Päihdeongelmaisten keskuudessa pyörii legendaarinen sanonta: Päihdekatkaisun jälkeen avautuva ovi on Alkon ovi. Tuskinpa tässä totuudessa suomalaisesta päihdehuollosta on suuria maantieteellisiä eroja.
Kyse on todellakin päihdehuollosta ja päihdepolitiikasta, ei päihteettömyyspolitiikasta tai päihtettömyyshoidosta.
Kun vien autoni huoltoon, väsyneet vanhat öljyt vaihdetaan ja paikat tarkistetaan. Näin autoni taas jaksaa palvella, eikä se jätä minua taipaleelle. Samaan tapaan suomalainen päihteiden käyttäjäkin menee käymään suomalaisessa päihdehuollossa jaksaakseen taas juoda tai saadakseen neuvoja kohtuulliseen päihteiden väärinkäyttöön.
Minäkin olin aikoinaan alkoholi-nimisen hermostomyrkyn ja liuotinaineen vuoksi päihdehuoltomme kohtuukäytön kurssilla. Siitäpä tulikin mieleeni kysyä, missä viipyvät tupakoinnin tai heroiinin kohtuukäytön kurssit? Siinäpä hyvä esimerkki siitä, miten taitavia olemme huijaamaan itseämme!
Jos asiakasta hoitaa päihdehuolto tai päihdetyöntekijä, ei tarkoitus kai olekaan parantaa päihteiden väärinkäyttäjää. Hänhän vain päihdehuoltaa potilaita. Mistä siis löytyisi päihteettömyyshoitoa ja sitä tarjoavia päihteettömyystyöntekijöitä? Itse laukkasin aikoinaan päihdeongelmani kanssa myös lääkäreillä ja psykologeilla. Näin jälkeenpäin voin todeta, että päihdeongelmani ratkaisemisen kannalta he hyötyivät enemmän minun rahoistani, kuin minä heidän avustaan.
Minulla ja lukuisilla ystävilläni on päihdehuoltomme entisinä asiakkaina omakohtainen näkökulma suomalaiseen päihdepolitiikkaan, päihdehuoltoon, päihdeoppaisiin ja päihdetyöntekijöihin. Tästä näkökulmasta katsoen toiminnan tavoitteena on todellakin päihteiden käytön edesauttaminen, ei päihteettömyys. Ehkä parempi nimitys toiminnalle olisi alkoholiteollisuuden huolto-organisaatio!
Osaan kyllä antaa arvoa uurastaville päihdetyöntekijöille. Nämähän on pantu lähes olemattomilla resursseilla lakaisemaan järkyttävää kansallista ongelmaamme maton alle. Eivät he voi kauhalla kauhoa, kun ovat itsekin vain lusikalla saaneet.
Suuri huijaus moninkertaistuu, kun päättäjät ovat yrittäneet täyttä ymmärrystä vailla päättää. Sitten tulee työntekijä, joka luulee parantavansa ja vielä lopuksi asiakas, joka luulee paranevansa. Kun asiakas toipuu jatkamaan ongelmallista käyttöään, mikään ei ole muuttunut. On vain käytetty kyseiset määrärahat loppuun. Voittajana tästäkin on selvinnyt vain ja ainoastaan markkinavoimat eli alkoholi- ja lääketeollisuus.
Yhteiskuntamme kirosana on raittius. Niinä kuuluisina raittiusaikoina raittius lähes raiskattiin paitsi sanana, myös toimintana. Itsekin hieman vieroksun raittiussanaan liitettyä määrettä, joka viittaa enemmänkin raamattuun, kuin suomalaiseen päihdepolitiikkaan.
Jos haluamme puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja odottaa todellisia tuloksia, on päihdepolitiikan ja päihdehuollon muutettava radikaalisti tavoitteitaan kohti päihteettömyyspolitiikkaa ja päihteettömyyshuoltoa. Sitten tarvitaan vielä päihteettömyystyöntekijöitä hoitamaan eli parantamaan, ei huoltamaan ja edesauttamaan päihdeongelmaisia ongelmissaan.
Päihdepolitiikkamme ongelma on todellakin asenteessa, sillä asenne tehtävän alussa määrittelee tehtävän lopputuloksen. On turhaa miettiä, miksi kansakuntaamme vaivaava järkyttävä päihdeongelma ei ota laantuakseen ja miksi emme saa päihdeongelmaamme kuriin. Ensin on syytä korjata asenne ja miettiä vasta sitten tehtävän lopputulosta. Asenne on minunkin aseeni.