Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Aki Kaurismäen tuore elokuva Toivon tuolla puolen vaikuttaa räjähdyksenomaisesti. Kekseliäällä, herkällä, sadun ja toden välimaastossa liikkuvalla käsikirjoituksellaan se avaa ikkunan pakolaisen todellisuuteen. “]
Toivon tuolla puolen kuvaa matkan mielettömyyttä, pakolaisen veitsenkärjellä keikkuvaa tilannetta ja Suomea paikkana muukalaisvastaisuuden ja taloudellisen epävarmuuden paineessa. Turvapaikan hakemisen toivottomuudesta puhuessaan se avaa kuitenkin toisenkin ikkunan. Epätoivon toisella puolen asuu rakkaus ja solidaarisuus.
Elokuvan ilmapiirissä vastoinkäymiset ovat arkea, mutta niitä vahvempia ovat auttamisen voima, aito välittäminen ja rohkeus. Kerronnan ja estetiikan mestari Aki Kaurismäki loihtii vastakohtien pohjalta esiin taiteellisesti lähes täydelliseksi hiotun elokuvan. Lopputulos sekä viihdyttää että liikuttaa niin, että kyyneleet ovat monesti lähellä. Tyylilleen uskollisena Kaurismäki tarjoaa katsojalleen nostalgiaa, hyvää suomalaista musiikkia ja tanssia, silmiä hellivää estetiikkaa ja korutonta, suoraa näyttelemistä.
Kaurismäen käsikirjoitus, Markku Pätilän työryhmän lavastus, kuvauspaikkojen valinta, Tiina Kaukasen pukusuunnittelu, Timo Salmisen kuvaus ja Olli Varjan työryhmän valaistus kuin myös Tero Malmbergin äänisuunnittelu ansaitsevat suuret aplodit. Kaurismäki liikuttelee työryhmäänsä niin taidokkaasti, että sen jokainen jäsen antaa kaikkensa. Kaurismäen työstä voimme kaikki olla ylpeitä.
Elokuva käsittelee kohtaamista, ystävystymistä, avunantoa. Selviämistarinoita.
Pikimusta yö. Tiukat yksittäiset valot. Ei sentään ole talvi. Syyrialainen on saapunut Suomeen.
Khaled (Sherwan Haji), takanaan pitkä matka ilman kotia, johon enää koskaan voisi palata. Hänen elämänsä on vailla perspektiiviä uuden elämän rakentamiseen. Hänelle on kerrottu matkalla, että Suomi on hyvä maa. Sattumalta Suomi. Khaled vain tarvitsee paikan, jossa jatkaa elämää.
Tuomari Nurmion kitara ja harras laulu “Oi mutsi, mutsi, tsikkaa lamppuun eldis” toivottaa matkalaisen tervetulleeksi Helsinkiin. Kauppamatkustaja Wikströmiä (Sakari Kuosmanen) väsyttää jatkuva reissaaminen ja jo yksitoikkoiseksi ja vähitellen myös kannattamattomaksi käynyt ala. Hän haluaa muutosta ja päättää avata ravintolan. Wikströmin ravintolassa asiakas saa vaatimattomien ruoka-annosten vastapainoksi arvokasta palvelua.
Vaikka ravintoloitsija tuskin pystyy maksamaan palkkoja henkilökunnalleen, tarjoaa hän työtä ja väliaikaisen suojan Khaledille.
Kaurismäen tarinoihin kuuluu rohkeus ja yrittäjähenkisyys, ja isotkin kolhut, jotka eivät kuitenkaan lannista. Läsnä ovat myös sattuma ja onni.
Päihteiden esilläolo elokuvassa on selvästi harkittua, niin kuin Kaurismäellä kaikki kuvaan liittyvät elementit.
Khaled viettää ensimmäiset viikkonsa vastaanottokeskuksessa. Siellä merkityksellistä on eri maista pakolaisina tulleiden ihmisten solidaarisuus. Toiseen turvapaikanhakijaan suhtaudutaan kuin veljeen. Omasta vähästä jaetaan ja annetaan ilman muuta lainaksi.
Kaurismäki kuvaa vastaanottokeskuksen puhtaana ja siistinä paikkana. Siellä ei juoda alkoholia. Kaurismäki selvästi haluaa esittää arabimaista tulleet tavoiltaan alkoholittomina. Turvapaikanhakija Khaledilla alkoholi ei aluksi kuulu kuvaan. Khaled juo pubissa kahvia, kun ympärillä reuhataan. Vasta kun Suomeen integroitumisen toive on kiihkeimmillään, hän tilaa ystävänsä kanssa alkoholia, “vääräuskoisten juomaa”.
Elokuva tematisoi myös runsaan juomisen taakkaa. Ravintoloitsija Wikström hylkää vaimonsa, joka on juuttunut keittiönpöydän ja viinapullon ääreen. Kun raitistuminen tuo naisen uusille urille, löytyy myös toivoa yhteiselolle.
Teksti: Silva Rikala Kuva: Malla Hukkanen, Sputnik Oy