri” (1839) – hän ei tosin aina itsekään pysynyt oman seuransa periaatteissa.
Raittiusyhdistys Koitto toi kuitenkin aivan uusi tuulia. Yhdistyksen perusti Kansanvalistusseuran sihteeri ja valtiopäiväedustaja Aksel August Granfelt, mutta tällä kertaa osallisina toiminnassa eivät olleet vain ylhäiset. Koitto veti mukaansa joukoittain pääkaupunkiin muuttaneita työläisnuoria ja toi raittiuden ihanteen tavallisten ihmisten mieliin.
Alkuvaiheessa Koitto jakautui täyden raittiuden ja kohtuullisen raittiuden osastoihin. Kohtuuden kannattajiin kuuluivat ne jäsenet, jotka hyväksyivät raittiusliikkeen päämäärän, mutta eivät halunneet antaa ehdotonta raittiuden lupausta. Kohtuuden osaston erottua Koitosta muodostui yksinomaan täyden päihteettömyyden pohjalta toimiva raittiusyhdistys.
Samaa kehitystä kuvasi myös se, että suomalaisten raittiusjärjestöjen kattojärjestö oli alkuperäiseltä nimeltää Kohtuuden Ystävät. Vuonna 1884 nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa Raittiuden Ystävät, joka kuvastaa ajatusta, että päihteitä ei tarvita elämän iloihin tai suruihin lainkaan.
Heti ensimmäisinä vuosina Koittoon perustettiin kirjasto sekä laulu- ja soittokuntia. 1900-luvun alussa opinhaluisille järjestettiin erilaisia opiskelumahdollisuuksia kansakoulukursseista viulunsoittoon.
Viikkokokouksissa keskusteltiin urheilusta, säästäväisyydestä, väkijuomista sekä myös naisten asemasta ja äänioikeudesta. Koiton jäsenistön enemmistö oli nuoria aikuisia, hieman yli kaksikymmentävuotiaita. Vain murto-osa oli syntyperäisiä helsinkiläisiä. Koitto tarjosi sosiaalisen yhteisön juuriltaan irronneille, maalta muuttaneelle, kaupungin houkutuksille alttiille nuorisolle.
1900-luvun alussa yhdistys sai uusia jäseniä ja toiminta vilkastui. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa turmion lähteenä ei nähty vain juoppoutta. Käytiin jopa keskustelua siitä, voiko Koiton tilaisuuksissa tai Koiton tiloissa tanssia tai esittää näytelmiä. Terve ilonpito onneksi voitti.
Koitto hankki jäsenistölleen kesäsiirtolaksi Helsingin Vanhankaupunginlahdella sijaitsevan Lammassaaren vuonna 1904 ja sinne perustettiin näytelmäseura. Vuonna 1919 seurasta kehittyi Koiton Näyttämö. Koiton Näyttämö yhdistyi myöhemmin Kansanteatteriin, joka sittemmin sulautui Helsingin työväenteatteriin. Tämä taas muodosti pohjan tulevalle Helsingin kaupunginteatterille.
Vuonna 1915 Koitto erosi kattojärjestö Raittiuden Ystävistä. Työväestö päätteli, että puute ja kurjuus eivät johdu yksinomaan juoppoudesta, vaan että juoppous johtuu ainakin suurelta osalta vallitsevasta yhteiskuntajärjestelmästä. Raittiusasia nähtiin nyt osana vallitsevaa politiikkaa. Raittiiden ja hyvien elämäntapojen ihanteista ei luovuttu, mutta ne ymmärrettiin aikaisempaa väljemmin.
Suuri joukko koittolaisia osallistui sisällissotaan ja huomattava osa joutui sodan jälkeen vankileireille. Sodan päätyttyä yhdistyksen omaisuus julistettiin myynti- ja hukkaamiskieltoon. Toiminnan jatkaminen näytti vaikealta. Näyttämö ja sekakuoro käynnistivät toimintansa uudelleen jo syksyllä 1918. Myöhemmin perässä seurasivat myös muut piirit. Vuoden 1919 vuosikertomuksessa todettiin, että kansalaissota hävittiin, mutta kieltolaki tuli voimaan.
Suomesta Amerikkaan muuttaneille siirtolaisperheille alkoholi tuotti paljon surua ja murhetta. Aktiivista toimintaa oli ollut 1890-luvulta lähtien mm. Calumetin kuparisaaren siirtolaisten keskuudessa. Siirtolaisten joukossa oli myös Raittiusyhdistys Koittoon Helsingissä kuuluneita jäseniä. Amerikan suomalaisen raittiuskansan äänenkannattaja Koitto kehottaa perheenäitejä ja vaimoja ottamaan ohjat käsiinsä ja poistamaan väkijuomat kapakoista. Atlantin toisella puolellakin elettiin kieltolain aikaa.
Vuonna 1930 maan alla toimineet kommunistit saivat enemmistön Koiton hallituksessa, mikä puolestaan aiheutti lapualaisissa ankaraa vastustusta. Saman vuoden heinäkuussa viranomaiset sulkivat Koiton talon. Ovien avaamisen ehtona oli kommunistien erottaminen yhdistyksestä.
Koiton runsaan vuosisadan historiaan mahtuu siis monia vaiheita: ensimmäisinä vuosikymmeninään Koitto oli leimallisesti yhteiskunnallinen liike, sittemmin sivistys- ja kulttuuriliike ja 1950-luvulta lähtien nuoriso- ja varhaisnuorisoliike.
Kirjoittaja Tuula Vuolle-Selki on kasvatus- ja sosiaalihistoriaan perehtynyt tutkija sekä elämänkerta- ja tietokirjailija.
Lisää historiaa: Lue Amerikansuomalaisten raittiusliikkeen vaiheista
Teksti: Tuula Vuolle-Selki