[ingressi teksti=”Toimittaja Ira Koivu sanoi huomanneensa vuonna 2011, että lasillinen viiniä silloin tällöin oli muuttunut pullolliseksi lähes joka ilta. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa juomisestaan blogia – anonyymisti. Aluksi Koivu ei ollut valmis puhumaan aiheesta omalla nimellään ja kasvoillaan.”]
Ira Koivu toivoo, että hänen kirjansa Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni, hälventäisi alkoholismiin liittyvää häpeää. Tätä häpeää kokevat erityisesti naiset. Hän haluaa romuttaa myytin alkoholiongelmaisesta naisesta. Alkoholisteista suurin osa on nimittäin aivan tavallisia ihmisiä, kuin kuka tahansa meistä. Sairautta ei usein näe päälle päin, vaikka ihminen itse ja mahdollisesti myös läheiset siitä vakavasti kärsivätkin.
Koivun mielestä media ja kirjallisuus kertovat lähinnä miesten toipumistarinoita. Naisten juominen on edelleen tabu. Hän kaipasi erityisesti tietoa siitä, mitä tapahtuu raitistumisen jälkeen. Koivu pelkäsi, että lopettamisen jälkeen elämästä tulee kuivaa ja ihminen muuttuu sosiaaliseksi hylkiöksi.
Näin ei käynyt.
Koivu on omistanut kirjan kaikille ihanille naisille, hyville tyypeille ja täydellisille äideille, jotka kulissien takana häpeävät ja salaavat juomistaan. Kyseessä on voimakirja, joka antaa luottamusta siihen, että alkoholin otteesta voi päästä irti. Kauhukuvaukset viikkojen ja kuukausien vieroitusoireista eivät aina ole totta. Se voi jopa olla yllättävän helppoa!
Kirjan kirjoittaminen oli Ira Koivulle terapiaa, joka johti isoon elämänmuutokseen. Koivu irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan, tekee muuttoa maaseudulle ja toteutti haaveensa oman hevosen hankinnasta. Yksi pitkäaikainen haave on myös työnteko vapaana yrittäjänä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella vuonna 2010 tehtyjen alkoholinkäyttöä koskevien tutkimusten mukaan suomalaisten naisten alkoholinkäyttö oli kuusinkertaistunut viimeisten 40 vuoden aikana. Miesten juominen on vastaavassa ajassa kaksinkertaistunut.
Enää vain 10 prosenttia naisista on täysraittiita. Naiset käyttävät alkoholia usein ja säännöllisesti. Kun 1960-luvun lopulla käytettiin kerran kuussa alkoholia, käytetään sitä nyt viikoittain. Alkoholinkäyttö on arkipäiväistynyt.
Viinistä vapaa -kirjassa Ira Koivu ei ole kokemuksensa kanssa yksin. Myös näyttelijät Essi Hellen ja Susanna Indrén sekä taideterapeutti Pia Sumupuu ja naisten päihdekuntoutukseen erikoistunut Raija Lindberg kertovat tarinansa.
Essi Hellen jätti alkoholin, koska tajusi, että siitä voisi tulla ongelma. Hän oli se, joka jäi vielä yhdelle, ja jolle viina maistui. Kriisin keskellä hän pelkäsi ajautuvansa alkoholistiksi.
Susanne Indrén muistuttaa, että alkoholismi on vakava sairaus, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Juomisen lopettamisen syynä oli myös hänestä luotu julkisuuskuva, jossa alkoholilla oli keskeinen osa. Indrénille juomisesta oli tulossa näkyvä ongelma ja lopettaminen oli ainoa vaihtoehto.
Pia Sumupuu tapasi ottaa lasin tai pari, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Alkoholi oli tapa päästä stressistä eroon ja hänestä tuli vähitellen tissuttelija. Kun juomista jatkui vuosia, hän häpesi ja lopulta masentui. Juomisen määrä oli loppujen lopuksi sivuseikka, kun ajatukset pyörivät joka tapauksessa alkoholin ympärillä.
Päihdeterapeutti Raija Lindberg tapaa perustamassaan hoitokodissa naisia, pääasiassa äitejä, joiden lapset on otettu huostaan äidin alkoholi-, huume- tai lääkeriippuvuuden takia. Näiden naisten pahimmat pelot ovat toteutuneet.
Tyypillisesti alkoholistinainen pyrkii pitämään yllä normaalia kulissia. Perheelliset alkoholistinaiset huolehtivat viimeiseen asti lapsistaan juomisen lomassa. Lasten huostaanotto on kontrollin menetyksen merkki. Huolestuttavinta on, että yhä useammin alkoholin ohella käytetään lääkkeitä. Täysin puhtaasti alkoholiriippuvaisia naisia on enää harvassa.
Lindbergin mukaan hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse juoda. Ei sellaisesta tule riippuvaista ihmistä. Yleensä alkoholismi on vastaus johonkin. Päihdehoidon tarkoitus tehdä päihteet tarpeettomaksi. Syyt, joihin päihteitä on tarvittu, tulisi myös hoitaa pois.
Miltä tuntuu raitis elämä?
Viinistä vapaa – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni -kirjan naiset ovat osanneet katkaista juomisensa ajoissa. He ovat ehtineet irti alkoholin otteesta ennen suurempia katastrofeja. Naiset hoitivat työnsä, kotinsa ja perheensä ja halusivat lopettaa juomisensa – ennen kuin siitä tulisi ongelma myös muiden silmissä. Kuten Ira Koivu toteaa, jokaisen pitää löytää oma pohjansa ennen kuin voi nousta.
Kirjan kohderyhmänä ovat kaikki alkoholinkäyttöänsä miettivät naiset ja heidän kumppaninsa. Koivun kirja ei anna ohjeita ja neuvo, vaan kertoo kokemusperäisesti, miten alkoholinkäytön lopettaminen voi muuttaa koko elämän – positiivisesti.
Kun lopettaa juomisen, huomaa hyvin pian, että itsetunto nousee. Se johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että voit alkaa luottaa itseesi: sinä tiedät, milloin pääset kotiin, ja tiedät olevasi vaikkapa ajokunnossa – aina.
Vuonna 1975 syntynyt Ira Koivu on työskennellyt muun muassa Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa, Trendissä ja viimeksi Kirjastoseurassa. Syystalvella 2015 hän vapautti itsensä viinistä ja kertoo kirjassaan, mitä tapahtuu, kun pistää korkin kiinni.
Teksti: Tuula Vuolle-Selki Kuva: Viisas Elämä Oy