Raittiuden Ystävät Ry
Tämä vuosi on monen kunnan viimeinen itsenäisenä pienkuntana. Syksyllä valittavat kunnanvaltuutetut muodostavat vuonna 2009 aloittavien uusien kuntien valtuustot. Kuntien yhdistymiset ja kuntaliitokset ovat osa pidempää kehityskaarta, jonka alun voi hakea 1960-luvun tapahtumista.
Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka -kirjan siivittämänä eduskunta aloitti jo 1960-luvulla lasten päivähoitolain ja kansanterveyslain käsittelyn. Näiden lakien mukaisesti kunnat saivat hyvin yksityiskohtaista ohjausta ja rahoitusta laajojen palvelujen toteuttamiseen. Kuntien itsemääräämisoikeus alkoi kuitenkin vahvistua ns. normien purun ja uuden valtionosuussäännöstön myötä. Tästä noin kymmenen vuoden kuluttua todettiin, että laajentuneet kuntien tehtävät edellyttävätkin enemmän veronmaksajia palvelurakenteen hoitamiseksi.
Palvelurakenteen tehokas hoito puolestaan edellyttää reagointia toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, joka näkyy herkästi esimerkiksi lasten päivähoidossa ja kouluissa. Kun tähän liitetään vielä tärkeämmän kasvuympäristön eli lapsen kodin kohdalla tapahtuvat asunnon vaihto- ja uusperheasiat on esitetty huoli siitä, että osa lapsista joutuu kohtaamaan hyvin paljon tilapäisyyttä.
Raittiusyhdistyksistä monet ovat jo 100-vuotiaiden kerhossa ja tietävät mitä vakiintuneisuuteen ja pitkäjänteisyyteen kuuluu. Voisiko tälle raittiusyhdistysten piirteelle ollakin sosiaalinen tilaus? Toisaalta perheissä ja kunnissa on meneillään niin paljon muutosta, että voi esiintyä myös odotuksia, että raittiusyhdistykset kanssa.
Siinäpä kysymys! Me voimme ottaa jatkuvuuden ja tilapäisyyden ristiriidan pohdintojen teemaksi. On nimittäin mahdollista, että osa yksilöistä ja perheistä elää jo tuossa ”tilapäisyyden” maailmassa niin, ettei heihin saa yhteyttä jatkuvuutta ja pysyvyyttä arvostavin toimintamuodoin. Juuri nämä toimintamuodot saattavat osalle väestä taas olla tervetullut vastakohta työn ja arjen pyöritykselle.
Jaakko Nikula, Raittiuden Ystävät ry:n puheenjohtaja