Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Moni päihderiippuvainen äiti ei tiedä hänelle rakennetusta turvaverkosta ja avun mahdollisuuksista. Toisaalta ammattilaisetkaan eivät usein osaa tarjota apua. raitis.fi-lehden haastattelema entinen päihdeäiti löysi kuitenkin perheineen ratkaisun. “]
Vaikka päihdeäitiydestä ei juuri puhuta ääneen, tosiasia on, että Suomessa syntyy eri arvioiden mukaan 600–3000 päihteiden vaurioittamaa lasta vuosittain. Vaikeimmillaan äidin päihteiden käyttö voi ilmetä lapsella syvänä kehitysvammana ja lievimmillään erilaisina neurologisia oireina, kuten tarkkaavaisuushäiriöinä ja oppimisvaikeuksina.
Äitien päihteiden käyttö herättää voimakkaita tuntoja. Mukana on paljon paheksuntaa ja jopa suoranaista vihaa. Päihdeäideistä on paljon tietoa esimerkiksi netissä eri sosiaali- ja terveysalan tahojen sivustoilla. Kuitenkaan edes työnsä takia päihdeäitejä kohtaavat eivät aina osaa suhtautua hurjassa tilanteessa olevaan toiseen ihmiseen ennakkoluulottomasti.
Päihdeäitien suhteen olennaisinta on kuitenkin sama kuin muissakin lääkinnällisesti vaativissa tapauksissa: kuntoutuksen tulee olla moniammatillista ja pitkäkestoista.
Päihderiippuvaisia on vaikea tunnistaa neuvoloissa ja yleisessä terveydenhuollossa, minkä vuoksi näihin tilanteisiin on pyritty kehittämään erilaisia tunnistamisen menetelmiä. Suurin ongelma kuitenkin lienee siinä, ettei asiasta edelleenkään uskalleta kysyä suoraan.
Päihderiippuvaisen raskaus on aina riski, sillä vauvat syntyvät usein ennenaikaisesti. Tiettyjä huumeita käyttäneillä äideillä on myös suuri HIV- tai hepatiittitartunnan riski. Tällöin synnytysosastolla tarvitaan eristyshuoneita ja suojavarusteita hoitohenkilökunnalle. Myös synnyttävä äiti ja vauva tarvitsevat tehostettua seurantaa.
Äärimmäisissä tapauksissa äidin päihdeongelma havaitaan vasta synnytyssairaalassa, jolloin äidin motivaatio päihteettömyyteen on usein heikko. Päihderaskaus voi kuitenkin päättyä hyvin, jos äidillä on tarpeeksi voimakas motivaatio parantua ja hänelle on tarjolla laaja ja moniammatillinen hoitopolku. Tämä tarkoittaa kokonaisvaltaista tukiverkkoa, jossa toimivat yhdessä neuvola, synnytyssairaala, päihdehoito, lastensuojelu, lastenlääkäri, lastenneurologia, sekä aikuis- ja lastenpsykiatria, avohuollon tukitoimet ja ensikoti.
Ensi- ja turvakotien liitto ry:n Pidä kiinni -hoitojärjestelmä on valtakunnallinen hoitojärjestelmä päihdeongelmaisten odottavien äitien ja vauvaperheiden auttamiseksi. Hoitojärjestelmä muodostuu odottavien äitien ja vauvaperheiden päihdeongelmien kuntoutukseen erikoistuneista ensikodeista, avopalveluyksiköistä sekä kehittämiskeskuksesta.
Hoitojärjestelmän tavoitteena on taata fyysisesti ja psyykkisesti turvalliset olosuhteet vauvalle sekä tukea vanhempia päihteettömyydessä ja arjen vanhemmuuteen kasvamisessa. Hoidon ja tuen tavoitteena on ehkäistä sikiövaurioiden syntymistä sekä auttaa vuorovaikutuksen syntymistä vauvan ja vanhemman välille.
Pidä kiinni -kuntoutuksen perustana on työntekijän ja asiakkaan välinen luottamuksellinen suhde sekä samassa tilanteessa olevien perheiden jakama tuki. Päihdeongelmien hoitoon erikoistuneissa yksiköissä yhdistyvät sujuvasti lastensuojelu ja päihdekuntoutus saman katon alla.
Päihdeperheen kuntoutukseen kuuluu jatkokuntoutussuunnitelman laatiminen lapselle ja vanhemmille, vanhempien päihdekuntoutukseen ohjaaminen, sekä vauvalähtöinen työskentely perheen ja sen lähiverkoston kanssa.
