Raittiuden Ystävät Ry
Jos minulla olisi iso koti ja samanhenkinen kaveripiiri, tekisimme yhdessä ruokaa ja viihtyisimme lauantai-iltaisin. Mutta ei. Myös raittiina viihtyvää porukkaa on ollut vaikea löytää, valittaa Henna Kähkönen, 21.
Henna Kähkönen elää onnekseen Porvoossa, joka tarjoaa vaihtoehdon niille, joita meluisat baarit, sammaltavat kaverit ja krapula eivät houkuta. Oman elämänsä sankarit -yhdistys pitää jäsentensä ja Porvoon Raittiusseuran tuella lauantai-iltaisin auki päihteetöntä olohuonetta kerhotilassa kaupungin keskustassa. Siellä voi muun muassa syödä iltapalaa, pelata lautapelejä, roikkua netissä, katsoa telkkaria, kuunnella musaa ja ennen kaikkea tutustua nuoriin, jotka viihtyvät parhaiten selvin päin. Nuoruus on venyvä käsite. Kaikki 13 vuotta täyttäneet ovat tervetulleita, yläikärajaa ei ole.
Tilaakin on, paljastaa piipahdus päihteettömässä olohuoneessa satunnaisena lauantai-iltana. Yhteisten iltojen vetäjä Joni Villanen, 23, pääsee illan aikana moikkaamaan neljää nuorta.
Missä Porvoon nuoret ovat?
– On aika vähän ulospäin suuntautuneita raittiita nuoria, jotka uskaltautuvat tänne tuntemattomien keskelle. Raittiit nuoret eivät välttämättä myöskään tarvitse vaihtoehtoa baarille. Heillä on elämässä niin paljon muutakin, Villanen arvelee.
– Kaipaisin tänne taviksia, joilla on halu kokeilla päihteetöntä hauskanpitoa.
Viikonloput valuvat hukkaan baareissa
Kaikille avoin raitis ilta Suomessa osoittaa, miten vaikea suomalaisten on puhua toisilleen selvin päin. Tyypillinen suomalaiskoti ei opeta sitä taitoa lapsilleen; se opettaa, että alkoholi kuuluu elämään. Joni Villasen mielestä nuorista näkee, että arvot ovat aika lailla kadoksissa.
– Oman elämänsä sankarit -yhdistyksen laajempana toiminta-ajatuksena on kannustaa ihmisiä ajattelemaan itse. Että ihminen uskaltaisi olla oma itsensä eikä harrastaisi jotakin vain siksi että kaikki muutkin harrastavat, vaan pysähtyisi miettimään, haluaako todella sitä.
Että ihminen uskaltaisi puhua toiselle, tai vaikka lähteä tanssilattialle ilman nousuhumalaa.
Tämä filosofia pätee tietysti kaikkiin muihinkin asioihin kuin alkoholin käyttöön. Villanen on nähnyt ”uskaltaisinpa minäkin” -katseen muiden nuorukaisten silmissä kertoessaan, miten häntä eivät kiinnosta autot ja miten hän työskentelee lasten kerhojen vetäjänä, koska se on kivaa. Viis siitä, mitä maailma ajattelee: Joni Villanen seuraa sydäntään ja nauttii elämästään.
– Jos ajattelee alkoholin käyttöä omilla aivoillaan, eikä vain tee niin kuin muutkin, ei löydä yhtäkään järkevää syytä harrastaa juomista.
Joni Villasen henkilökohtaiseen raittiuteen vaikuttaa vahvasti se havainto, etteivät oikein minkään alan todella kyvykkäät ihmiset istu viikonloppujaan baareissa. He harjoittelevat. Ja saavat aikaan.
– Moni nuori aikuinen ahertaa arkisessa työssä kahdeksan tuntia päivässä ja istuu ehkä illalla koneella. Perjantaina ja lauantaina mennään baariin. Sunnuntaina sitten syödään kebabia ja katsotaan telkkaria, Villanen kuvailee ikätovereittensa tavanomaista elämää.
– Mihin siinä mahtuu mitään harrastusta? Millä ajalla ehtii saada mitään aikaan?
