Raittiuden Ystävät Ry
[ingressi teksti=”Eero Heinonen on tullut tunnetuksi maailman maineeseen nousseen The Rasmus -yhtyeen basistina, mutta hän on myös elokuvaohjaaja ja perheen isä. Parhaimmillaan työ tai musiikki antaa hänelle flow-tilaksi kutsutun täydellisen tasapainon ja keskittymisen kokemuksen, jossa voi täysin antautua hetkeen.”]
Unelma rock-elämästä ajoi teinipoikien porukkaa musiikin pariin viime vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä. Eero Heinonen on yksi heistä. Bändin nimeksi annettiin The Rasmus.
– Me perustettiin Rasmus yläasteella. Dead letters -albumia ja sen sinkkubiisien levyjä myytiin maailmalla kaksi miljoonaa kopiota, Heinonen ynnää.
Se on kova juttu kuin rock itse.
Vuodenajat ovat ehtineet vaihtua monesti, miljoonia levyjä myyty ja lukemattomia keikkoja soitettu. Matka on vienyt syvältä Siperiasta Etelä-Amerikan ytimeen ja monen moneen muuhun maailman kolkkaan. Balanssi on pysynyt. Tytöt ovat menettäneet tajuntansa, mutta bändin jätkät pysyneet järjissään – ja mikä tärkeintä: yhä ystävinä.
Se jos mikä on rock-musiikissa ja menestyksen aallokossa harvinaista, jopa ainutlaatuista.
[nosto teksti=” Isoille yleisöille soittamisen halu oli väkevä eteenpäin vievä voima.”]Heinonen itse kokee sopuisan ystävyyden yhdeksi bändin suurimmista saavutuksista.
Tähdet olivat suotuisat. Oikeaan aikaan tuli sopivissa määrin onnistumisia, saatiin oma biisi soimaan silloiseen Radio Mafiaan, ja muutama tärkeä festarikeikka, sekä tietysti levysopimus. Pian bändin keikkamyynnin mestaroi ilmiömäinen Seppo Vesterinen.
Haave nuorena siitä että saisi esiintyä kaverien kanssa toteutui. Isoille yleisöille soittamisen halu oli väkevä eteenpäin vievä voima. Rasmus pääsi tekemään levyä myös Ricky Martinille, Kissille, Madonnalle ja monelle muulle supertähdelle tuottaneen Desmond Childin kanssa. Omat idolit olivat Metallica, Nirvana, Red Hot Chili Peppers ja kotimainen Kingston wall.
Toisin kuin moni esikuvista, kukaan yhdessä yläasteelta maailman maineeseen ponnahtaneesta bändistä ei ole kuollut, seonnut tai alkoholisoitunut. Liekö luomu asenne myös syy bändin pysymiseen yhdessä.
Rauhallinen ja huomaavainen laulava basisti katselee maailmaa yhä kuin avoimen nuorukaisen silmin, jolle musiikki on elämän suuri tutkimusretki.
[nosto teksti=”Musiikissa on enemmän löydettävää kuin ihmiselämän aikana ehtii löytää.”]- Tajusin suht nuorena, alle kymmenvuotiaana, että rockista saan hyvät kicksit. Harrastin myös klassista! Äidin levyhyllyn Neljä vuodenaikaa oli minusta yhtäläisesti hieno teos. Rockmusiikista saan kuitenkin edelleen potkua. Se, että siitä tuli ura, on tietenkin ahkeran työn ja periksiantamattomuuden tulos. Opinnot ja uran luominen veivät monen musiikinlajin ääreen. Tajusin, että musiikissa on enemmän löydettävää kuin ihmiselämän aikana ehtii löytää.
Valitsemalleen musiikin lajille epätyypillisesti Heinonen totisesti uskoo päihteettömyyteen ja on pitänyt päänsä selvänä lähes kaksikymmentä viimeistä vuotta. Hän kertoo, ettei päihteettömyys ole niin vaikeaa, kuin voisi kuvitella. Bändissä, jossa kaikki jäsenet ovat tasavertaisia, sitä myös kunnioitetaan.
Voi tietysti moni muukin asia viedä mieheltä jalat alta, kuin kemikaalit.
Heinonen ihastui maailman matkoillaan itämaisille tansseille omistautuneeseen australialaiseen neitoon, Jessicaan. Jälkikasvuakin on jo saatu aikaiseksi.
Ennen kuin jatkat lukemista, voit halutessasi kuunnella Heinosen säveltämän ja laulaman kappaleen Give me the power back. Kappale löytyy Heinosen toisen yhtyeen Hay and Stone -yhtyeen levyltä Making the waves.
Vaikka basistin ensimmäinen intohimo eli musiikki on työllistänyt jo toista vuosikymmentä, hakee hän nyt muita tapoja itsensä ilmaisemiseen. Uudeksi väyläksi onkin muodostunut elokuva ja dokumentti.
Hänen ohjaamansa Tero Tähtisen matkanovelliin perustuva lyhytelokuva Walker voitti vuoden 2013 “Third world indie film festival“ -palkinnon. Myös Neloselle tehty dokumentti laulajakollegasta Chisusta kosketti monia kuten myös Heinosen kansainvälisempi documenttielokuva Dance for Two.
