Raittiuskeskuskirjasto - Vanhat kirjat

Luettelossa olevien kirjojen lisäksi kirjaston erityiskokoelmaan, jota ei lainata, kuuluu parisataa 1700- tai 1800-luvulla julkaistua harvinaista ja osittain hyvin huonokuntoista kirjaa.

Suuri osa kirjoista on 1850-luvulta, erityisesti vuosilta 1853 ja 1858. Vanhin kirjasista on vuodelta 1724. 1700-luvulle ajoittuvat teokset ovat enimmäkseen Ruotsin kuninkaiden erilaisia määräyksiä ja asetuksia.

Toki suomenkielisiäkin löytyy, esimerkkeinä L.L. Laurenin 1877 julkaistu kirjanen ”Juho ja Hermanni tahi Säästetty raha on ansaitun veroinen mutta Tuhlaus tekee kurjuutta” tai U. Lindhin kirja ”Siperian tie eli rikosten syitä ja seurauksia” vuodelta 1881.

Historian merkkihenkilöt ovat 1800-luvulla ottaneet kantaa myös raittiusasioihin. Heistä esimerkkeinä mainittakoon Henrik Renqvist ja hänen v. 1835 ilmestynyt teoksensa "Wiinan kauhistus”, Elias Lönnrotin ”Kolme päivää Sairion kylässä” vuodelta 1854 sekä Carl von Linnè´n teos ”Om Brännwin och brännvins supande” vuodelta 1827.

Muita 1800-luvun kirjasia ovat mm.Turmiolan Tommin elämänkerta (1858) sekä suomeksi että ruotsiksi, A.A. Granfeltin Benjamin Rush ja raittiusliikkeen aikaisemmat vaiheet(1891), Johan Adolf Lindströmin Om ölets bruk i Finland i äldre tider(1861), C.A. Sanmarkin Kaffe ja Tupakki (1855) ja K.E.F. Ignatiuksen Statistiske bidrag till belysande af bränvinskonsumptionen i Finland (1885).