Nuorilla voi olla juomaseuraa, mutta onko tosiystäviä?
Henna Kähkönen ei ole täysraitis, vaan voi ottaa lasillisen, pari hyvässä seurassa silloin tällöin. Hän ei silti koskaan ole ollut krapulassa eikä ymmärrä, miksi alkoholista pitäisi tehdä vapaa-ajan pääsisältö. Miksi ihmisten on pakko humaltua?
– Selvin päin voi keskustella, vaikka mielipiteet eivät menisikään samaan suuntaan. Humalassa naisilla on hirveitä kissatappeluita, Kähkönen huomioi.
Hän ihmettelee niitä loputtomia rahasummia, jotka juomaharrastukseen voi upottaa.
– Palkkapäivänä töissä ihmiset sanovat, että no niin, nyt vedetään kännit. Ja sitten itketään ennen seuraavaa palkkapäivää. Itse elän sen mukaan, miten on rahaa, enkä sen mukaan, että haluan vetää kännit.
Kännäys olisi Kähkösestä typerä ajatus jo turvallisuussyistäkin.
– Tykkään käydä tanssimassa, mutta ei tulisi mieleen juoda niin paljon, etten pysty puolustautumaan, kun kävelen kotiin. Minulla ei ole varaa maksaa 40 euroa taksista.
Illan mittaan jutellessa käy ilmi, että yhdellä sun toisellakin raittiilla nuorella on koulukiusausmenneisyys. Heitä on kiusattu, heidät on jätetty porukan ulkopuolelle. Joukkoon kuulumisen ja tasapäisyyden alttari, jolle moni nuori uhraa omat aivonsa, persoonallisuutensa ja potentiaalisen raittiutensa, on ollut heiltä suljettu.
– Kiusaamisesta on minullekin varmaan tullut sellainen asenne, että ”ihan sama, mitä mä teen, noi vihaa mua kuitenki”, Kähkönen sanoo.
Hänkin on siis oppinut elämään sellaista elämää kuin itse haluaa. Olemaan oman elämänsä onnellinen sankaritar!
Mutta eikö tavallisella, kiusaamiselta säästyneellä nuorella sitten ole rohkeutta olla halutessaan toisenlainen kuin muut?
– Luulisi, että tavallisella nuorella on terve itsetunto, ja terveellä itsetunnolla uskaltaisi helpommin olla oma itsensä. Yhdistyksemme haluaa välittää sen viestin, että jos haluaa tehdä asiat eri tavalla, erilaisuus kannattaa. Arvostelu on usein kateellisuutta, ja kun uskaltaa tehdä, mitä itse haluaa, herättääkin muissa kunnioitusta, Joni Villanen toteaa.
Vaihtoehdon tarjoaminen on sosiaalista vastuuta
Vaikka satunnaisena lauantai-iltana saattaakin olla hiljaista, parhaimmillaan yhteinen lauantai-ilta on vetänyt yli 70 nuorta samaan paikkaan. Tuolloin Villanen keräsi paikallisia bändejä raittiiseen konserttiin.
Ensi vuonna hän aikoo panostaa imagon luomiseen ja iltojen mainostamiseen. Säännölliset yhteiset illat ovat hänestä tärkeitä itsessään.
– Tarjoamme vaihtoehdon. Porvoossa tämä on se oma ryhmä, jossa voi olla oma itsensä selvin päin lauantai-iltana.
Se on sosiaalista vastuuta – ja tämä onkin vielä yksi asia, jota Oman Elämänsä Sankarit -yhdistys haluaisi tässä maassa lisätä. Yhteisöllisyys, lähimmäisistä huolehtiminen, aidosti eikä mielistellen. Sekin on kovin vaikeaa humalassa.
– Ihminen tarvitsee ympärilleen ihmisiä. Luin tutkimuksesta, jonka mukaan 24 prosentilla Suomen nuorista ei ole ketään, kelle voisi puhua ihan kaikesta, Joni Villanen huolehtii.
– Minunkin piti perustaa oma yhdistys, jotta löytäisin muita raittiita nuoria.