Pidä kiinni -hoitojärjestelmän ovat kehittäneet kehittämispäällikkö Maarit Andersson Pidä kiinni -hoitojärjestelmän kehittämiskeskuksesta sekä yhteistyössä useat ensi- ja turvakotiyhdistykset eri puolilta maata.
Huumemaailman pyörteissä kymmenen vuotta elänyt kahden pojan äiti kertoo, että ilman omaa motivaatiota ja kattavaa palvelujärjestelmää hän ei olisi kyennyt tarjoamaan samanlaista päihteetöntä elämää lapsilleen kuin se on nyt.
Nainen kertoo, että hänen nuorempi poikansa on syntynyt huumevauvana, mutta hänen vanhempi poikansa on saanut täysin puhtaan raskauden, vaikkakin elänyt varhaislapsuutensa huumearjen keskellä.
– Minun päihdehistoriani on alkanut jo vuonna 2005, mutta olin täysin kuivilla vanhemman poikani raskaus- ja vauva-ajan vuosina 2007–2009. Päihteiden käytön aloitin uudestaan vuonna 2010 silloisen miesystäväni myötä. En koskaan hakenut päihteistä sekavaa oloa, vaan lähinnä fyysistä jaksamista, pirteää tehoäitioloa ja euforian tunnetta, hän kuvailee.
Nainen kertoo tehneensä useaa eri työtä hänen vanhemman poikansa ollessa vielä pieni.
– Opettelin salaamaan sujuvasti päihdeongelmani, sillä pelkäsin valtavasti poikani huostaan ottamista. Vuonna 2013 elämäni heitti kuperkeikkaan uuden miesystävän ja raskauden myötä. Päätin, että nyt kaiken täytyy viimeinkin muuttua. En halunnut lapsilleni sellaista elämää, jota vietin. Vaikka pelkäsin silmittömästi lasteni huostaanottoa, varasin ajan sosiaalitoimistoon omalle lastensuojelun työntekijälle ja pyysin, että perhetyöntekijäni tulisivat samaan palaveriin. Kirjoitin tuota palaveria varten myös kirjeen, missä kerroin päihteiden käytöstäni, raskaudestani ja tuntemuksistani, hän muistelee.
Näinä päivinä raitista perheenäidin elämää viettävä nainen kertoo, että tehtyään ilmoituksen asiasta, hänen esikoislapsensa sijoitettiin kuukaudeksi mummonsa luokse.
– Aloitin samaan aikaan itse neuvolassa käynnit ja sain ohjeistuksen mennä Turun yliopistollisen sairaalan päihdeäitien poliklinikalle. Tuolloin minulle aloitettiin myös subutex-korvaushoito. Lyhyen jakson jälkeen saimme poikani kanssa paikan Järvenpään Sosiaalisairaalasta. Olimme siellä noin kolme kuukautta, kunnes meille järjestyi paikka oman kaupungin ensi- ja turvakodista. Siellä sain elämään yleisesti paljon uutta näkökulmaa, sekä tukea vanhemmuuteen ja eroon päihderiippuvuudesta.
Noin viiden kuukauden kuluttua myös lapsen isä pääsi asumaan ensi- ja turvakotiin.
– Hän oli aloittanut oman korvaushoitonsa avopuolella ja lopettanut päihteiden käytön itsenäisesti, haastateltava painottaa.
Nainen jatkaa, että koko perheen kuntoutus pohjautui niin sanottuun yhteisökuntoutukseen, joka oli monen asian kannalta loistava juttu.
– Neljä kuukautta ensikotiin saapumisemme jälkeen nuorempi poikani ilmoitti tulostaan. Kirjauduin tavalliselle synnytysosastolle, ja vaikka periaatteessa pahimman vaiheen olisi täytynyt olla jo ohi, mieltäni painoi valtava pelko siitä, että lapseni saisi vieroitusoireita heti synnyttyään. Tuona neljän kuukauden ensikotiaikana olin nähnyt usean subutex-vauvan, joista jokainen oli joutunut keskolaan morfiinihoitoon, hän kuvailee kauhulla.
Viimein koitti se päivä, jolloin naisen nuorempi poika syntyi potrana, vajaan viiden kilon painoisena vauvana.
