Raittiuden Ystävät Ry
Nuorimpien suomalaisten mielestä Mikko Kuustonen on kuuluisa, koska hän on Iina ”Jani-Petteri” Kuustosen isä. Se sopii raitistuneelle ja nöyrälle konkarimuusikolle, joka ei aina ole tunnistanut itseään omasta julkisuuskuvastaan.
Jos elo maan päällä jatkuisi ikuisesti, se ei tuntuisi miltään. Ja jos kaikkea on saatavilla, mikään ei tunnu miltään. Nämä viisaudet alkoivat ujuttautua Mikko Kuustosen sisään Afrikassa, missä mies kiersi ja työskenteli YK:n hyvän tahdon lähettiläänä. Tänä päivänä ne ovat erottamaton osa hänen persoonaansa. Osa, jonka ansiosta 52-vuotias Kuustonen tuntee monta kertaa päivässä iloa siitä että on elossa. – Elämän rajallisuus lisää onnellisuutta, mies havainnoi. Mikko Kuustosen tärkein henkinen matkamuisto Afrikasta on ollut kuoleman muuttuminen todelliseksi, arkipäiväiseksi.
Oma tila pullon pohjalta
– Meidän länsimaalainen kulttuurimme pyrkii lujaa kuolemattomuuteen, ihanteissamme on ikuisen nuoruuden perusvire. Se näkyy muun muassa vanhusten hoidon huonossa tilassa. Se näkyy kenties myös mielihyväkeskeisyytenä, Mikko Kuustosen mielestä surkuhupaisana onnellisuuden hakemisena. Aika on repivää, ihmisillä on kovat paineet, joihin haetaan vapaa-ajalla nopeaa helpotusta.
– Raittiutta ei saisi irrottaa keskustelussa muusta elosta. Päihtyminenhän on taivaan lahja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, tavallinen ratkaisu pään nollaamiseksi. Tähän ratkaisuun turvautui pitkään Kuustonenkin. Hän ei koskaan keikkaillut humalassa, mutta kotona tyhjeni viinipullo jos toinenkin. Olemiseen ja oman tilan ottamiseen. Palkintomentaliteetilla.
– Hyvin harvat huomasivat, että olin alkoholisti, koska en pyörinyt ulkona ympäripäissäni, vaan käytin liikaa alkoholia privaatisti. Join yksin. Alkoholi masensi miehen. Lopulta Mikko Kuustonen päätti, ettei hänellä ole varaa jatkaa näin.
– On hankalaa ja piinallista, miten paljon voimia alkoholin käyttö syö. Mieli kääntyy sisäänpäin. Halusin vapauttaa ajatukseni ja energiani johonkin muuhun! Raittius on ollut minulle suunnattoman suuri helpotus. Myllyhoito ja toisten raitistuneiden seura ovat auttaneet Mikko Kuustosta pysymään raittiina nyt seitsemän vuotta. Keikkailun vähentämisestäkin on ollut apua.
– On tosi hauskaa mennä nukkumaan keikan jälkeen viideltä aamulla valmiina uuteen keikkaan seuraavana iltana, jos on parikymppinen ja mieluiten vielä sinkku. Mutta ei enää tässä iässä. Kuustonen on sitä paitsi saanut tarpeekseen siitä, miten kännissä konserttiyleisö saattaa Ruotsin risteilyillä tai Lapin lomakeskuksissa olla.
– Minusta on järjetöntä Lapin haaskausta lennättää liuta ihmisiä sinne dokaamaan.
Jäljellä lapsenusko ja halu toimia
– Viimeksi eilen sain postia, jossa joku tuntematon sanoi, että voin vielä palata Jeesuksen luo. Vastasin, että miksi luulet että olen lähtenyt. Mikko Kuustonen on kristitty. Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin 80-luvulla, jolloin hän työskenteli nuorille saarnaavana evankelistana. Kun hän loikkasi gospelmusiikin aitauksesta laajemmille laitumille, moni luuli erheellisesti hänen hylänneen kristinuskon.
– Identiteettini kristittynä nojaa nykyään vahvasti ajatukseen armosta. Että ansioton rakkaus on tullut meidän osaksemme. Minulle se on äärimmäisen vapauttava asia.
– Dogmatiikka ei minua kiinnosta, minun uskoni on lapsen uskoa. Tiedän, etten selviä yksin, en ilman muita ihmisiä ja Korkeampaa Voimaa. Armon ajatusta on joskus vaikea löytää, kun pienet kristilliset piirit sulkevat toisinajattelijat ulos taivasten valtakunnastaan. Kuustonen on tullut allergiseksi tällaiselle kristillisyydelle, ja nöyräksi näkemään, että jotkut asiat voivat olla paremmin toisaalla. Esimerkiksi Afrikan muslimiyhteiskunnissa HIV-tartuntojen määrä on selvästi pienempi kuin kristityillä alueilla.
Kun Kuustonen alkoi kolmenkympin korvilla tehdä muutakin kuin hengellistä musiikkia, hän sai uusia ystäviä. Heidän elämäänsä alkoholi kuului tavalla, joka tuntui positiiviselta ja harmittomalta.
– Alkoholi on parhaimmillaan sosiaalisuutta ja iloa elämään lisäävä väline. On kuitenkin suuri joukko meitä, joille se on muuttunut rasitteeksi, tavattoman huonoksi psyyke lääkkeeksi, Kuustonen sanoo. Mikko Kuustonen on tyytyväisenä pannut merkille muutoksen suomalaisten muusikkojen alkoholikulttuurissa. Kaukana ovat ne ajat, joina Irwin Goodmanin yleisö vaati rahoja takaisin jos tämä yritti esiintyä selvin päin.
– Nuorilla kollegoilla on terveempi ja ammatillisempi asenne, kovempi ammattitaito ja parempi työmoraali kuin minun sukupolveni muusikoilla. Monet ovat jo lähtökohtaisesti raittiita, koska ymmärtävät, että alkoholisti ei pärjää missään ammatissa, Kuustonen kehuu.
Terveellisiä Afrikan säilykkeitä
Edellisessä raitis.fi -lehden numerossa muslimit pohtivat, eikö kristityillä ole mitään sääntöjä, onko kaikki syntinen sallittua. Mikko Kuustonen ymmärtää kysymyksen. – Kristinusko on laiskurin uskonto. Kun omilla teoilla ei voi pelastua, ajatukseen armosta voi suhtautua niinkin, ettei millään ole väliä. Kuustosen tuo armo on kuitenkin vapauttanut toimimaan, tehnyt hänestä nöyrän sekatyömiehen. Musiikin ja kehitysmaamatkojen ohella hän on luonut televisio-ohjelmia, kuten aiemmin Mansikkapaikkaa ja nykyään Nelosen Hyviä ja huonoja uutisia.
– Olen umpiutelias ja -tiedonjanoinen. Uusia asioita täytyy koko ajan oppia. Yksi kohtalaisen uusi asia on luennoida työpaikoilla hyvästä, hitaasta elämästä. Onnen rakennuspalikoista.
– Suomi on yhteisöllisyyden kehitysmaa. Me olemme osa maailman rikkainta eliittiä, ja samalla puusta pudonneita. Meistä on tullut niin vahvasti yksilökeskeisiä, että yksin pitäisi selvitä silloinkin, kun ei voida kovin hyvin, Kuustonen luonnehtii.
– Afrikassa yhteisöllisyys toimii. Se on jotenkin säilöytynyt niihin maailmankolkkiin, joissa ei ole tapahtunut salamannopeaa vaurastumista. Joissa pieni ilo tuntuu suurelta.