Alva Forsius, yksi Suomen varhaisista sosiaalialan vaikuttajista, syntyi Åbyn kartanon tyttärenä 150 vuotta sitten. Porvoon seudulla 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa elänyt maailmanparantaja liittyi raittiusseuraan jo 18-vuotiaana ja aloitti uransa myös raittiustyössä.
Käsityönopettajana hän rohkaisi naisia kohottamaan perheen elintasoa tekemällä käsitöitä. Porvoossa harjoitettiin oljenpunontaa, ja sitä opetettiin Alva Forsiuksen käsityökoulussa. Olkihatut olivat suurta muotia, ja Porvoon seutu tuotti olkipunosta niiden materiaaliksi ja samalla rahallista ansiota naisille.
Kristillinen vakaumus ohjasi Forsiuksen Pelastusarmeijaan, joka tuohon aikaan vaikutti Suomessa varsin laajasti tarjoten soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Hän lähti Lontooseen William Boothin oppiin ja palasi Pelastusarmeijan luutnanttina. Hänen takkinsa rintamukseen oli kirjailtu elämänohje ”Allt för Jesus – kaikki Jeesukselle.”
Pian Forsiusta kutsuivat kuitenkin uudet haasteet. Synnyttäneiden äitien ja myös lasten kuolleisuus huoletti ja hän kouluttautui kätilöksi. Kätilönä hän laittoi seudun miesväen ahtaalle vaatien lisää resursseja synnytyslaitokselle. Rahan lisäksi tuoreen isän oli tuotava hirsi korvaukseksi kätilötoiminnasta. Kerrotaan, että Forsius sai isät tuomaan tyttölapsesta yhden hirren mutta pojasta kaksi.
Kun lapsenpäästölaitos oli saatettu hygieenisiin ja muutoinkin asiallisiin raameihin, Alva Forsius pääsi toteuttamaan rakkainta ideaansa. Synnytyslaitosta vastapäätä kohosi hänen ohjastuksessaan toinen kaunis puutalo, nimeltään Solhem. Siitä tuli maamme ensimmäinen aviottomien äitien turvakoti, joka aloitti toimintansa 1914. Tuolloin muualla vielä nimitettiin yksinäisiä äitejä hairahtuneiksi ja heidän lapsiaan äpäriksi. Forsius antoi heille ihmisarvon.
Alva Forsiuksen syntymän 150-vuotisjuhlassa 24.5.2016 hänen muistoaan vaaliva seura pystytti nyt retkeilymajana toimivan synnytyslaitoksen pihaan patsaan, jossa onnellisesti hymyilevä nuori äiti pitää sylissään lasta ja katsoo kohti Solhemin keltaista rakennusta.
Forsiuksen elämänura ansaitsi myös kirjan. Äidit ja äitien lapset -teos kertoo romaanin muodossa ihmisestä, joka oli sisäistänyt joulun tärkeimmän sanoman, lähimmäisenrakkauden. Kirja on saatavilla kirjakaupoissa, kirjastoissa ja verkkokirjakaupoissa.
Teksti: Maijaliisa Dieckmann Kuva: Pentti Pekkala