Tällä hetkellä Heinonen on tekninen ohjaaja suomalaisessa Rendel-nimissä supersankarielokuvassa, jota ohjaa yhdessä Jesse Haajan kanssa.
Uran vaihtaminen on tuntunut muusikosta työläältä, mutta se on toisaalta myös rikastuttanut elämää.
– Ensin ajatus pelotti. Huomasin, että joistain ominaisuuksista joudun luopumaan tajutessani, että mun täytyy tehdä muutakin työtä kuin keikkailla bändin kanssa.
Uusi suunta, kollegat, sidosryhmät ja kokemukset ovat antaneet laveamman kuvan elämästä.
Rasmus keikkailee yhä, joskin harvemmin kuin ennen. Eikä monissa muissakin kokoonpanoissa soittanut Heinonen edes haluaisi kokonaan luopua musiikista. Bändin ystävyys ja yhdessä soittaminen antaa paljon.
Mutta mistä basisti, laulaja ja lauluntekijän mielestä musiikissa on pohjimmiltaan kyse?
– Musiikki merkitsee väylää asiaan, jota käsitelläkseen ihminen ei tarvitse sanoja tai kieltä saati mielipidettä, mies määrittelee.
[nosto teksti=”Täytyy asettua asemaan, jossa on haavoittuvainen, olla kokonaan oma itsensä ja tunteiden kanssa täysin esillä.”]Heinonen selittää, että soittaessa ja laulaessa on hyvä olla auki. Täytyy asettua asemaan, jossa on haavoittuvainen, olla kokonaan oma itsensä ja tunteiden kanssa täysin esillä. Ja siihen pystyäkseen on astuttava jo ennen esiintymistä ulos arkisesta ajattelusta ja liiasta kontrollista. Täytyy ikäänkuin avautua sisäisesti.
Muusikko toteaa, että tässä kohden monet hänen kollegansa etsivät turvaa päihteistä, kun vaikkapa suorituspaine tai kontrolloiva mieli estää luontevan olemisen. Osalle syy itsensä päihdyttämiseen voi olla myös turhautuminen maailman tilaan.
– Turhautuminen, siksi että muu maailma ei ymmärrä, että mikä kaikessa menee pieleen, Heinonen pohtii.
Hän on itsekin parantanut maailmaan muun muassa tekemällä vapaaehtoistyötä Helsigin lastensairaalan parissa. Kuitenkin paras apu omaan oloon ja kykyyn avautua on hänen mukaansa tasapainoinen mielentila, joka tunnetaan nimellä flow.
– Flow on se sana, joka asiaa kuvaa parhaiten. Jos antautuu irrallisesta itseajattelusta ja antautuu hetkeen, flow-tila pystyy tulemaan ihmiseen. Täydellinen antautuminen on kovin vaikeaa, mutta sitä voi harjoitella. Esimerkiksi itse harjoittelen meditoimalla.
Flow-ilmiön – tai suomeksi virtauskokemuksen – esitteli ensimmäistä kertaa Yhdysvaltalainen psykologi Mihály Csíkszentmihályin. Flow-kokemuksessa ihminen on täysin tasapainossa itsensä kanssa, ja koko huomio on keskittynyt tekeillä olevaan asiaan. Muut asiat, kuten suorituspaineet, ajatukset ja jopa aika, häviävät. Csíkszentmihályi on todennut tutkimuksissaan, että ihmiset ovat onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä. Samalla myös suorituskyky kasvaa.
Heinonen kertoo, että joskus flow-tila säilyy pitkäänkin. Itsestään virtaavaan tilaan liittyy monesti musiikki tai musisointi.
Tässä voit kokeilla Heinosen meditaatiotekniikkaa. (ns. Sahaja Yoga -meditaatio). Videolla on 6 minuutin ohjattu helppo harjoitus. Paina vain video päälle ja seuraa ohjeita.
Kun tarpeeksi pitkään on tien päällä, saa väkisinkin perspektiiviä kotimaahan ja sen kansaan. Monelle suomalaiselle kotimaiset ja länsimaiset tavat ajatella, ovat, jos eivät se ainoa oikea, ainakin ainoa itselle täysin luonteva tapa suhtautua asioihin. Eero Heinonen on nähnyt matkoillaan monenlaista ja oppinut uusia näkökulmia.
[nosto teksti=”Meidän ajattelutapa on vain yksi muiden joukossa”]- Meidän ajattelutapa on vain yksi muiden joukossa ja Suomi vain yksi monista maista. En enää pidä yhtä tapaa tai maata parempana tai huonompana kuin muita. Oli mulle ehkä vaikeaa ymmärtää, että meilläkin on omat heikkoutemme ja sokeat pisteet suomalaisessa yhteiskunnassa, eikä niistä voi olla ylpeä. Maailma on täynnä mielenkiintoisia paikkoja, ihmisiä, mahdollisuuksia, nousevia uusia ideoita ja samalla kuihtuvia vanhoja aatteita.
Tämä juttu on osa artikkeleiden sarjaa, jossa kerrotaan hetkessä elämisestä ja flow-tilasta.
Teksti: Saska Aaltonen, kuvat: Jessica Heinonen