– Tuosta hetkestä alkoi elämäni kolme vaikeinta vuorokautta, sillä vastasyntyneen vieroitusoireet alkavat kolmen päivän sisällä syntymästä. Poikani on ihmeellinen, hän ei saanut yhtään vieroitusoiretta. Olen tästä äärimmäisen kiitollinen, sillä en osaa edes kuvitella, mitä kävisin sisälläni, jos olisin nähnyt lapseni kärsivän niistä oireista, joita itse pelkään kaikkein eniten, hän sanoo pudistaen päätään.
Onnellista perheenäidin arkielämää viettävä nainen kertoo olleensa nyt raittiina liki kolme vuotta.
– Laitoskuntoutus oli mielestäni yksi elämäni parhaimmista ajanjaksoista. Suomessa onkin mielestäni hyvä hoito raskaana oleville päihteidenkäyttäjille, mutta myös isät tulisi huomioida heti kuntoutuksen alusta saakka. Meidän kohdallamme lapsen isän täytyi vieroittaa itsensä avohoidossa, eli hän joutui käymään kaikki asiat läpi yksin ja itsenäisesti ilman tukea. Meillä kävi kuitenkin tuuri, sillä häneltä löytyi päättymätön halu selvitä raittiiksi, jotta hän pääsisi luoksemme laitoshoitoon, nainen kertoo kiitollisena.
Tomera nainen jatkaa, että he olivat kaiken kaikkiaan laitoskuntoutuksessa vuoden ja kolme kuukautta, minkä jälkeen heidän kuntoutuksensa jatkui avokuntoutuksena.
– Avokuntoutus toteutetaan tavallisen arjen ohella omassa kodissamme. Käymme kolme kertaa viikossa kuntoutuspaikassa, kerran kuukaudessa yhteisökokouksessa sekä omahoitajan luona keskustelemassa. Tämän lisäksi meillä käy perhetyöntekijä kerran kuukaudessa ja kokoonnumme verkoston kanssa käymään läpi perheemme asioita. Mitä kauemmin kuntoudumme, sen parempi ja turvallisempi on lasteni tulevaisuus. Harjoittelemme mieheni kanssa vanhemmuutta ja parisuhdetta, ja käymme läpi omia vaikeitakin henkilökohtaisia asioita, hän kuvailee.
Nainen lisää, että hänen nuoremmalla lapsellaan on tavallinen neuvolaseuranta, minkä lisäksi hänellä on säännölliset käynnit sosiaalipediatrisella poliklinikalla. Siellä hoitotaho seuraa tarkemmin lapsen kehitystä, vanhemman ja lapsen välistä suhdetta, sekä perheemme päihteettömyyttä.
– Itse saan edelleen korvaushoitoa, mikä tarkoittaa, että haen lääkkeeni kerran viikossa. Tuolloin minulta otetaan samalla seula ja tarkastetaan käsivarret mahdollisten pistosjälkien varalta. Näiden lisäksi hoitolaitos voi lähettää minulle milloin tahansa kutsun mennä yllätysseulalle. Tämä kaikki sopii meille hyvin, sillä olemme valmiita ottamaan kaiken avun ja tuen vastaan, hän painottaa kiitollisena saamastaan avusta.
Nainen kuvaa, kuinka hän on perheineen oppinut nauttimaan arjen pienistä asioista.
– Olen nykyään paljon rauhallisempi äiti ja saanut kokonaan takaisin unohtuneen empatiakykyni. Olen oppinut olemaan itselleni armollinen ja antamaan luvan myös itkeä ja surra, mitä en tehnyt vuosiin. Olen miettinyt ja päättänyt, että jos joskus päihteiden käyttö vielä houkuttelisi, niin olisin nyt vanhempi, viisaampi ja nöyrempi päihteiden käytön seurausten suhteen. Olen päättänyt sen, että silloin ajattelisin lapsiani ensin, sillä he ansaitsevat puhtaan elämän, hän lopettaa katsoen rakastavasti lapsiaan.
Tässä artikkelissa on käytetty seuraavia lähteitä: Päihdeäiti äitiyshuollon asiakkaana, Birgitta Koskinen Laura Soininen opinnäytetyö Toukokuu 2010 Hoitotyö Sosiaali- ja terveysala, tervesuomi.fi, verneri.net ja Ensi- ja turvakotien liiton julkaisut.
Teksti: Minna Korva-Perämäki Kuvat: Haastateltavan kotialbumi ja Minna Korva-Perämäki